© SLL/Mauri Hyvönen
Julkaistu

Mielipide: Kaivostoiminnan riskejä on katsottu liian pitkään läpi sormien

Poliitikot ovat olleet haluttomia rajaamaan millään tavoin kaivosten perustamista. Kansallispuisto tai muu luonnonsuojelualue ei ole ollut esimerkiksi edellisen elinkeinoministeri Jyri Häkämiehen mukaan riittävä syy kieltää kaivoksen perustamista. Mitkä olisivatkaan seuraukset, jos Talvivaaran kaltaiset tapahtumat olisivat sattuneet vielä herkemmässä ja monimuotoisemmassa luonnonympäristössä?

Esimerkiksi Kuusamon Kitkajoen valuma-alueen kaivoshankkeet vaarantaisivat ja todennäköisesti tuhoaisivat maailmassa ainutlaatuisen taimenkannan. Suomessa onkin rajattava pois kaivostoiminnan piiristä ekologisin reunaehdoin kaikki sellaiset alueet, joissa kaivos vaarantaisi ainutlaatuisia luontoarvoja.

Kaivostoiminta on tähän asti ollut valtion varjeluksessa ja toimintaa on talouden edun nimissä katsottu ympäristönäkökulmasta ”läpi sormien” jo pidemmän aikaa. Talvivaaran surullinen ja edelleen ympäristökatastrofina paisuva tapaus osoittaa sen selvästi.

WWF esitti jo kolme vuotta sitten silloin perusteilla olleiden ely-keskusten uhkakuvat, jotka muun muassa Talvivaaran ja Raahen kultakaivoshankkeen ongelmat ovat osoittaneet todellisiksi. Ympäristöviranomaisten resursseja ja toiminnan itsenäisyyttä tulee parantaa välittömästi.  Samaan aikaan täytyy kuitenkin muistaa, että viime kädessä vastuu on aina toiminnanharjoittajalla. Talvivaaran tuleekin maksaa täysimääräisesti kaikki lisävalvonnan ja -seurannan kustannukset.

Samaan aikaan kun mineraalien hinta ja kysyntä kasvaa tulevaisuudessa, ovat suomalaiset päätöksentekijät olleet hätäpäissään valmiita varmistamaan sen, että kaikki mahdolliset kaivoshankkeet saataisiin käyntiin ja vieläpä mahdollisimman nopeasti. Kaivosten käynnistämisellä ei kuitenkaan ole mitään kiirettä, koska mineraalit eivät häviä maaperästä. Jokainen kaivostapaus tulee käsitellä erittäin huolellisesti ennen luvan myöntämistä. Kaivosten riskit ympäristön ja ihmisten terveyden kannalta ovat osoittautuneet niin suuriksi, että nyt on pikaisesti vihellettävä peli poikki uusien kaivoshankkeiden suunnittelun osalta ja arvioitava koko lupaprosessi uudelleen. On selvää, että esimerkiksi rakennusvaiheen valvontaan tulee lisätä huomattavasti eri vaiheita.

Kaivosten päästöille ei ole käytännössä keksitty Suomessa vielä teknistä ratkaisua. Nyt näyttää olevan sallittua, että Talvivaaran alapuoliset vesistöt molempiin valuman suuntiin voidaan pilata. Itsestäänselvyytenä julkisuudessa kerrotaan, kuinka paljon sulfaattia jokiin ja järviin on jo päätynyt ja nurinkurisesti niitä haluttaisiin päästää vielä enemmän.

Jokaisen tulisi muistaa, että kaivoksen avaaminen on peruuttamaton toimenpide. Esimerkiksi Kitkajoen ja sen taimenkannan häviäminen hävittäisi 10 000 vuotta vanhan kehityskulun kustannuksena kaivoksesta, joka voisi ehkä toimia parhaimmillaan muutaman kymmenen vuotta.

Jari Luukkonen, suojelujohtaja, WWF Suomi

Mielipidekirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 14.11.2012