Lemmenjoen talkooleirin tiedote 2013 © Jari Luukkonen / WWF
Julkaistu

Lemmenjoen kansallispuisto kohenee talkootyöllä

WWF:n ja Metsähallituksen järjestämä talkooleiri kokoaa vapaaehtoisia Suomesta ja ulkomailta. Leirillä kunnostetaan Lemmenjoen kansallispuiston retkeilyreittejä Lemmenjoen varressa 3.–10. elokuuta.

Lemmenjoki on Suomen suurin kansallispuisto ja Euroopan laajimpia erämaa-alueita. Puisto tarjoaa mielenkiintoista koettavaa niin omien polkujensa kulkijoille kuin reiteillä pysytteleville retkeilijöillekin. WWF Suomen ja Metsähallituksen talkooleirillä vapaaehtoiset raivaavat, merkitsevät ja huoltavat retkeilyreittejä ja autiotupien ympäristöjä viikon ajan. Lisäksi talkoolaiset purkavat vanhoja ja rakentavat uusia maastoportaita. Vanhat lahot puuportaat väistyvät ajan hammasta paremmin kestävien harjateräsportaiden alta. Talkooleirin työt keskittyvät Ravadasjärven sekä Ravadasputouksen lähialueille.

Leirillä hoidetaan myös Kaapin Jounin tilaa Sotkajärven pohjoispäässä. Tila on kuuluisan saamelaissuvun vanha asuinpaikka ja se hankittiin valtiolle vuonna 2002. Tilan entisöinnin ja hoidon tavoitteena on alueen arvokkaan saamelaiskulttuurin ja perinnemaiseman säilyttäminen. Metsähallitus on kunnostanut tilan rakennuksia ja pihapiiriä vuodesta 2008, WWF liittyi tilanhoitajiin vuonna 2010.

Leiriläiset majoittuvat Ravadasjärven suureen autiotupaan ja sen läheisyyteen telttamajoitukseen. Työpäivien jälkeen vapaaehtoiset puurtajat pääsevät peseytymään telttasaunassa sekä Lemmenjoessa ja nauttimaan kansallispuiston upeista maisemista ja tunnelmallisista iltanuotioista.

WWF on järjestänyt talkooleirejä vuodesta 1977 lähtien eri puolilla Suomea ja muutaman kerran lähialueilla ulkomailla. Leirit tarjoavat joka kesä yhteensä yli 150 täysi-ikäiselle vapaaehtoiselle mahdollisuuden konkreettiseen luonnonsuojelutyöhön. Leireillä tehdään ruokapalkalla töitä päivittäin aamukahdeksasta iltaviiteen. Leiriläiset maksavat itse matkansa leiripaikalle ja takaisin, muuten osallistuminen on maksutonta.

Tämän kesän pitkät talkooleirit ovat Kolilla (6.–13.7.), Linnasaaressa (20.­–27.7.), Lemmenjoella (3. –11.8.) sekä Isokarilla (25.8. –1.9.). Lyhyemmät talkooleirit ovat Vrångnäsuddenissa (3. –5.5.), Vallisaaressa (25. –26.5.), Vehmaanniemellä (28. –30.6.) sekä Raaseporissa (4. –6.10.).

Lue lisää: 

wwf.fi/talkooleirit

WWF:n talkooleiriopas