Julkaistu

Ensimmäiset FSC-puutarhahuonekalut kauppoihin

Puutarhahuonekalujen ostaminen vaikuttaa sademetsien kohtaloon

Tänä vuonna kuluttajat voivat ostaa trooppisesta puusta valmistettuja puutarhahuonekaluja hyvällä omallatunnolla: Ensimmäiset FSC-merkityt puutarhahuonekalut ovat tulleet Suomessa myyntiin. FSC-merkki takaa, että puu on hankittu luontoa säästävillä menetelmillä, jotka eivät tuhoa sademetsän uusiutumiskykyä, ja että arvokkaimmat uhanalaisten lajien elinympäristöt on säästetty hakkuilta. Suomen WWF on myös tuottanut aihetta käsittelevän esitteen, jota jaetaan em. huonekaluja myyvissä liikkeissä ja WWF:n toimesta.

Trooppista puuta haluavan kuluttajan on vaikea päätellä merkkiviidakosta ja epämääräisistä selostuksista, mitä vaikutuksia huonekalun puulla on ollut sademetsiin. Hyvän metsänhoidon merkki FSC antaa luotettavan takuun ympäristönsuojelusta. Tämän lisäksi FSC-merkki kertoo myös, että puunhankintayhtiö on huolehtinut työntekijöidensä sosiaaliturvasta ja työturvallisuudesta. Paikallisten asukkaiden ja alkuperäiskansojen oikeudet on otettu huomioon, jotta he voivat edelleen harjoittaa metsästä riippuvaisia elinkeinojaan, kuten metsästystä sekä polttopuun ja hyötykasvien keruuta.

Yksi suurimpia sademetsiä hävittäviä syitä ovat hakkuut, joilla hankitaan trooppisia puulajeja, kuten tiikkiä, mahonkia ja abachia. Viljelty puukaan ei aina ole tae sademetsien säästämisestä, sillä sademetsiä hakataan nopeammin kasvavien puuviljelmien tieltä. "Puolueettomuutensa ja kriteeriensä ansiosta FSC on osoittautunut hyväksi keinoksi suojella sademetsiä. Brasilian sademetsien tuhoutumisvauhti on maailman nopeimpia, ja siellä joukko metsä-, paperi- ja huonekaluyrityksiä pyrkii siihen, että entistä suurempi osa sademetsien hakkuista tehdään jatkossa FSC-hyväksytyillä menetelmillä", sanoo suojeluassistentti Niklas Hagelberg WWF:stä.

Sademetsäpuun jättäminen kokonaan ostamatta ei välttämättä ole paras keino suojella sademetsiä. Jos puun kysyntä tyrehtyy täysin, metsät saatetaan hävittää, jotta tilalle voidaan perustaa tuottoisampia tulonlähteitä, kuten palmuöljyplantaaseja. Metsien säilymistä edistää se, että sademetsäpuulajeja hyödynnetään jonkin verran kaupallisesti, mutta metsiä säästävällä tavalla.

FSC-merkittyjä puutarhahuonekaluja saa tänä vuonna Askosta ja seuraavista Maxi- ja Euromarketeista: pääkaupunkiseudulla Leppävaaran ja Kannelmäen Maxi-marketit ja Oulun, Tampereen ja Turun Euromarketit. WWF pyrkii siihen, että ostopaikkojen ja FSC-tuotteiden valikoima laajenee ensi vuonna.

Lisätietoja:

WWF, viestintäpäällikkö Päivi Rosqvist, 0400 425 666, paivi.rosqvist@wwf.fi
WWF, suojeluassistentti Niklas Hagelberg, 040 570 5719