© Juha Taskinen / WWF
Julkaistu

Missä Pullervo luuraa? Saimaannorppa valitsi lepokiven kamerakiven vierestä

Sosiaalisessa mediassa on kysytty, missä Pullervo luuraa. Toistaiseksi se on näyttäytynyt WWF:n Norppalivessä kolme kertaa. Nyt näyttäisi siltä, että saimaannorppa on asettunut makuulle lähelle Norppaliven kiveä.

WWF:n Norppalivessä on voinut katsoa suoraa lähetystä saimaannorppien lepokiveltä tiistaista 7.5. lähtien. Saimaannorppa on käynyt kuvissa kolme kertaa, joista kaksi kertaa se on kiivennyt kivelle. Aiempina vuosina nähtyä karvan kuivattelua ja rapsuttelua ei sen sijaan ole tänä keväänä vielä nähty, sillä norppa on poistunut ruudusta melko nopeasti.

Torstaina 16.5. luontokuvaaja Juha Taskinen huomasi saimaannorpan lähellä WWF:n Norppaliven kameraa. Taskinen tunnisti yksilön Moonaksi, joka on ollut Itä-Suomen yliopiston norppatutkimuksen seurannassa vuosina 2013 ja 2014. Norppa makasi vain muutaman kymmenen metrin päässä kuvattavasta kivestä.

Juha Taskinen / WWF
© Juha Taskinen / WWF

”Saimaannorpat kiipeävät tähän aikaan vuodesta rantakiville kuivattelemaan ja vaihtamaan karvaansa. Toistaiseksi muut kivet ovat kelvanneet Norppalivestä tuttua murikkaa paremmin. Emme kuitenkaan mahda asialle mitään – ja hyvä niin. Emme voi emmekä halua käskeä luonnonvaraisia eläimiä”, sanoo WWF:n Luontolivestä vastaava viestinnän asiantuntija Joonas Fritze.

”Voimme vain odottaa, valitseeko saimaannorppa kuvaamamme kiven vielä tänä keväänä. Toivoa on yhä.”

Viime vuonna saimaannorpat köllöttelivät kameran edessä tiiviisti reilun viikon ajan. Sen jälkeen niitä ei juuri näkynyt, sillä vesi peitti kiven alleen. Vuonna 2017 norppia saatiin odottaa kuviin toista viikkoa, sillä norpat köllöttelivät kivien sijaan jäällä toukokuun puoliväliin asti. Pullervo nousi ensimmäisen kerran kivelle vasta 18.5. Pullervoa saatiin ihailla kivellä vuonna 2017 neljän päivän ajan, eli 20.5.–24.5.

Luonto koetellut Luontoliveä aiemminkin

Norppalive on osa WWF:n Luontolive-palvelua, jossa voi katsoa tällä hetkellä myös sääksiä, ahmoja ja metsäpeuroja ja kuunnella lintujen laulua suorassa lähetyksessä. Lähetyksiä tehdään luonnon ehdoilla: viime keväänä WWF joutui siirtämään liito-oravakameraa, kun liito-orava vaihtoi pesäpuuta kesken kuvauksen. Luontoliven sääksikamera oli viime kesänä sumeana joitakin päiviä, kun sääksenpoikasten uloste peitti linssin.

”Luonto on tuottajamme. Arvaamattomuus on iso osa livekameroiden viehätystä”, Fritze muistuttaa.

WWF:n Luontoliven tarkoitus on lisätä ihmisten tietoisuutta suomalaisesta luonnosta ja kasvattaa halua suojella sitä. Kaikki halukkaat voivat osallistua Luontoliveen tykkäämällä, jakamalla, kommentoimalla – tai sitten vain yksinkertaisesti katselemalla ja nauttimalla.

WWF on toteuttanut Luontoliven lukuisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Norppaliven toteutuksessa ovat mukana luontokuvaaja Juha Taskinen, Itä-Suomen yliopiston norppatutkijat, BCaster, Live Eye, Pukki Visualsi ja Frantic. Lisäksi WWF kiittää Metsähallituksen luontopalveluita ja Etelä-Savon ELY-keskusta yhteistyöstä.

Livekameroita voi seurata myös ilmaisen Luontolive-sovelluksen kautta. Se on saatavilla sovelluskaupasta.