Huomispäivän asuminen -arkkitehtiopiskelijakilpailu on ratkennut

Arkkitehtiopiskelijoille suunnatun Huomispäivän asuminen -suunnittelukilpailun voittajat julkistettiin tänään Helsingissä. Jaetulle ensimmäiselle sijalle selvisivät 32 kilpailuteoksen joukosta erilaisia lähestymistapoja edustavat ehdotukset SIDES/SIDOS ja Primavera. Lisäksi myönnettiin kolmas palkinto sekä lunastettiin kaksi työtä. Kilpailun järjestivät WWF Suomi, Rakennustietosäätiö RTS, VVO ja ympäristöministeriö yhdessä Teknillisen korkeakoulun, Tampereen teknillisen yliopiston ja Oulun yliopiston arkkitehtiosastojen sekä Espoon kaupungin kanssa.

Tietoisuus luonnonvarojen rajallisuudesta sekä elämäntapojen ja kulutustottumusten ympäristölle tuottamista riskeistä kasvaa. Se ohjaa myös ihmisten asumiseen liittyviä valintoja. ”Nykyinen, yhdenmukainen asuntokantamme ei tarjoa riittävästi vaihtoehtoja näiden valintojen tekemiseen. Uusia asuntoja rakennettaessa tulisikin etsiä myös sellaisia asumisen malleja ja ratkaisuja, että ihmiset voisivat omassa asumisessaan kokea kantavansa ympäristövastuuta”, kertoi pääsihteeri Timo Tanninen WWF:stä. ”Siksi WWF halusi olla mukana järjestämässä arkkitehtikilpailua ja näin edistää ekologista ajattelua alan opiskelijoiden keskuudessa.”

Kilpailu suunnattiin opiskelijoille, koska he ovat huomisen tekijöitä. Tarkoituksena oli suunnittelun kautta löytää ratkaisuja, joissa asumismuodon, tilakäytön ja elinkaarijouston puitteissa tai materiaalivalinnoin ja ekologisin ratkaisuin on valmistauduttu huomispäivään. Kilpailulle valittu alue Espoon Näkinmetsässsä liittyy läheisesti vuoden 2006 Asuntomessualueeseen ja on kaavoituksen alla. Alue on vaihteleva ja suunnittelijalle vaativa.

”Kilpailu on ainutlaatuinen ja on samalla WWF:lle ensimmäinen osallistuminen rakentamisen keskusteluun konkreettisella tasolla. Vastuu maapallomme tilasta ja tulevaisuudesta on läheisesti tekemisissä rakentamisen, asumisen ja elämäntapojen kanssa”, kertoi palkintolautakunnan puheenjohtaja, yliasiamies Gunnel Adlercreutz Rakennustietosäätiö RTS:stä. ”On luontevaa ja ilahduttavaa, että keskeinen luontojärjestö kiinnostuu ja osallistuu rakentamista muokkaavaan mielipidemaailmaan niin kuin WWF on nyt tehnyt.”

Kilpailu oli avoin kaikille Suomessa arkkitehtuuria opiskeleville. Myös Suomessa opiskelevat ulkomaiset opiskelijat saivat osallistua kilpailuun, mikä tältä osin teki kilpailusta myös kansainvälisen. Jätettyjen ehdotusten taso oli palkintolautakunnan mielestä korkea ja esitetyt ideat ilahduttavan erilaisia. Palkintolautakunta oli päätöksissään yksimielinen.

Ehdotusten arvosteluperusteluissa kiinnitettiin huomiota niin ratkaisujen esteettisyyteen kuin ekologisuuteen. Etsittiin sekä toiminnallisuudeltaan että elämyksellisyydeltään uusia ratkaisuja, missä luonnon tarjoamat mahdollisuudet on otettu huomioon. Suunnitelmien tuli samalla olla sekä tulevaisuuteen katsovia että toteutuskelpoisia. VVO laati niistä ekologisen arvioinnin sekä arvioinnin rakennuskustannuksista ja markkinoitavuudesta.

Kilpailussa jaetun ensimmäisen palkinnon saivat ehdotukset ”SIDES/SIDOS”, tekijänä Antti Karsikas Oulun yliopistosta ja ”Primavera”, tekijänä Riikka Kuittinen Oulun yliopistosta. Kolmannen palkinnon sai Tampereen teknillisen yliopiston opiskelijoiden Elina Alatalon, Anna Norrgårdin ja Outi Pirhosen ehdotus ”Yksi yhteen”. Lisäksi lunastettiin kaksi ehdotusta. Ensimmäisen palkinnon voittajien palkitsemisperustelut ovat tiedotteen lopussa.

Järjestäjät toivovat, että kilpailun konsepti leviää kansainvälisesti.

Huomispäivän asuminen -kilpailu internetissä: www.wwf.fi/ymparisto/ilmastonmuutos/ratkaisut

Lisätietoja:
Rakennustietosäätiö RTS / yliasiamies Gunnel Adlercreutz, puh. 0207 476 300;
WWF / pääsihteeri Timo Tanninen, gsm 040 574 9266;
WWF / markkinointipäällikkö Anneli Alfthan, gsm 0400 414 590;
VVO Rakennuttaja Oy / arkkitehti Jari Mäkimattila, puh. 0205 083 614, gsm 040 755 3924.

Media voi tiedustella kuvia voittajatöistä:
WWF / tiedottaja Tuuli Äikäs, puh. (09) 7740 1051, sähköposti etunimi.sukunimi at wwf.fi

Huomispäivän asuminen -suunnittelukilpailu arkkitehtiopiskelijoille

Kahden 1. palkinnon saajatyön palkitsemisperustelut

SIDES/SIDOS, Antti Karsikas, Oulun yliopisto

Ehdotuksessa ovat toteutuneet onnistuneesti ”huomispäivän” asuntorakentamiselle asetetut tavoitteet: uudentyyppinen, tulevaisuuteen suuntautuva asuntorakentaminen, ekologiset ja energiaa säästävät tekniset ratkaisut, suunnitelman esteettisyys ja elämyksellisyys, luonnon tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntäminen ja ympäristöön sopiva arkkitehtuuri.

Ratkaisu on luontoa kunnioittava ja ekologinen. Ehdotus on kilpailun ainoa ratkaisu, joka hyödyntää maastoa ottaen sen kantavaksi arkkitehtoniseksi teemaksi. Muurimainen rakennus muodostaa yhtä aikaa kiinnostavan kaupunkimaisen ja laaksomaisen tilaelämyksen. Muurin ulkopuolella rakennusmassa nousee korkeana, kaupunkimaisena seinämänä ja sisäpiha muodostaa vehreän pihan mikroilmaston. Ratkaisussa on hauskaa tavoitteellisuutta ja elämyksellisyyttä.

Asuntojen pohjaratkaisut ovat hyvin toimivia ja luontevia. Asuntoratkaisu on ehdotuksen kantava arkkitehtoninen teema. Asuntotyyppien jakauma on toteutettu taitavasti toisen kerroksen eri variaatioilla. Ehdotuksen asunnot porrastuvat päätiloiltaan, esteetön liikkuminen asunnossa on jatkokehitettävissä.

Teknisiä ja ekologisia ratkaisuja on käsitelty taitavasti. Etelään suuntautuvat muurit keräävät lämpöenergiaa kaksoisjulkisivuperiaatteella. Kallistuvilla katoilla hyödynnetään aurinkoenergiaa aurinkokeräimillä ja viherhuoneilla. Tekninen ratkaisu toimii samalla tilallisesti ja esteettisesti. Puustoa käytetään hyväksi tasapainottamaan auringon liikalämpöä.

Ehdotus on ekologisilta ja teknisiltä ratkaisuiltaan hyvin mielenkiintoinen ja kehityskelpoinen. Pihatilaa on käytetty suurelta osin liikennealueena, tältä osin ehdotus on jatkokehitettävissä.

PRIMAVERA, Riikka Kuittinen, Oulun yliopisto

Ehdotuksessa on lupaavaa ja taitavaa arkkitehtonista muotokieltä. Esitys on tyylikkäästä laadittu ja otteeltaan miellyttävä. Talotyyppi on hyvin elegantti ja erilainen. Asuntojen toiminnallisuuteen on löydetty uutta sisältöä.

Ehdotuksessa on paneuduttu ansiokkaasti asuntotyyppien kehittämiseen ja otettu huomioon asunnon muuntojoustavuus, yhteisöllisyys ja elinkaariasuminen. Neljän ja kahden asuntotypin ratkaisulla on muodostettu kiinnostava ja selkeä kokonaisuus, jossa katu- ja pihatila on otettu hyvin huomioon.

Ulkoarkkitehtuuriltaan ehdotus viestittää kiinnostavaa ”pehmeämuotoisuutta”, jota on käytetty harkiten. Julkisivut ja kattomuodot ovat muotokieleltään hallittuja ja sisältävät viehättäviä yksityiskohtia.

Asuntojen sisätilat on suunniteltu huolellisesti ja neljän asunnon yhteinen löylyhuone on yhteisöllisyyttä tukeva ja muuntojoustava ratkaisu. Asuntopohjaidea keskittyykin suurelta osin saunatilojen ympärille.

Pihatiloiltaan ehdotus on jäänyt hieman viitteelliseksi eikä pihatilan kehittämiseen liity samaa vakuuttavuutta kuin asuntopihojen käsittelyyn. Autopaikat ovat hajautetusti sijoitettu osin pihalle ja alueen koillislaidalle.Piha- ja liikennetiloiltaan ratkaisu on jatkokehitettävissä.

Ratkaisu on toteutuksen kannalta hyvin kehityskelpoinen ja siinä on hauskan epätavallinen kaupunkimainen ote. Ehdotuksen ekologinen idea perustuu perusratkaisun energiatehokkuuteen

Palkintolautakunta: professori Tuomo Siitonen, Teknillinen korkeakoulu; professori Jyrki Tasa, Oulun yliopisto; professori Matti Rautiola, Tampereen teknillinen yliopisto; pääsihteeri Timo Tanninen, WWF Suomi; yliarkkitehti Aila Korpivaara, ympäristöministeriö; yliasiamies Gunnel Adlercreutz, Rakennustietosäätiö RTS; hankekehitysjohtaja Esa Kankainen, VVO Rakennuttaja Oy; arkkitehti Jari Mäkimattila VVO Rakennuttaja Oy; kehitys- ja ympäristöpäällikkö Niina Savolainen, VVO-yhtymä Oyj; teknisentoimen johtaja Olavi Louko, Espoon kaupunki ja arkkitehti Taina Jordan, Tampereen teknillinen yliopisto