Metsälaidun © Katja Nuorvala//WWF
Julkaistu

Luonnonlaidunlihan kriteeristön kehittäminen etenee

Viime syksynä perustettu työryhmä on saanut valmiiksi ehdotuksen kriteereiksi luonnonlaidunlihan tuotannolle Suomessa. Nyt ehdotukseen halutaan kommentteja laajalta joukolta toimijoita. Kriteeristö pyritään saamaan valmiiksi tulevana kesänä. Luonnonlaidunlihan tuotanto parantaa luonnon monimuotoisuutta ja auttaa näin katoamassa olevia arvokkaita perinneympäristöjä.

Luonnonlaidunlihalla tarkoitetaan lihaa, joka saadaan vapaana luonnonlaitumilla laiduntavista eläimistä. Kriteerejä sen tuotannolle on valmistellut kahdeksanhenkinen työryhmä, jossa on edustajia WWF Suomesta, Suomen Lammasyhdistyksestä ja Pihvikarjaliitosta.

Kriteerien kehittämisen mallina on Ruotsin vastaava järjestelmä. Ruotsin markkinoilla sertifioitua luonnonlaidunlihaa (naturbeteskött) on ollut tarjolla jo kymmenen vuoden ajan.

”Työ kriteerien kehittämiseksi on edennyt ripeästi ja hyvässä yhteisymmärryksessä. Työryhmässä olevan asiantuntemuksen lisäksi saimme arvokkaita näkökulmia marraskuussa järjestämästämme asiantuntijaseminaarista”, kertoo työryhmän sihteerinä toimiva suojeluasiantuntija Elina Erkkilä WWF Suomesta.

Kriteeristön ytimenä on se, millaiset alueet luetaan luonnonlaitumiksi ja kuinka suuren osan laidunkaudesta eläimet näillä alueilla laiduntavat. Lisäksi kriteereinä ovat muun muassa eläinten laidunkauden ulkopuolella saama rehu, kasvinsuojeluaineiden käyttö, eläinten hyvinvointi sekä tuotteen jäljitettävyys ja erotettavuus.

”Esitämme, että yli puolet laitumista tulee olla luonnonlaitumia ja että eläinten tulee laiduntaa luonnonlaitumilla vähintään puolet laidunkauden pituudesta. Luonnonlaitumilla, jotka määritellään kriteeristössä tarkemmin, tarkoitetaan muun muassa ketoja, niittyjä, hakamaita ja metsälaitumia, joita ei lannoiteta”, Erkkilä sanoo.

Työryhmä on lähettänyt esityksensä kommentoivaksi noin sadalle taholle, muun muassa ministeriöille, viranomaisille, järjestöille ja eläintuottajille. Vastauksia toivotaan 22. huhtikuuta mennessä.

”Kommenttikierroksella haluamme varmistaa, että kehittämämme luonnos kriteereistä on käytännössä toimiva.”

Tavoitteena on, että naudoille ja lampaille tarkoitetut kriteerit valmistuvat kesällä. Sen jälkeen alkaa työ kriteeristön jalkauttamiseksi käytäntöön.

Laiduntaminen luonnonympäristössä on yksi harvoista ruoantuotantotavoista, jotka parantavat luonnon monimuotoisuutta. Sen avulla voidaan pelastaa katoamassa olevia perinneympäristöjä, kuten niittyjä ja hakamaita, ja niillä asuvia uhanalaisia eläin- ja kasvilajeja. Esimerkiksi naudoille laiduntaminen on luonnollista ja lajinmukaista elämää. Luonnonlaitumilla tuotettu liha on korkealuokkaista, ja tuottaja voi saada siitä paremman hinnan.

”Tarve yhteisten kriteerien laatimiselle on syntynyt myös kiinnostuksen lisääntymisestä. Yhteisten kriteerien on tarkoitus toimia niin kuluttajan kuin tuottajankin turvana”, toteaa työryhmässä mukana oleva eläintenhoitaja Jukka Tobiasson.

Lue työryhmän kommenttipyyntö ja esitys luonnonlaidunlihan tuotannon kriteeristöksi Suomessa 

Kriteerejä kehitetään osana WWF Suomen ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion metsälaidunhanketta

Lisätietoja:

Suojeluasiantuntija Elina Erkkilä, WWF Suomi, 050 522 4540

Kriteerityöryhmän jäsen Jukka Tobiasson, 0400 127 686