Niinistö tyytyväinen järjestöjen ilmastolakiesitykseen

WWF luovutti tänään yhdessä 30 järjestön ja muun tahon kanssa esityksen Suomen ilmastolaiksi ympäristöministeri Ville Niinistölle. Niinistö otti esityksen vastaan Eduskunnan rappusilla upeassa auringonpaisteessa, ja oli silminnähden tyytyväinen järjestöjen luomaan lakiehdotukseen. Vahva ilmastolaki takaisi Suomelle johdonmukaisen pitkän aikavälin ilmastopolitiikan.

”Olen itse asiassa saanut jo esikatsauksen tästä esityksestä, joka on muuten myös lakitekstillisesti erittäin korkeatasoinen. Olen erityisen iloinen, että esityksessä on kolme tärkeää elementtiä mukana: ensiksi kunniahimon tason nostaminen ja toiseksi selvitys siitä, millainen ilmastolaki tehokkaimmin vähentää päästöjä Suomessa. Hienoa on myös se, että esitys on ollut osallistava”, Niinistö sanoi.

WWF on iloinen siitä, että ilmastolakia pidetään yhtenä hallituksen tärkeimmistä syksyn asioista.

”Meillä ympäristöministeriössä ilmastolaki on selkeästi tämän syksyn tärkein hanke. Nyt keskustellaan siitä, millainen ilmastolaki Suomeen tulee, eikä suinkaan siitä, tuleeko vai eikö. Olisi tyhmää tehdä päästövähennyksiä ilman selkeää suunnitelmaa”, Niinistö lupaa.

Niinistö esittelee lopullisen ilmastolakiesityksen eduskunnalle ensi vuonna. Ilmastolaki takaa sen, että tällä hetkellä esimerkiksi kuntien, liikenteen ja maatalouden sirpaloituneet päästövähennystoimet saataisiin järjestettyä saman katon alle päästökauppasektorin kanssa.

”Laki helpottaa päästövähennysten seurantaa ja tekee siitä kustannustehokasta. Se myös varmistaa Suomen ilmastopolitiikan pitkäjänteisyyden”, kertoo WWF Suomen ilmastovastaava Hanna-Liisa Kangas.

WWF tekee työtä ilmastolain puolesta useissa maissa. Esimerkiksi Meksikossa ilmastolaki hyväksyttiin aiemmin tänä vuonna ja Euroopassa vahvin ilmastolaki on saatu aikaan Skotlannissa. Kiinassa ilmastolakityö on juuri alkanut WWF:n aloitteesta.

Lue lisää:

Polttava kysymys -koalition esitys Suomen ilmastolaiksi

Lisää WWF:n ilmastotyöstä

Julkaistu: 5.9.2012