Itämeren kaasuputken suunnittelussa ympäristölle torjuntavoitto Saksassa

WWF Saksa ja Saksan Maan ystävät ovat onnistuneet huomattavasti parantamaan Itämeren kaasuputken rakentamissuunnitelmaa ympäristövaikutusten näkökulmasta. Järjestöt saivat myös nostettua putken rakentamisesta aiheutuvien ympäristövahinkojen kompensaatiosummaa noin 13 miljoonalla eurolla. Parannuksista sovittiin WWF Saksan, Saksan Maan ystävien (BUND) ja kaasuputken rakennuttajayhtiö Nord Streamin välisissä neuvotteluissa. Sopimuksen seurauksena ympäristöjärjestöt vetivät oikeudesta kaasuputkea koskevan kaavavalituksensa.

”Koska putki kuitenkin todennäköisesti rakennetaan, nyt saavutettu sopimus rakentamisen uusista minimivaatimuksista ja kompensaatioista merkitsee huomattavaa parannusta Itämeren ympäristön kannalta”, sanoo WWF Saksan Itämeriohjelman päällikkö Jochen Lamp. ”Saavutimme suojelulle paljon enemmän kuin viranomaiset osasivat tai halusivat vaatia.”

”Vaikka sopimus koskee Saksan merialueita, suojelutoimista hyötyy aina yhteinen Itämeri”, lisää WWF Suomen meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen.

Ympäristöjärjestöt onnistuivat muun muassa vähentämään merkittävästi merenpohjan ruoppausta putkitöiden yhteydessä Saksan päässä Greifswaldin lahdella. Ruoppausmassoja ei myöskään läjitetä mereen, vaan ne kuljetetaan kuivalle maalle tai käytetään rakennusmateriaalina. Tämä vähentää tarpeetonta veden samentumista ja haitallisten aineiden kulkeutumista, joka vaikuttaa negatiivisesti muun muassa pohjaeliöstöön ja silakan kutuun alueella. Silakalle rakentamistyöstä aiheutuvia haittoja kompensoidaan lisäksi lyhentämällä ensi vuonna silakan kalastuskautta kymmenellä vuorokaudella.

Nord Stream lupaa sopimuksen mukaan käyttää Itämeren luonnon suojelemiseen 10 miljoonaa euroa enemmän kuin Saksan viranomaiset edellyttävät. Yhtiö varaa edelleen kolme miljoonaa euroa putken rakentamisesta mahdollisesti aiheutuvien, ennustamattomien ympäristövahinkojen korjaamiseen. Sovittuihin kompensaatiotoimiin kuuluu lisäksi yhteensä tuhannen hehtaarin suuruisten luonnonsuojelualueiden perustaminen Itämeren rannikolle sekä alueiden hoito ja kunnostus 35 vuoden ajan.

Lisävarat voidaan käyttää luonnonsuojeluprojekteihin Itämeren alueen elinympäristöissä. Tällaisia projekteja voisivat olla esimerkiksi Itämeren vähähappisten pohja-alueiden vähittäinen elvyttäminen sekä uusien laajojen kosteikko- ja suolamarski-alueiden synnyttäminen Itämeren rannikolle.

Valtiot, joiden talousalueiden kautta kaasuputki kulkisi, ovat hyväksyneet putken rakentamisen. Hankkeesta on tehty kansainvälinen ympäristövaikutusten arviointi.

Lisätietoja:
Jochen Lamp, Itämeriohjelman päällikkö, WWF Saksa, p. +49 162 2914427
Sampsa Vilhunen, meriohjelman päällikkö, WWF Suomi, p. +358 40 550 3854