Luonnonvarat loppuivat tänään – kasvanut hiilijalanjälkemme aikaisti maailman ylikulutuspäivää lähes viikolla

Lue tiedote vuoden 2016 maailman ylikulutuspäivästä (8.8.2016) > 

Tänään torstaina 13.8.2015 ihmiset ovat kuluttaneet loppuun maapallon tänä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat. Ylikulutuspäivä tuli tänä vuonna ennätyksellisen aikaisin, lähes viikkoa aiemmin kuin viime vuonna. Ylikulutuspäivän aikaistumiseen vaikuttaa eniten kasvanut hiilijalanjälkemme.

Maailman ylikulutuspäivä on laskennallisesti se päivä, jona ihmisten ekologinen jalanjälki ylittää maapallon biokapasiteetin, eli kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä. Tänä vuonna ylikulutuspäivä tuli aiemmin kuin koskaan ennen. Viime vuonna ylikulutuspäivä oli 19. elokuuta. Ylikulutuspäivän ajankohta perustuu Global Footprint Network -tutkimuslaitoksen laskelmiin.

”Ylikulutuspäivä on tärkeä hälytyskello. Suomen hallitus haluaa puuttua ongelmaan. Pyrimme biotalouden, kiertotalouden ja puhtaiden ratkaisujen kärkimaaksi ja irti fossiilisesta energiasta. Haluamme kehittää ja tarjota ratkaisuja maailman polttaviin ongelmiin”, maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen korostaa.

”Maapallo ei kestä loputtomasti ylikulutusta. Hyvinvointimme riippuu luonnon tarjoamasta ruuasta, vedestä ja energiasta. Velaksi elämisen on loputtava nyt”, painottaa myös WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.

Kasvanut hiilijalanjälki on merkittävin syy ihmisten ekologisen jalanjäljen ja maapallon biokapasiteetin väliseen kuiluun. Hiilijalanjälki on kytköksissä muihin ekologisen jalanjäljen osatekijöihin: viljelys- ja laidunmaahan, metsien käyttöön ja tuottavan maan peittämiseen rakennuksilla ja tiestöllä.

”Mitä enemmän maa-alaa tarvitaan globaalisti ruuan ja metsäpohjaisten tuotteiden tuottamiseen, sitä harvemmat alueet pystyvät sitomaan fossiilisten polttoaineiden käytöstä aiheutuvia hiilipäästöjä. Nykyiset päästömme ovat niin suuret, että maapallolle tarvittaisiin kaksinkertainen määrä metsää, jotta ilmakehän hiilidioksidipitoisuus ei nousisi ja aiheuttaisi ilmastonmuutosta”, toteaa Rohweder.

Kansainvälinen ilmastosopimus on avain ylikulutuksen vähentämiseen

Global Footprint Network -tutkimuslaitoksen laskelmien mukaan maailman ylikulutuspäivä siirtyisi syyskuulle, jos hiilidioksidipäästöjä vähennettäisiin 30 prosenttia alle nykytason vuoteen 2030 mennessä.

Joulukuussa pidettävän Pariisin ilmastokokouksen tavoitteena on solmia kansainvälinen ilmastosopimus, jonka avulla ilmaston lämpeneminen rajoitetaan alle 2 asteeseen verrattuna esiteolliseen aikaan.

”Se vaatii ripeitä toimia kaikilta mailta. Kansainvälisellä sopimuksella voitaisiin luoda selkeä ja ennustettava globaali ympäristö investoinneille, joita tarvitaan päästöjen vähentämiseksi”, maatalous- ja ympäristöministeri Tiilikainen sanoo.

Omaa kulutustaan voi vähentää ruoka- ja energiavalinnoilla

Ylikulutuksen seuraukset näkyvät päivittäin esimerkiksi metsäkatona, kuivuutena, makean veden puutteena, maaperän eroosiona ja luonnon monimuotoisuuden vähenemisenä.

Suomessa luonnonvaroista ei ole puutetta, mutta suomalaisten ekologinen jalanjälki on suuri. Yksilön on helppoa pienentää omaa ekologista jalanjälkeään kiinnittämällä huomiota ruokavalintoihinsa, sillä ruoka muodostaa noin 20 % ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä.

Rohweder vinkkaa kolme konstia ympäristöystävällisempään ruokailuun: ”Korvaa osa lihasta kasviksilla ja kestävällä kalalla, älä heitä ruokaa roskiin ja suosi vastuullisesti tuotettuja elintarvikkeita.”

Myös asuminen ja liikkuminen kuluttavat merkittävästi luonnonvaroja ja energiaa. Omakotitalossa päästöjä ja sähkölaskua voi pienentää energian fiksulla käytöllä, energiaremontilla, maa- ja aurinkolämmöllä tai esimerkiksi aurinkopaneeleilla. Kerrostaloasukas puolestaan voi tilata energiayhtiöltä tuulivoimaa, vaatia kaukolämmön tuottajaa siirtymään uusiutuviin energialähteisiin ja edistää energiatehokkuushankkeita taloyhtiössä.

”Liikkumisessa kannattaa suosia joukkoliikennettä ja lihasvoimaa”, maatalous- ja ympäristöministeri Tiilikainen suosittelee.

Lisätietoja:

pääsihteeri Liisa Rohweder, WWF Suomi, puh. 040 840 7461, etunimi.sukunimi@wwf.fi

ohjelmapäällikkö Jussi Nikula, WWF Suomi, puh. 040 595 9002, etunimi.sukunimi@wwf.fi

neuvotteleva virkamies Marja Innanen, ympäristöministeriö, puh. 0295 250 101, etunimi.H.sukunimi@ymparisto.fi

erityisavustaja Anne Kettunen, ympäristöministeriö, puh. 046 923 5169, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Global Footprint Network -tutkimuslaitoksen ylläpitämä verkkosivusto (englanniksi): www.overshootday.org

WWF:n ruokaopas avuksi kestäviin ruokavalintoihin: www.wwf.fi/ruokaopas

(Linkki vuoden 2016 ylikulutuspäivän tiedotteeseen lisätty 8.8.2016).