Itäisen Himalajan valtiot tekivät alueellisen ilmastosopimuksen

Bhutan, Nepal, Intia ja Bangladesh allekirjoittivat viikonloppuna sopimuksen, jossa ne lupautuvat tekemään laajaa yhteistyötä ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutumiseksi. Energiaan, veteen, ruokaan ja luonnon monimuotoisuuteen keskittyvä sopimus toimii esimerkkinä myös muille maille, joiden ekosysteemit ovat ilmastonmuutoksen takia uhattuina.

Sopimus allekirjoitettiin lauantaina 19.11. Bhutanin pääkaupungissa Thimpussa järjestetyssä ilmastohuippukokouksessa (Climate Summit for a Living Himalayas). Kokous toi yhteen korkean tason poliitikkoja, kansalaisjärjestöjä ja kansalaisyhteiskunnan vaikuttajia. Tavoitteena oli löytää ratkaisuja energian toimitusvarmuuden, makean veden järjestelmien, ruokaturvan ja luonnon monimuotoisuuden takaamiseksi alueelle.

Neljä valtiota päätti myös toimia yhdessä edullisen ja luotettavan puhtaan energian ja teknologian saamiseksi alueelle. Valtiot sopivat lisäksi ekosysteemien turvaamisesta ja katastrofien ehkäisyyn liittyvästä yhteistyöstä sekä tiedon jaosta veden käytön tehokkuuden parantamiseksi. Ruokaturvaa päätettiin parantaa muun muassa auttamalla haavoittuvassa asemassa olevia yhteisöjä saamaan paremmin ravinteikasta ruokaa sekä kehittämällä ilmastonmuutokseen sopeutuvaa ruuantuotantoa.

Sopimukseen sisältyy myös Itäisen Himalajan halki kulkevan suojelualueiden mosaiikin luominen. ”Tämä on ratkaisevan tärkeää yhteisöille, jotka elävät alueen luonnonvarojen varassa, sekä uhanalaisille lajeille, kuten lumileopardille”, kertoo kokoukseen osallistunut WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder. ”Tämän kaltaiset alueelliset hankkeet ovat todella tarpeen ja toimivat myönteisenä esimerkkinä Durbanin ilmasto- ja Rion kestävän kehityksen kokouksille.”

WWF Suomi vastaa Living Himalayas – suojeluohjelmasta WWF:n kansainvälisessä verkostossa. Suojeluohjelma keskittyy yhdessä kumppaniensa kanssa toteuttamaan laajasti erityisesti huippukokouksen toimintaohjelman luonnon monimuotoisuuteen ja makean veden saantiin liittyviä osa-alueita. Liisa Rohweder toimii suojeluohjelman ohjausryhmän puheenjohtajana ja kansainvälisen kehityksen päällikkö Sami Tornikoski sen sihteerinä.

Lisätietoja: WWF Suomen kansainvälisen kehityksen ohjelmapäällikkö Sami Tornikoski sami.tornikoski@wwf.fi p. 040 533 4399

“Our work really starts now…” Liisa Rohwederin haastattelu ilmastokokouksen tuloksista ja jatkotyöstä.