Julkaistu

Kuollut merenpohja laajenee Itämerellä ja muilla maailman merillä

Kymmenestä maailman suurimmasta kuolleesta pohja-alueesta seitsemän sijaitsee Itämerellä. Kaikkiaan maailman merenpohjien kuolleet alueet ovat lisääntyneet vuoden 1995 44 alueesta 169 alueeseen, ilmenee tuoreesta World Resource Instituten (WRI) raportista. Itämeren suojelukomissio HELCOM arvioi, että Itämeren pohjasta kuolleet merenpohjat peittävät 42 000 km² ja tiettyinä ajanjaksoina ne kasvavat helposti jopa 90 000 km² laajuisiksi.

Kuolleet merenpohjat aiheutuvat meren rehevöitymisestä. Mereen valuvat ravinteet, erityisesti fosfori ja typpi, toimivat lannoitteena leväkasvustoille. Kuollutta merenpohjaa syntyy, kun kuolleet levät vajoavat lähelle pohjaa ja pohjan happea kuluttavat bakteerit hajottavat leviä vapauttaen samalla pohjaan sitoutunutta fosforia, josta leväkasvustot saavat jälleen uutta rakennusainetta.

Pohjan autiomaa ei ole ainoastaan lohdutonta nähtävää, vaan se on myös merkittävä ekologinen ongelma. Kuolleet pohjat ruokkivat sinileväkukintoja, vaikuttavat Itämeren ravintoverkkoihin ja lajistoon ja voivat johtaa koko ekosysteemin romahtamiseen.

Kuolleita pohjia vastaan voidaan taistella vähentämällä radikaalisti ulkoista kuormitusta, kuten maatalouden ja asutuksen aiheuttamia ravinnepäästöjä.

Lue koko tiedote englanniksi

Englanninkielinen WRI-raportti

WWF:n taustatiivistelmä englanniksi (PDF 2,64 Mb)

Lisätietoja:

WWF meriasiantuntija, FT Sampsa Vilhunen, puh. 040 550 3854

Videokuvaa Itämeren rehevöityneistä ja kuolleista pohjista (DVD tai betanauha): WWF viestintä, (09) 7740 1051