Kolme muurahaista peräkkäin koivunlehdellä

WWF Suomen ympäristökasvatuksen Naturewatch-verkoston 1700 oppilasta tutki lukuvuonna 2010-2011 Suomea Itämeren rannoilta koulun pihoille, lähimetsiin ja kauppojen leluosastoille. Lisäksi luontoa retkillään havainneet lapsiperheet kertoivat innokkaasti kokemuksistaan – ukki oli veistänyt pajupillin, oli nähty supikoira ja sopuleita, kuljettu pitkospuita ja seurattu muurahaisten valtatietä. Lapset ja nuoret myös lupasivat toimia luonnon puolesta, keräsivät roskia sekä ideoivat lähiympäristöönsä tekijöitä, jotka voisivat parantaa luonnon monimuotoisuutta.

Naturewatch-verkosto sai paljon uusia osallistujia etenkin Varsinais-Suomesta, kun turkulainen Vesipolku-ohjelma otti tutkimukset osaksi viidesluokkalaisten leirikoulutoimintaa. Ohjelma on kehitetty yhteistyössä Itämeren kaupunkien liiton, WWF:n ja Turun alueen ympäristökasvatusta ja Itämeren suojelutyötä tekevien toimijoiden kanssa, ja se on osa Turun kaupungin peruskoulujen Ympäristöpolkua. Tutkimuksissa pohdiskeltiin erityisesti ihmisen toiminnan vaikutuksia Itämereen.

Ihmistoiminnan vaikutuksia ympäristöön voi tutkia luonnon lisäksi myös sisätiloissa. Esimerkiksi kauppojen ympäristötoimia seuraamalla havaittiin, etteivät ympäristödiplomin saaneet liikkeet olleet välttämättä kaikkein ympäristöystävällisimpiä. Partiojohtaja Silja Kuivamäki partiolippukunta Tammerosta Tampereelta kertoi kuinka tehtävät innostivat lapsia omatoimisuuteen: ” Oli hienoa nähdä tytöt asiaan paneutuneina …[He] halusivat ottaa selvää ja meiltä kului helposti varattu puolitoista tuntia kaupassa. Kalojen alkuperämaita tutkivat tytöt kävivät itse kysymässä jonkun kalalajin alkuperää, kun eivät löytäneet sitä taulukosta… Tehtävät eivät olleet liian helppoja, vaan tarjosivat haastetta ja pakottivat selvittämään asioita.”

Nuoret tutkijat tarkkailivat myös toisten koululaisten käytöstä: kuinka kauan vettä valutettiin koulun vessassa ja jätettiinkö valot turhaan palamaan. Erityisesti koulujen sähkönkulutuksessa nähtiin säästömahdollisuuksia, kun taas kirjojen kierrätystä ja materiaalien tarkkaa käyttöä muun muassa käsitöissä kehuttiin.

Lisätietoja Naturewatch-toiminnasta:

Essi Aarnio-Linnanvuori, Ympäristökasvattaja, WWF Suomi essi.aarnio-linnanvuori@wwf.fi p. 050 511 4397

Naturewatch-raportti 2010-2011

Tutustu aikaisempien vuosien raportteihin