Living Planet -raportti julkistettiin tänään

Jos kaikki maapallon asukkaat kuluttaisivat yhtä paljon luonnonvaroja ja tuottaisivat yhtä paljon kasvihuonekaasuja kuin keskiverto amerikkalainen, saksalainen tai suomalainen, tarvitsisimme ainakin kaksi maapalloa lisää. Tämä käy ilmi WWF:n tänään julkaisemasta, vuoden 2000 Living Planet –raportista.

Raportti julkistetaan kolmatta kertaa, ja siinä on laskettu sekä Living Planet –indeksi (LPI) että ensimmäistä kertaa myös ihmiskunnan ekologinen jalanjälki. LPI:llä mitataan metsien, makeiden vesien ja merten luonnon monimuotoisuuden muutoksia. Nämä ekosysteemit ovat köyhtyneet noin kolmanneksen vuoden 1970 jälkeen.

Ekologisella jalanjäljellä arvioidaan ihmisen kuluttamien luonnonvarojen määrää suhteessa luonnon uusiutumiskykyyn, ja se on kasvanut noin 50 prosentilla samana aikana. Tämä ylittää biosfäärin kyvyn uusiutua. Ekologisen jalanjäljen avulla pystytään myös vertailemaan ihmisen ympäristövaikutusten vaihtelua eri maissa. Suomalaisen ekologinen jalanjälki on maailman yhdeksänneksi suurin.

Sekä Living Planet –indeksi että ekologinen jalanjälki ovat kestävän kehityksen indikaattoreita, jotka antavat kokonaiskäsityksen luonnon tilasta ja ihmisen toiminnan vaikutuksista maapalloon. WWF korostaa, että ne eivät anna yksityiskohtaisia vastauksia ekosysteemien tilasta, vaan ne ovat kokoavia indikaattoreita, jotka antavat esimerkiksi poliittisille päättäjille helposti ymmärrettävän ja hyvin kuvaavan tiedon ekologisen kestävyyden tilasta ja kehityksestä.

“WWF haluaa, että tieto Suomen ekologisesta jalanjäljen koosta ja rakenteesta otetaan vakavasti mm. meneillään olevien kansallisen ilmasto-ohjelman, Itämeri-ohjelman sekä Etelä-Suomen metsiensuojeluohjelman laadinnassa”, sanoi WWF:n pääsihteeri Timo Tanninen tänään Helsingissä pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Ekologisen jalanjäljen mahdollistama valtiokohtainen vertailu ei ole täysin yksiselitteinen, mutta se antaa suuntaviivaa siitä, missä luonnonvaroja kulutetaan eniten. Alue, jonka pohjoisamerikkalainen tarvitsee tuottamaan kuluttamansa luonnonvarat ja varastoimaan tuottamansa hiilidioksidin, on kaksi kertaa niin suuri kuin keskiverto länsieurooppalaisen ja noin viisi kertaa niin suuri kuin keskiverto aasialaisen, afrikkalaisen ja latinalaisamerikkalaisen. Suomalaisten jalanjälki on yli neljä kertaa niin suuri kuin maapallon kestävä biologinen tuotanto keskimäärin.

Puuvarojen käytössä suomalaisen jalanjälki on ylivoimaisesti suurin maailmassa. Sen sijaan Suomi on käytännössä ainoa Euroopan maa, jossa luonnonvaroja käytetään vähemmän kuin mihin meillä laskelman mukaan kansallisesti olisi varaa. On kuitenkin muistettava, että kulutamme runsaasti tuotteita, joiden tuottamisen jalanjälki näkyy muualla maailmassa.

Lataa raportit:

  • Living Planet -raportti 2002 (PDF-tiedosto, 942 kt)
  • Living Planet -raportti 2000 (PDF-tiedosto, 2000 kt) ja suomenkielinen tiivistelmä (PDF-tiedosto, 31 kt)
  • Lisätietoja:

    WWF, pääsihteeri Timo Tanninen, (09) 7740 1052, 040 574 9266, viestintäpäällikkö Päivi Rosqvist, (09) 7740 1040, 0400 425 666, paivi.rosqvist@wwf.fi