Kysely: Kansainväliset luksusristeilijät aikovat jatkaa Itämeren saastuttamista

WWF on julkaissut listan risteily- ja matkustajalauttayhtiöistä, jotka ovat sitoutuneet lopettamaan Itämeren saastuttamisen käsittelemättömillä jätevesillään. Enemmistö matkustajalauttayhtiöistä on sitoutunut toimimaan vastuullisesti. Sen sijaan kansainväliset luksusristeilijät eivät lupaa lopettaa saastuttamista. Lainvoimaisen kiellon aikaansaaminen myös lykkääntyi jälleen tänään käydyssä kansainvälisen merenkulkujärjestön kokouksessa.

WWF kysyi huhtikuussa yli 50 Itämeren alueella toimivalta risteily- ja matkustajalauttayhtiöltä yksinkertaisen kysymyksen: ”Sitoudutteko siihen, etteivät aluksenne laske käsittelemättömiä jätevesiä Itämereen ja että jätevedet joko käsitellään asianmukaisesti laivalla tai tyhjennetään kokonaisuudessaan satamien vastaanottopisteisiin?”.

Kyselyn perusteella matkustajalauttayhtiöt ovat selvästi luksusristeilijöitä vastuullisempia.

”Enemmistö Itämerellä liikennöivistä matkustajalauttayhtiöistä ilmoitti sitoutumisestaan, mutta kansainvälisistä risteily-yhtiöistä ainoastaan yksi. Luksusristeilijöiden vastustuksen jatkuminen on suuri pettymys”, WWF:n meriasiantuntija Sanna Kuningas sanoo.

Muutama risteily-yhtiö vastasi WWF:lle suoraan, mutta suurin osa vastauksista tuli alan kattojärjestö CLIA:n (Cruise Lines International Association) kautta.

”Risteilyalan kattojärjestön koordinoitu vastarinta osoittaa valitettavasti vastuullisuuden puutetta ja voi estää edelläkävijäyritysten erottumista. Jätevesien laskeminen mereen on myös matkustajien toiveiden vastaista, sillä he eivät halua jatkaa herkän meren saastuttamista”, Kuningas sanoo.

WWF Suomi teki 10. toukokuuta kyselyn myös Celebrity Silhouette -laivan mukana Helsinkiin saapuneille turisteille. Kyselyyn vastasi lähes 200 henkilöä. Ylivoimainen enemmistö matkustajista, 95 prosenttia, ei hyväksynyt jätevesien pumppaamista Itämereen. Peräti 93 prosenttia sanoi valitsevansa jatkossa mieluummin risteilijän, joka jättää jätevedet satamaan.

”Nyt julkaisemamme lista auttaa matkustajia tekemään jatkossa vastuullisen valinnan. Vaikka tällä hetkellä niin sanotulla vihreällä listalla on vain yksi luksusristeilijä, yhtiöt voivat yhä reagoida matkustajien toiveisiin. Jatkamme listan päivittämistä, ja vastuullisten toimijoiden toivotaan tekevän pesäeroa kilpailijoihinsa”, Kuningas sanoo.

Kiellon asettaminen vastatuulessa

Itämerellä risteilee vuosittain liki neljä miljoonaa turistia, jotka tuottavat päivittäin keskimäärin 170 litraa jätevettä henkilöä kohden. Suurin osa risteilyaluksista pumppaa edelleen jätevetensä laillisesti Itämereen. Jätevedet sisältävät typpeä ja fosforia, jotka rehevöittävät osaltaan jo ennestään kuormitettua merta.

Osa aluksista käsittelee jätevesiä ennen kuin pumppaa ne mereen. Käsittely ei kuitenkaan ole riittävän tehokasta juuri leviä ruokkivien ravinteiden suhteen. Käsittelyn pitäisi poistaa vähintään 70 prosenttia typestä ja 80 prosenttia fosforista.

Suomi, lukuisat muut Itämeren rantavaltiot ja WWF ovat jo vuosikausia yrittäneet saada jätevesien laskemisen pysäyttävää kieltoa voimaan Kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n ja HELCOM:in kautta. Kiellon täytäntöönpanoa lykättiin jälleen kerran tänään 14.5. pidetyssä IMO:n kokouksessa Lontoossa. Käsittelemättömien jätevesien laskeminen mereen olisi tämän päivän päätöksen mukaan kiellettyä uusille aluksille vuodesta 2019 ja kaikille aluksille vasta 2021. Alun perin kiellon oli määrä astua voimaan jo 2013.

Tulevan kiellon lainvoimaisuus on kuitenkin vielä kyseenalainen, eikä se mahdollisesti tule koskemaan Venäjän merialuetta Suomenlahdella. Lainvoimaisuus muuta Itämerta koskevalle kiellolle pyritään saamaan voimaan vuoden päästä pidettävässä IMO:n kokouksessa.

”Kaikki kieltoon liittyvät päätökset ovat lykänneet sen aikataulua. Sen lisäksi Venäjän vastustuksen vuoksi on vaarana, että Suomenlahdella voisi kiellonkin jälkeen laskea jätevesiä mereen. Yritysten tulisi nyt vapaaehtoisesti ja välittömästi lopettaa jätevesien pumppaaminen mereen. Tämä on selkeästi paitsi rantavaltioiden hallitusten ja asukkaiden myös risteilymatkustajien toive”, WWF:n ohjelmapäällikkö Sampsa Vilhunen sanoo.

WWF:n julkaisema lista löytyy alta ja pdf-tiedostona osoitteesta: www.panda.org/sewagefreebaltic

The same question was asked to all companies:

Do you confirm that the passenger ships you operate do not discharge untreated sewage (1) in the Baltic Sea and that sewage is either properly treated on board or fully disposed at port reception facilities (2)?

Ferry lines that have answered “yes”:

Tallink Silja Viking Line
Wasaline Linda Line
Danske Faerger Kihnu Veeted
Scandilines Birka Cruises
Eckerö line Trafikverket Färjerederiet
Stena Line

Ferry lines that have not answered “yes”

TT Line St Peter Line
Unity Line Zegluga Gdanska
Polferries Finnlines
Adler-Schiffe Navirail
Reederei Hiddensee DFDS Seaways

Cruise operators that have answered “yes”:

Hapag-Lloyd Cruises

Cruise operators that have not answered “yes”:

Læsø Line Saga
Costa Cruises Carnival
Seaborn Plantours
Peter Deilmann Cruises Sea Cloud
Asuka Cruise Sea Dream Yacht
Compagnie du Ponant Swan Hellenic
Club Med Princess
Cruise & Maritime Voyages TUI Cruises
Cunard Windstar
Fred Olsen Cruise Line MSC
Holland America Line Silversea
Louis Cruises Aida Cruises
Majestic International Cruises Crystal Cruises
Royal Caribbean International Celebrity X Cruises
Pullmantur Azamara Club Cruises
P&O Cruises International Shipping Partner

1) As defined by the International Maritime Organization (IMO) MARPOL Annex IV

2) This confirmation should assure that all sewage is either brought ashore for treatment or effectively treated on board the ship using the best available technology – i.e. ensuring that nutrients are effectively reduced (at least 70% reduction in nitrogen and 80% reduction in phosphorus).


Lisätietoja:
Meriasiantuntija Sanna Kuningas, WWF Suomi, 050 401 7470
Ohjelmapäällikkö Sampsa Vilhunen, WWF Suomi, 040 550 3854