H&M:n ja WWF:n uusi lastenvaatemallisto kannustaa suojelemaan luontoa

Yhteistyön tavoitteena on innostaa ihmisiä pitämään huolta maapallostamme ja tukemaan uhanalaisten lajien suojelua. H&M lahjoittaa 10 prosenttia yhteistyötuotteiden myyntihinnasta WWF:n luonnonsuojelutyölle.

H&M ja WWF ovat suunnitelleet yhteistyössä kestävämmistä materiaaleista valmistetun lastenvaatemalliston, jonka tavoitteena on inspiroida ihmisiä suojelemaan luontoa. Yhteismalliston collegepaitoja, legginsejä ja mekkoja somistavat upeat, mutta uhanalaiset lajit sarvikuonoista lumileopardeihin. Lajeja uhkaavat esimerkiksi elinympäristöjen pieneneminen, vesien saastuminen sekä ilmastonmuutos.

H&M lahjoittaa 10 prosenttia yhteistyötuotteiden myyntihinnasta WWF:n luonnonsuojelutyölle. Suomessa varoilla tuetaan WWF Suomen hankkeita, joissa työskennellään esimerkiksi kampanjan upeiden ja uhanalaisten lajien suojelemiseksi.

Mallisto on myynnissä H&M:n liikkeissä ympäri maailman. Kampanja-aika on 27.9.–10.10.2018 ja vaatteet ovat myynnissä niin kauan kuin tuotteita riittää. Suomessa vaatteet löytyvät kaikista H&M:n myymälöistä sekä verkkokaupasta.

Kyseessä on toinen yhteistyössä suunniteltu lastenvaatemallisto. Aiempi kampanja toteutettiin vuonna 2016.

Vastuullisempaa puuvillaa

Mallisto on H&M:n suunnittelema. WWF on ollut mukana vaatteissa käytettävien materiaalien valinnassa. Lähes kaikki malliston vaatteet on tuotettu täysin luomupuuvillasta. Käytetty luomupuuvilla on OCS (Organic Content Standard) tai GOTS 4.0 tai 5.0 (Global Organic Textile Standard) -sertfioitua.

Sekä H&M että WWF ovat mukana vastuullisen puuvillan Better Cotton Initiative (BCI) -hankkeessa, joka tähtää puuvillan vastuullisuuden parantamiseen.

Perinteiseen puuvillan tuotantoon liittyy sosiaalisia, taloudellisia ja ympäristöhaasteita, kuten liiallista veden ja torjunta-aineiden käyttöä, lapsityövoimaa ja maanviljelijöiden velkaantumista. Puuvillaan liittyvät vastuullisuusstandardit ja -ohjelmat vastaavat puuvillantuotannon haasteisiin esimerkiksi tarjoamalla viljelijöille ohjeistusta vastuullisen viljelyn käytännöistä ja takaamalla, että tuote täyttää tietyt kriteerit.

Kansainvälistä yhteistyötä jo seitsemän vuotta

H&M ja WWF ovat tehneet kansainvälistä yhteistyötä vuodesta 2011 edistääkseen muotiteollisuuden ja H&M:n toiminnan kestävyyttä. Kumppanuuden sisältönä on vastuullinen vedenkäyttö, ilmastonsuojelu ja strateginen keskustelu toimialan kestävyydestä.

Lisätietoja WWF:n ja H&M:n kansainvälisestä yhteistyöstä löydät osoitteesta panda.org/hm.

Suomessa WWF:n ja H&M:n yhteistyö alkoi tekstiilikeräyskampanjalla keväällä 2016. Edelleen H&M lahjoittaa keräämästään tekstiilijätteestä WWF:n luonnonsuojelutyölle 20 euroa jokaista tekstiilitonnia kohden. Kesällä 2018 H&M tarjosi asiakkailleen mahdollisuuden lahjoittaa ostoksensa yhteydessä haluamansa summan WWF:lle Itämeren luonnonsuojelutyöhön.

Lue lisää WWF:n ja H&M:n yhteistyöstä Suomessa

KOLME KYSYMYSTÄ YHTEISTYÖSTÄ

1. Millaiset yhteistyötuotteiden materiaalit ovat?

Mallisto sisältää 30 erilaista tuotetta. Materiaalit on valittu tarkkaan harkiten. Mallisto noudattaa tiukkoja ympäristö- ja sosiaalisia standardeja.

26 tuotetta on materiaaliltaan 100 % sertifioitua luomupuuvillaa. Kolme tuotetta on 95 % sertifioitua luomupuuvillaa ja 5 % elastaania ja yksi tuote on valmistettu kierrätyspolyesterista.

Mallistossa käytetty luomupuuvilla on OCS (Organic Content Standard) tai GOTS 4.0 tai 5.0 (Global Organic Textile Standard) -sertifioitua. Myös kierrätyspolyesteri noudattaa H&M:n sertfiointikäytäntöjä. Malliston valmistaneet tehtaat noudattavat BSR-organisaation määrittelemiä vesivastuun käytäntöjä. Lisäksi tuotantoketjussa käytetyt kemikaalit noudattavat H&M:n RSL (Restricted Substances List) -ohjeistusta. Tuotelapuissa käytetty paperi on FSC-sertifioitua kierrätyspaperia.

Tuotannon sosiaalisen vastuun näkökulmat pohjautuvat H&M:n vastuullisuussitoumukseen, joka noudattaa muun muassa YK:n (Yhdistyneet Kansakunnat) ja ILO:n (International Labour Organization) periaatteita.

2. Mihin lastenvaatekampanjassa kerätyt varat käytetään?

H&M lahjoittaa 10 prosenttia yhteistyötuotteiden myyntihinnasta WWF:n luonnonsuojelutyölle. Jokainen paikallinen WWF-toimisto voi maakohtaisesti päättää itse, mihin suojelutyöhön tai suojelukohteeseen kerätyt varat käytetään. Suomessa varoilla tuetaan WWF Suomen hankkeita, joissa työskennellään uhanalaisten lajien ja niiden elinympäristöjen suojelemiseksi.

3. Miksi WWF tekee yhteistyötä H&M:n kanssa?

Tekstiiliteollisuus on tärkeä sektori ympäristönsuojelun kannalta. Materiaalien tuottaminen ja tuotteiden jalostus sijaitsevat usein maissa, joissa kuormitus ympäristölle on suurta ja energia on tuotettu enimmäkseen fossiilisilla polttoaineilla. Usein teollisuus myös sijaitsee alueilla, joilla on merkittävää suojelullista arvoa.

H&M:n ja WWF:n yhteistyön tavoitteena on edistää muotiteollisuuden ja H&M:n toiminnan ekologista kestävyyttä.

Kansainvälinen yhteistyö H&M:n kanssa on keskittynyt alusta alkaen veden kulutukseen ja sen hallintaan, jotka ovat merkittäviä haasteita nimenomaan tekstiiliteollisuudessa. Tarkoituksena on parantaa H&M:n omien toimintojen sekä arvoketjun tehokkuutta veden käytön näkökulmasta. Lisäksi vesityön tavoitteena on saattaa alan yritykset, valtioiden hallinnot, organisaatiot ja yhteisöt jakamaan vesivarannot kestävästi ja oikeudenmukaisesti.

Vuonna 2016 yhteistyö laajeni vesityön lisäksi kattamaan myös ilmastonmuutoksen torjunnan ja strategisen vuoropuhelun. WWF ja H&M työskentelevät H&M:n arvoketjun kasvihuonekaasupäästöjen pienentämiseksi yhdessä tavarantoimittajien, asiakkaiden ja poliittisten vaikuttajien kanssa.

Strategisen vuoropuhelun tarkoituksena on nostaa esille H&M:n sekä koko tekstiiliteollisuuden haasteet ja mahdollisuudet. Tavoitteena on luoda kestäviä ratkaisua tekstiiliteollisuudelle esimerkiksi uusiutuvien materiaalin käyttöön ja kiertotalouteen liittyen.

Lisätietoja WWF:n ja H&M:n kansainvälisestä yhteistyöstä