Erittäin uhanalaisia lajeja voidaan edelleen pelastaa sukupuutolta – Nepalissa lähes tuplattiin tiikerien määrä alle 10 vuodessa

Tiikerien määrä on lähes kaksinkertaistunut Nepalissa vain yhdeksässä vuodessa. Maailman mittakaavassa ennätyksellinen saavutus antaa toivoa uhanalaisten eläinten suojelutyöhön. Tällä hetkellä villejä tiikereitä on koko maailmassa hieman alle 4000 yksilöä.

Nyt julkaistun laajan kartoituksen mukaan maassa on arviolta 235 tiikeriä, kun vuonna 2009 niitä oli 121.

”Tiikerikartoitus on ollut valtava ponnistus Nepalilta ja on upeaa, että erittäin sinnikäs tiikerien ja niiden elinalueiden suojelutyö tuottaa nyt tulosta”, sanoo WWF:n suojeluasiantuntija Tanja Pirinen.

Tiikerikartoitus on toteutettu Nepalin valtion, WWF:n, National Trust for Nature Conservation -järjestön ja Zoological Society of London -organisaation yhteistyönä. Tutkimusta on lisäksi tukenut muun muassa intohimoisena tiikerien suojelijana tunnetun Leonardo DiCaprion säätiö.

”Nepal näyttää esimerkkiä koko muulle maailmalle tiikerien suojelussa, ja olen todella ylpeä nepalilaisten tekemästä työstä. Kartoituksen tulos kertoo siitä, että pystymme edelleen pelastamaan jopa lähellä sukupuuttoa olevia lajeja, mikäli vain tahtoa löytyy”, DiCaprio sanoo.

Tiikerivaltiot sitoutuivat tiikerien määrän tuplaamiseen

Erittäin uhanalaisiksi luokiteltujen villien tiikerien määrä on vähentynyt maailmassa sadassa vuodessa 97 prosentilla. Tämän takia maailman 13 tiikerivaltiota solmivat vuonna 2010 sopimuksen, jonka tavoitteena on kaksinkertaistaa tiikerien määrä vuoteen 2022 mennessä. Nepalista näyttää tulevan ensimmäinen valtio, joka saavuttaa tavoitteen.

Nepalin menestyksekäs tiikerien suojelu on osa valtion vahvaa sitoutumista luonnonsuojelutyöhön.

”Tärkein syy onnistumiselle on se, että uhanalaisten lajien, kuten tiikerien ja sarvikuonojen, suojeluun on saatu mukaan ja sitoutettu poliittisen johdon lisäksi paikalliset ihmiset. Kun lajeja ja niiden elinympäristöjä, kuten kansallispuistoja, on suojeltu, on samalla luotu paikallisille uusia elinkeinoja esimerkiksi ekomatkailun myötä. Tämä on win-win -tilanne kaikille”, Pirinen sanoo.

Tiikerien määrä on mahdollista kaksinkertaistaa maailmanlaajuisesti seuraavan neljän vuoden aikana vain, jos kaikki tiikerivaltiot sitoutuvat vastaaviin toimiin.

Tiikerien määrää selvitettiin Nepalissa muun muassa riistakameroilla. Kuvien avulla tiikeriyksilöt voidaan tunnistaa toisistaan niiden turkin raidoituksesta, joka on jokaisella tiikerillä yksilöllinen. Nepalin kansallinen tiikeritutkimus toteutettiin marraskuun 2017 ja huhtikuun 2018 välisenä aikana. Nepalin valtio toteutti tutkimuksen yhdessä WWF:n, National Trust for Nature Conservation -organisaation ja Zoological Society of London -organisaation kanssa. Tutkimusta rahoittivat WWF, Zoological Society of London, National Trust for Nature Conservation, USAID:n Hariyo Ban Program II, KfW/IUCN, Leonardo DiCaprio säätiö ja Panthera and WildCats Conservation Alliance.