© Juha Taskinen / WWF
Julkaistu

Jo viides saimaannorpan kuutin verkkokuolema tässä kuussa - verkkokalastuskieltoa jatkettava heinäkuun loppuun

Vuoden 2019 heinäkuun aikana jo viisi saimaannorpan kuuttia on löydetty hukkuneina kalaverkkoihin. Metsähallitus ilmoitti verkkosivuillaan uusimpana tapauksena Pihjalavedellä verkkoon jääneestä naaraskuutista. WWF:n mukaan Saimaan norppa-alueiden verkkokalastuskiellon jatkaminen heinäkuun loppuun saakka on välttämätöntä.

Metsähallitus julkaisi eilen keskiviikkona verkkosivuillaan tiedon jälleen uudesta kuutin verkkokuolemasta Saimaalla. Kuutti oli löydetty jo lähes viikkoa aikaisemmin, 19. heinäkuuta. Lisäksi Yle uutisoi tänään läheltä Puumalan kirkonkylää hoitoon otetusta loukkaantuneesta kuutista, jonka heikon kunnon todennäköinen syy on juuttuminen kalaverkkoon.

Tänä vuonna jo viisi saimaannorpan kuuttia on heinäkuussa menehtynyt kalaverkkoihin kesäkuun lopussa päättyneen verkkokalastuskiellon jälkeen. Viime ja toissa vuoden heinäkuussa ilmoitettiin kalaverkkoihin menehtyneinä kaksi kuuttia.

Metsähallituksen tietoon tulleet kuolemat ovat vain osa kokonaiskuolleisuudesta. Metsähallituksen arvion mukaan noin 40 prosenttia kuolleista saimaannorpista tulee tietoon.

Erittäin uhanalaisen saimaannorpan kanta on saatu kasvamaan taannoisesta alle 200 yksilön aallonpohjasta nykyiseen noin 400 yksilöön suurilla ponnistuksilla. Niihin on osallistunut valtava joukko vapaaehtoisia, Saimaan asukkaita, tutkijoita, järjestöjä ja viranomaisia. EU on rahoittanut norpan suojeluhanketta jopa miljoonilla euroilla.

”Verkkokuolemat ovat suurin välitön uhka saimaannorpalle. Lisäksi talvien lämpeneminen ilmastonmuutoksen myötä on vakava ja nopeasti kasvava uhka, mutta siihen voimme vaikuttaa hitaasti. Kalaverkkojen poistaminen norppavesiltä sen sijaan on Suomen ja kalastajien omassa päätösvallassa oleva asia. WWF:n jo pitkään vaatima verkkokalastuskiellon jatkaminen heinäkuun loppuun on välttämätöntä, jotta suojelutoimilla aikaan saatua kannan kasvua ei vaaranneta”, sanoo WWF Suomen ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen.

”Tällä havainnolla emme halua syyllistää kalastajia, jotka ovat yleensä tavattoman pahoillaan aiheuttamistaan verkkokuolemista. Mielipidetutkimusten mukaan Saimaan asukkailla on voimakas halu suojella uhanalainen saimaannorppa”, Tolvanen sanoo.

Saimaannorppa (Pusa hispida saimensis) on yksi maailman harvinaisimmista hylkeistä. Saimaannorppia elää vain Suomessa. Jos norppa häviää Saimaalta, se häviää siis koko maailmasta. Saimaannorppia arvioidaan olevan nykyisin vajaat 400. WWF aloitti norpan suojelun vuonna 1979.

Lisätiedot:
Ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen, puh. 0400 168 939, petteri.tolvanen@wwf.fi