Ilmianna luonnon- tai ympäristönsuojelu­hankkeesi – Panda-palkinto 2018 nyt haettavana

Yksi Suomen suurimmista ympäristötunnustuksista on jälleen haettavana, kun WWF Suomi jakaa 20 000 euron suuruisen Panda-palkintonsa. Erillisestä Anderssonin rahastosta jaettavalla palkinnolla edistetään ja palkitaan aktiivisia luonnon- ja ympäristönsuojeluhankkeita.

Panda-palkinto jaetaan nyt 19. kertaa. Se on myönnetty aiemmin muun muassa merikotkan ja saimaannorpan tutkimukseen, vihreän sähkön edistämiseen ja susien salakaatojen vastustamiseen.

Viime vuonna palkinnon sai Virtavesien hoitoyhdistys Virho ry, jonka mittavassa työssä panostetaan virtavesien kunnostamiseen ja vaelluskalojen kutupaikkojen ennallistamiseen. Yhdistyksen työn ansiosta esimerkiksi erittäin harvinaiselle meritaimenelle luodaan mahdollisuuksia lisääntyä ja palata alueille, joista se on aiemmin hävinnyt ihmisten toiminnan, kuten vesivoiman rakentamisen ja jätevesipäästöjen seurauksena.

Palkintorahoilla Virho sai satoja tonneja kivi- ja puumateriaalia puroihin, uusia kutupaikkoja, pienpoikasalueita ja työkaluja.

”Panda-palkinto on meille tosi iso juttu. Voimme toteuttaa projekteja, joita emme muuten olisi pystyneet toteuttamaan”, sanoo Virhon hallituksen jäsen Jouni Simola.

WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen kannustaa tahoja hakemaan palkintoa rohkeasti. Hän muistuttaa, että hakijana voi olla kuka tahansa henkilö tai mikä tahansa organisaatio.

”Palkinnon voi käyttää erilaisiin tarkoituksiin – vaikkapa kaluston ja varusteiden hankkimiseen, matkakustannuksiin tai työvoiman palkkaamiseen. Tärkeintä on, että raha käytetään konkreettisiin luonnon- tai ympäristönsuojeluhankkeisiin joko Suomessa tai ulkomailla”, Luukkonen selventää.

Palkinnon voi saada suunniteltu tai käynnissä oleva hanke. Haku on avoinna 3.4.2018 kello 16.00 saakka. Vapaamuotoiset hakemukset voi lähettää osoitteeseen info@wwf.fi tai WWF/Panda-palkinto, Lintulahdenkatu 10, 00500 Helsinki. Panda-palkinnon saaja julkistetaan kesäkuussa.

Lisätietoja:

Jari Luukkonen, suojelujohtaja, WWF Suomi, 040 585 0020 tai jari.luukkonen@wwf.fi
wwf.fi/pandapalkinto