Julkaistu

Ennätysmäärä suomalaisia ilmoittautunut Earth Houriin

Yli 20 000 suomalaista on ilmoittanut osallistuvansa tänään vietettävään ilmastotempaus Earth Houriin. Tämä on suurin ilmoittautuneiden määrä tapahtuman historiassa Suomessa. Aikaisempina vuosia tempaukseen on ilmoittanut osallistuvansa joitakin tuhansia yksityishenkilöitä. WWF:n aloittamaa ja koordinoimaa Earth Houria vietetään tänään eri puolilla maailmaa klo 20.30 - 21.30 sammuttamalla valot kodeista, julkisilta paikoilta ja tunnetuista maamerkeistä. Earth Hourin avulla ihmiset voivat ilmaista huolensa ilmastonmuutoksesta maailman päättäjille.

Earth Houria vietettiin ensimmäisenä Samoalla ja vuorokauden aikana tempaus sammuttaa valoja yli 7000 kaupungista yli 150 maassa. Suomessa tapahtumaa vietetään nyt viidettä kertaa.

”Toiveikkaana tavoitteenamme on, että Suomessa saataisiin rikki 30 000 yksityishenkilönä osallistuvan raja. Se olisi todella hienoa. Ihmisten aktiivisuutta ja osallistumista tapahtumaan ei voi ohittaa olan kohautuksella, vaan myös Suomen päättäjien on otettava ihmisten huoli tosissaan”, sanoo WWF:n ilmastovastaava Hanna-Liisa Kangas.

Earth Hour kokoaa yhteen myös maailman mielipidevaikuttajia. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on ilmaissut huolensa äärimmäisten sääilmiöiden lisääntymisestä ja siitä, miten ne vaikuttavat perheisiin ja yhteisöihin eri puolilla maailmaa. Etelä-Afrikan entinen presidentti Nelson Mandela on puolestaan osoittanut tukensa Earth Hourille Twitterissä:

 “The trees & forests were destroyed exactly because our people were so dependent upon them as sources of energy. Each time one of us touches the soil of this land, we feel a sense of personal renewal”, Mandela twiittasi.

Ajantasaiset päivitykset eri puolilta maailmaa (tarinat, kuvat ja videot):

http://earthhour.org/live

Lisää tietoa Earth Hourista Suomessa:

www.wwf.fi/earthhour

Suomessa Earth Houriin voi ilmoittautua Facebookissa:

https://www.facebook.com/events/151779404974193/

Lisätiedot, kuvat ja haastattelupyynnöt:

Projektikoordinaattori Anna Eskola, WWF Suomi, 050 3055860

Tiedottaja Katja Rönkkö, WWF Suomi, 040 7230208