Ennätysmäärä EU-kansalaisia vetoaa luonnon puolesta

Lähes puoli miljoonaa EU-kansalaista on jo vedonnut komissioon EU:n luonnonsuojelulainsäädännön puolesta komission järjestämässä julkisessa kuulemisessa. Vastaajien määrä on suurin koko EU:n historian aikana. Julkinen kuuleminen päättyy virallisesti sunnuntaina 26.7. keskiyöllä. 

EU:n suurimmat ympäristöjärjestöt (BirdLife, EEB, Friends of the Earth Europe ja WWF) käynnistivät toukokuussa Nature Alert -nimisen kampanjan vastauksena komission aloitteeseen, jolla selvitetään, pitäisikö EU:n nykyisiä luonnonsuojelusäädöksiä muuttaa. Puolen miljoonan yksityisen kansalaisen lisäksi 120 eurooppalaista luonnonsuojelu- ja ympäristöjärjestöä on lähettänyt EU:lle selkeän viestin: luonto- ja lintudirektiivejä ei pidä muuttaa.

Lainsäädäntö antaa suojaa yli tuhannelle avainlajille ja yli 27 000 luontokohteelle Euroopassa. Niiden ansiosta muun muassa muuttohaukka, valkoselkätikka, merikotka ja kirjohylje on voitu pelastaa. Lakien ansiosta EU:n alueella on maailman laajin suojelualueiden verkosto, Natura 2000, joka kattaa noin viidesosan EU:n maapinta-alasta. Tutkimusten mukaan lainsäädäntö suojaa tehokkaasti vaarantuneita lajeja ja elinympäristöjä ja edistää paikallisyhteisöjen ja alueiden yhteiskunnallista ja taloudellista kehitystä.

Julkisen kuulemisen aikana komissio on neuvotellut kansallisten viranomaisten, liike-elämän edustajien, maa-alueiden käyttäjien ja ympäristöjärjestöjen kanssa. Vastaajien suuri enemmistö on korostanut direktiivien tarvetta sekä niiden vahvistamisen ja tehokkaamman toimeenpanon sekä luonnonsuojelurahoituksen lisätarvetta.

Direktiivien tarpeen ovat kyseenalaistaneet lähinnä jotkin maatalousalan toimijat, yksityiset metsänomistajat ja kalastusteollisuuden edunvalvojat. Toisaalta muun muassa sementtiteollisuus, sähkönsiirtoverkoston ylläpitäjät sekä luomu- ja luontomatkailuyrittäjät ovat kannattaneet nykymuotoisia direktiivejä.

EU tiedottaa julkisen kuulemisen tuloksista ensi syksynä, ja päätös luontosäädösten kohtalosta tehtäneen ensi kesänä.

Lisätiedot:

Tiedottaja, päätoimittaja Jan Södersved, BirdLife Suomi, puh. 040 555 5393
Puheenjohtaja Risto Sulkava, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. 050 560 2113
Suojelujohtaja Jari Luukkonen, WWF Suomi, puh. 040 585 0020