Kaupungeissa avaimet päästöttömään tulevaisuuteen

Maailmanlaajuiseen, WWF:n järjestämään Earth Hour -tempaukseen on jäljellä runsas viikko, ja osallistuvien kaupunkien määrä näyttäisi nousevan ennätyslukemiin. Tämän hetken osallistuja-arvio on noin 4600, kun viime vuonna luku oli 4000. Lisäksi esimerkiksi Sydney Australiassa, Shenyang Kiinassa ja Malmö Ruotsissa ovat sitoutuneet konkreettisiin toimiin kestävämmän yhteiskunnan edistämiseksi. Earth Hour -tuntia vietetään 26.3.2011 klo 20.30-21.30.

Australiassa Sydneyn kaupunki osallistuu tempaukseen jo viidettä kertaa. Valojen sammuttamisen lisäksi kaupunki on päättänyt edistää kestävämpää liikkumista ja valaistusta. Sydneyssä aiotaan esimerkiksi rakentaa pyöräilyreittejä jasiirtyä katu- ja puistovalaistuksessa LED-tekniikkaan.

Shenyangin kaupunki Kiinassa osallistuu myös valojensammutustempaukseen. Lisäksi kaupunki on asettanut tavoitteeksi metsittää uudelleen 38000 hehtaaria maata aavikoitumisen estämiseksi. Sichuan-maakunnan pääkaupunki Chengdu on puolestaan luvannut tarjota kaupunkilaisten käyttöön 60000 polkupyörää pientä käyttömaksua vastaan. Pyörille rakennetaan jopa 1000 vuokrauspistettä eri puolille kaupunkia. Tavoitteena on vähentää kaupungin hiilidioksidipäästöjä.

Kolumbiassa Medellinin kaupungissa on sitouduttu vesiensuojelutoimiin ja puiden istutukseen. Kolmen viimeisen vuoden aikana jokien ja purojen valuma-alueille on istutettu 337000 puuta. Toimenpiteen avulla kaupunkilaisten virkistyskäyttöön on saatu 300000 neliömetriä lisää tilaa turvaten samalla kaupungin vesivarat.

Malmö on Ruotsin Earth Hour -kaupunki

Ruotsissa kolmekymmentä kaupunkia on kisannut WWF Ruotsin Earth Hour -haasteen innoittamina. Kansallisessa kilpailussa haettiin kokonaisvaltaisinta, innoittavinta ja uskottavinta suunnitelmaa päästöjen nollaamiseksi tulevien vuosikymmenten aikana. Ruotsin kuningas nimesi tällä viikolla Malmön kaupungin vuoden Earth Hour -pääkaupungiksi.

“Olemme tehneet todella paljon töitä ympäristöasioiden edistämiseksi useamman vuoden ajan. Palkinto on hieno tunnustus tästä työstä. Tavoitteemme on, että kaupunki siirtyisi käyttämään 100-prosenttisesti uusiutuvaa energiaa vuoteen 2030 mennessä”, kertoo kaupungin pormestari Ilmar Reepalu.

“Kaupungit ovat usein johtavassa asemassa kestävämmän yhteiskunnan luomisessa”, sanoo Earth Hourin perustajajäsen ja toimitusjohtaja Andy Ridley. “Kaupungit ovat innostuneet ja osallistuneet Earth Houriin jo neljän vuoden ajan. On hienoa, että kaupungeissa tempaus nähdään mahdollisuutena lisätä toimia kestävämmän elämäntavan ja yhteiskunnan edistämiseksi.”

Valokuvia Earth Hour 2010 -tempauksesta: http://www.earthhour.org/mediasite/photos.aspx

Earth Hour -muistilista:

  • Sammuta valot
  • Anna lupaus
  • Haasta kaveri
  • Lahjoita WWF:lle
  • P.S. Tunti ei riitä

Earth Hour verkossa:

Osallistuuko sinun kaupunkisi Earth Houriin? Onko kaupungillasi ilmastoon tai kestävään elämäntapaa liittyvä sitoumus? Ilmoita siitä meille!

Lisätietoja:

Laura Rahka, tiedottaja WWF Suomi, 040 840 8500, etunimi.sukunimi@wwf.fi

Earth Hour on WWF:n järjestämä maailmanlaajuinen ilmastotempaus, jossa miljoonat ihmiset sammuttavat valonsa tunniksi samana päivänä. Tänä vuonna päivää vietetään 26. maaliskuuta kello 20.30. Tuntia vietetään aikavyöhykkeittäin. Kampanjalla WWF haluaa innostaa ihmisiä itse toimimaan ilmaston ja ympäristön hyväksi.