Julkaistu

Luontoarvot asetettava metsälaissa taloudellisten arvojen rinnalle

WWF pitää tänään luovutetun työryhmämietinnön ehdotuksia metsälain uudistamisesta sekä metsänkäsittelymenetelmien monipuolistamisesta tärkeänä askeleena kohti monimuotoisempaa metsänhoitoa. Metsien taloudellisten arvojen rinnalle tulee asettaa tasavertaisina myös luonto-, virkistys- sekä hyvinvointiarvot.

WWF on ilahtunut Metsänkäsittelymenetelmien monipuolistaminen -työryhmän asettamisesta, sen sujuvasta työskentelystä sekä konkreettisia toimenpide-ehdotuksia sisältävästä loppuraportista. Työryhmän loppuraportti ja siinä esitettävät näkemykset ovat hyvä alku YK:n kansainväliselle metsävuodelle.

 

Metsälaki on saatava ajan tasalle, sillä metsätalouden toimintaympäristö on muuttunut viime vuosina ja metsäluonnon monimuotoisuus heikkenee edelleen. Myös yhteiskunnan tavoitteet ovat muuttuneet ja monipuolistuneet, ja metsiin kohdistuvat keskenään ristiriitaisetkin käyttöpaineet ovat kasvaneet. Esimerkiksi yhä lisääntyvä luontomatkailu ja luonnon virkistyskäyttö tukeutuvat jatkossa voimakkaasti metsiin, toisaalta esimerkiksi metsäenergian hyödyntäminen lisääntyy merkittävästi jo lähitulevaisuudessa. WWF:n mielestä on tärkeää, että metsänomistajien aikaisempaa monipuolisemmat arvot ja tavoitteet otetaan paremmin huomioon metsälaissa.

 

”Erilaisilla metsänkasvatusmenetelmillä, kuten peitteellisellä ja eri-ikäsrakenteisella kasvatuksella voidaan edistää myös metsän luontoarvojen säilyttämistä ja parantamista talousmetsissä. Tämä on ratkaisevaa uhanalaisten elinympäristöjen ja niistä riippuvaisten lajien pelastamisessa”, sanoo WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder.

 

Metsälainsäädännön tulee jatkossakin turvata erityisesti metsiin kohdistuvat yhteiskunnalliset tavoitteet sekä kansainväliset velvoitteet. Näitä ovat muun muassa metsäluonnon monimuotoisuuden suojelu arvokkaiden elinympäristöjen turvaamisen kautta, runsaiden metsävarojen säilyminen, ilmasto- ja energiatavoitteet sekä metsänomistajan oikeusturva.

 

”On tärkeää, että metsälain uudistamisessa tarkastellaan ja monipuolistetaan myös metsälain 10 §:ään kuuluvia arvokkaiden elinympäristöjen listaa uusimpien uhanalaisarviointien perusteella.”

 

WWF toivoo, että maa- ja metsätalousministeriö etenee työryhmän loppuraportin toimenpide-ehdotusten kehittämiseksi sekä toimeenpanemiseksi mahdollisimman nopeasti. WWF on ollut työryhmän jäsen.

 

Lisätietoja:
pääsihteeri Liisa Rohweder, WWF Suomi, 040 840 7461

 

Vihreän metsäsuunnitelman kysyntä yksityismetsänomistajakunnassa, Aino von Boehmin pro gradu -tutkimus vuodelta 2008 (pdf-tiedosto)

Vuosi 2011 on YK:n kansainvälinen metsävuosi. WWF:n tavoitteena on pysäyttää maailman metsäkato; Suomessa työskentelemme metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Tavallisten ihmisten lahjoitukset mahdollistavat WWF:n työn myös metsien hyväksi. Erilaisia tukitapoja internetissä: www.wwf.fi.