Julkaistu

Green Office -toimistot säästivät hiilidioksidipäästöjä 365 maailmanympärimatkan verran

Suomen Green Office -toimistot säästivät vuonna 2008 yhteensä 2740 tonnia* hiilidioksidipäästöjä aiempaan vuoteen verrattuna kulutustaan vähentämällä. Määrä vastaa noin 365 henkilöautomatkaa maapallon ympäri. WWF:n Green Office on toimistoille tarkoitettu ympäristöpalvelu, jonka tavoitteena on ilmastonmuutoksen hidastaminen, kestävien toimintamallien edistäminen ja ympäristötietoisuuden lisääminen. Green Office -verkostossa on mukana jo yli 130 organisaatiota.

Green Office -toimistot raportoivat WWF:lle vuosittain kulutuksestaan vähintään kolmella eri kulutusluvulla. Nämä indikaattorit on valittu yhdessä WWF:n kanssa, ja ne kuvaavat tärkeimpiä ympäristövaikutuksia. Indikaattoreja ovat esimerkiksi paperinkulutus, sähkönkulutus, lämmönkulutus, autojen polttoaineen kulutus, lentomatkat ja sekajätteen määrä. Suosituimpia kulutuksen säästökohteita vuonna 2008 olivat sähkö, paperi ja lämpö.

Green Office -verkosto on kasvanut viime vuosien aikana nopeasti, mutta samanaikaisesti toimistojen päästöt henkilöä kohden ovat pienentyneet entisestään.

”Kun jokainen työntekijä onnistuu vähentämään omaa kulutustaan, pienistä puroista kasvaa suuri virta. Pitkään mukana olleet toimistot ovat saaneet järjestelmän pyörimään hyvin ja uudet toimistot ovat äärimmäisen sitoutuneita Green Officeen alusta alkaen”, WWF:n Green Office -asiantuntija Mikko Kuiri kertoo. ”Eräs suuri organisaatio on esimerkiksi siirtynyt liike- ja työasiamatkoissa kokonaan henkilöautoista raideliikenteen käyttöön. Näin he ovat onnistuneet vähentämään matkoista aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä jopa 75 prosenttia.”

Sähkönkulutus on laskenut koko verkostossa. Yhteensä Green Office -toimistot säästivät 1620000 kWh sähköä. Tämä vastaa 150000 polttoainelitran hiilidioksidipäästöjä tai 90 kaukolämmitteisen omakotitalon keskimääräisiä vuosittaisia hiilidioksidipäästöjä. (*) ”Sähköä voi säästää paljon pienilläkin toimenpiteillä, kuten sammuttamalla valot silloin kun niitä ei tarvita, ottamalla laitteiden virransäästöasetukset käyttöön sekä sulkemalla tietokoneet ja toimistolaitteet käytön jälkeen. Sähkölaitteiden valmiustilat kuluttavat valtavasti energiaa”, Kuiri kertoo.

Paperin kokonaiskulutus on kasvanut, koska paperista raportoineiden toimistojen henkilömäärä on lisääntynyt. Kukin työntekijä käytti kuitenkin 500 arkkia vähemmän paperia kuin vuosi sitten. ”Paperin käyttöä on helppo vähentää esimerkiksi välttämällä tulostamista, siirtymällä sähköiseen asiakirjahallintaan sekä tulostamalla kaksipuolisesti ja tilaa hyväksi käyttäen.”

80 % lämmönkulutuksesta raportoineista Green Office -toimistoista on onnistunut laskemaan kulutustaan. Lämmönkulutus on laskenut verkostossa lähes 13 %, mikä on pienentänyt hiilidioksidipäästöjä 1076 tonnia. Tämä vastaa noin 270 kaukolämmitteisen omakotitalon keskimääräistä vuosikulutusta. Sama päästösäästö saavutettaisiin 460000 bensalitran polttamatta jättämisellä. (*)

*Kulutusluvut on kerätty niiltä toimistoilta, joilla on olemassa vertailukohde aikaisempaan vuoteen. Säästöjä vastaavat havainnollistavat esimerkit perustuvat WWF:n Ilmastolaskuriin (www.ilmastolaskuri.fi).

Green Office

WWF:n Green Office on toimistoille tarkoitettu ympäristöpalvelu, jonka avulla toimistot voivat vähentää ympäristökuormitustaan ja samalla saavuttaa säästöjä materiaali- ja energiakustannuksissa. Se on kevyt ja käytännönläheinen ympäristöjärjestelmä, joka pohjautuu ISO 14 001- ja EMAS -ympäristöjärjestelmien yleisiin periaatteisiin. WWF myöntää kriteerit täyttäneille toimistoille Green Office -merkin käyttöoikeuden.

Toimistot ja työpaikat ovat avainasemassa energiankulutuksessa ja kestävissä ratkaisuissa. Green Office innostaa henkilöstöä ekotekoihin ja yhteistyöhön ja parantaa samalla muillakin alueilla organisaation toimintaa.

Tällä hetkellä Green Office -verkostossa on mukana 133 organisaatiota, joissa työskentelee noin 37 000 työntekijää. Mukana on niin yrityksiä, julkishallintoa kuin kolmannen sektorin toimijoita. Ohjelma on kansainvälistymässä ja tällä hetkellä käytössä myös esimerkiksi Turkissa, Romaniassa, Indonesiassa ja Kiinassa.

www.wwf.fi/greenoffice

Lisätiedot:

Green Office -asiantuntija Mikko Kuiri, WWF Suomi, 040 559 1751, mikko.kuiri (at) wwf.fi
(lomalla 29.6.-17.7.)

Green Office -päällikkö Helka Julkunen, WWF Suomi, 040 531 0555, helka.julkunen (at) wwf.fi
(lomalla 17.7.-7.8.)

WWF Suomi on osa kansainvälistä WWF-verkostoa, joka työskentelee maailman ainutlaatuisimpien luontokokonaisuuksien ja uhanalaisimpien lajien pelastamiseksi. WWF:n tavoitteena on maapallo, jossa ihmiskunta elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Tavallisten ihmisten lahjoitukset mahdollistavat WWF:n työn. Erilaisia tukitapoja internetissä: www.wwf.fi/tue_toimi