Kymmenenvuotiaat lapset haluavat pelastaa Itämeren – lahjoittivat yli 10 000 euroa suojelutyöhön

Nelosen Haluatko miljonääriksi? -televisio-ohjelmassa menestyneet kymmenenvuotiaat Juhi Juntura ja Lia Sinijärvi lahjoittivat tänään yli 10 000 euroa John Nurmisen Säätiölle ja WWF:lle. Rakkaan, mutta saastuneen Itämeren auttaminen oli ohjelmaan osallistuneen kilpailijakaksikon sekä koko heidän koululuokkansa yhteinen päätös.

”Lahjoituksen kautta haluamme sanoa aikuisille että hei, katsokaa mihin tämä meidän luonto on menossa. Jos Itämerta ei enää olisi tai se olisi todella likainen, niin miettikää, mitä kaikkea me menetettäisiin. Ei voitaisi uida tai veneillä. Kaikki mökkimaisemat olisivat hirveitä”, Juhi ja Lia sanovat.

Itämeri on yksi maailman herkimmistä ja saastuneimmista meristä. Se on myös maapallon toiseksi suurin murtovesiallas, jossa makea ja suolainen vesi sekoittuvat ja luovat ainutlaatuisen elinympäristön.

Helsingissä meren lähellä asuville ja koulua käyville Lialle ja Juhille Itämeri on muodostunut tärkeäksi, ja he ovat tutustuneet lähirantoihin yhdessä koululuokkansa kanssa. Liikuntatunnilla läheisellä lahdella kalassa käyneet alakoululaiset huomasivat, että meri ei voi hyvin.

John Nurmisen Säätiö ja WWF käyttävät lahjoitetut varat Itämeren rehevöitymisen vähentämiseen, ympäristön kannalta liian tiheiden särkikalakantojen parempaan hyödyntämiseen ja uhanalaisten kalalajien suojeluun.

Juhi ja Lia kävivät tutustumassa säätiöiden toimintaan ennen kuin tekivät päätöksen lahjoituksen kohdentamisesta. John Nurmisen Säätiön asiamies Annamari Arrakoski-Engardt kertoo: ”Oli hienoa keskustella Juhin ja Lian kanssa Itämeren pelastamisesta. Me käytämme lahjoituksen Lähikalahankkeeseen, jossa parannetaan Itämeren tilaa särkikalaa kalastamalla. Hankkeessamme paitsi poistetaan merestä ravinteita, saadaan myös vajaasti hyödynnetty kalaherkku käyttöön. Lasten halu auttaa tuo toivoa meille Itämeren pelastajille – ja on hyvä muistutus siitä, miksi me työtämme teemme.”

Lasten idea Itämeren auttamisesta valloitti myös Haluatko miljonääriksi? -ohjelman juontaja Jaajo Linnonmaan.

”Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa aikuiset haaveilevat aina taloista, autoista ja lomamatkoista. Kun nämä kaksi sankaria kertoivat, että miljoonalla eurolla he pelastaisivat Itämeren, saivat he kerralla miljoona ihmistä ruudun toisella puolen hyvälle tuulelle. Kaksi pientä sankaria, joilla on suuret sydämet”, Linnonmaa sanoo.

Juhi ja Lia päätyivät kilpailemaan ohjelmaan heidän opettajansa huomattua ilmoituksen ja vinkattuaan siitä oppilaille. Luokka päätti yhdessä hakevansa kilpailuun ja lahjoittaa mahdolliset voittorahat Itämeren suojeluun. Kilpailijakaksikolla oli koko ohjelman ajan mainioiden kannatusjoukkojen tuki. Myös he ansaitsevat kiitoksensa, siispä pieni osa voittorahoista käytetään luokkaretkeen.

Lisätietoja:

Ohjelmapäällikkö, meret ja arktinen luonto Sampsa Vilhunen, WWF, 040 550 3854, sampsa.vilhunen@wwf.fi

Johtaja, yksityisvarainhankinta Tarja Hakala, WWF, 0500 419 679, tarja.hakala@wwf.fi

Projektipäällikkö Miina Mäki, Lähikalahanke, John Nurmisen Säätiö, 050 576 3298 etunimi.sukunimi@jnfoundation.fi

Varainhankintajohtaja Minna Korpela, John Nurmisen Säätiö, 040 508 6015 etunimi.sukunimi@jnfoundation.fi

Juhin ja Lian haastattelupyynnöt: viestintäsuunnittelija Antti Haavisto, WWF, 040 845 6842, antti.haavisto@wwf.fi