HELCOMin ministerikokouksen tavoitteita ei saavutettu

Ympäristöjärjestö WWF:n pessimistiset ennakko-odotukset HELCOMin Moskovassa pidetyn ministeritason Itämerikokouksen tuloksista näyttävät toteutuneen. Kokouksessa ei pystytty arvioimaan rantavaltioiden kansallisia toimeenpano-ohjelmia, koska niitä ei ollut toimitettu ajoissa kokoukselle. Lisäksi tavoitetasoa suhteessa Itämeren suojelun toimintaohjelman tavoitteisiin madallettiin monelta osin.

Yksi valitettavimmista heikennyksistä oli päätös luopua yhteisten maatalouden ympäristökuormitusta vähentävien sitovien vaatimusten luomisesta ja soveltamisesta.

Monissa asioissa rantavaltiot voivat edetä itsenäisesti HELCOMin yleistä aikataulua nopeammin, mutta joissakin asioissa kaikkien valtioiden toimet ovat välttämättömiä tavoitteen saavuttamiseksi.

Tällaisia asioita ovat muun muassa aluejätevesien vastaanottopisteiden luominen satamiin ja merenkulun turvallisuuden parantaminen. Kansainvälinen merenkulkuorganisaatio IMO ei esimerkiksi voi määrätä Itämerelle käsittelemättömien alusjätevesien päästökieltoa, ennenkuin kaikkien maiden satamat pystyvät ottamaan vastaan jätevesiä. Näidenkin kahden toimenpiteen toimeenpanoa valitettavasti lykättiin usealla vuodella vuoteen 2015.

Myös pesuaineiden fosfaateista luopumisen takarajaksi sovittiin vuosi 2015, eli toimeenpanoa lykättiin usealla vuodella.

”Monissa asioissa mennään mielellään kansainvälisten sopimusten ja EU-määräysten taakse, jolloin lipsutaan Itämeren alueen omista, tiukemmista tavoitteista. Itämeri on ekosysteeminä niin haavoittuva ja huonossa kunnossa, että tiukemmat tavoitteet ovat tarpeen Itämeren hyvän ekologisen tilan saavuttamiseksi”, toteaa WWF Suomen meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen.

Positiivista Vilhusen mukaan on, että Itämeren ulkoinen ravinnekuormitus on kääntynyt laskuun, suojelualueverkosto on täydentynyt ja yhteistyö öljyntorjunnassa on parantumassa.

”Monen toimenpiteen suhteen osa maista painaa kuitenkin jarrua muun muassa taloudellisiin syihin vedoten. Tässä olisi neuvotteluiden rinnalla mahdollisuus aitoon, todennäköisesti kustannustehokkaaseen avunantoon ja yhteistyöhön, jotta nämä vaikeudet voitettaisiin”, sanoo Sampsa Vilhunen.

Lisätiedot:

Sampsa Vilhunen, meriohjelman päällikkö, WWF Suomi, puh. +358 40 550 3854, sampsa.vilhunen@wwf.fi

WWF:n seurantaraportti ”Analysis of the status of implementation of the Baltic Sea Action Plan”