Noin neljä lavaa roskaa vuoden ensimmäisessä Clean Up -tapahtumassa

WWF:n tämän vuoden Clean Up –tapahtumat käynnistyivät perjantaina ja lauantaina Turussa. Turun rantojensiivoustalkoisiin osallistui vajaa neljäsataa ihmistä. Yhteensä kahdeksan tunnin siivousurakka tuotti lähes neljä lavallista roskaa. Eksoottisimpia löytöjä olivat kantele, grilli ja tulostin, mutta tavallisimmat roskat olivat pullonkorkit, lasinsirut ja metalliromu. Suomen Unilever tuki WWF:n tapahtumaa, ja molemmat järjestäjät ovat yhtä mieltä siitä, että tapahtuma uusitaan Turussa ensi vuonna. Clean Up –tapahtumat jatkuvat Helsingissä perjantaina 26.5. ja sunnuntaina 28.5. sekä Kemissä 10.6. Ensi vuonna tapahtuma halutaan laajentaa uusin kaupunkeihin.

”Kiitos tapahtuman onnistumisesta kuuluu koululaisille ja opiskelijoille. Puolalanmäen koulun oppilaat ja Turun yliopiston ja Åbo Akademin opiskelijat tekivät urotyön erityisesti perjantaina Aurajoen varrella. Myös lauantaina opiskelijoita jäi vielä siivoamaan Uittamon rantoja WWF:n poistuttua paikalta. Toivottavasti koululaisten ja opiskelijoiden into ja vastuullisuus tarttuu ensi vuonna myös tavallisten kaupunkilaisten keskuuteen, kun tapahtuma on tullut turkulaisille tutuksi”, toteaa WWF:n ympäristökasvattaja Eeva-Liisa Ryhänen, joka vastaa Clean Up –tapahtumista.

”Oli erityisen palkitsevaa nähdä, miten konkreettisesti tapahtuma avasi koululaisten silmät roskaamisen haitoille ja toisaalta siivoamisen tärkeydelle. Koululaiset palasivat siivousetapeiltaan suorastaa kilpaillen ”saaliin” määrällä. Oli tärkeää, että tapahtumaan liittyi WWF:n edustajien opastus roskaamisen haitoista ja siitä, miten rantojen siivous liittyy Itämeren suojeluun”, sanoo Unileverin viestintäpäällikkö Riitta Jantunen, joka tapahtuman aikana tarjoili soppatykistä kuumaa kasviskeittoa kaikille siivoajille.

Clean Up -rantojensiivoustalkoot jatkuvat Helsingistä. Perjantain 26.5. tapahtumaan on tulossa satoja koululaisia, joten odotettavissa on Turkuakin suurempi roskasaalis. Tapahtumiin voi osallistua kuka vain, mutta suuremmilta ryhmiltä, kuten koululuokilta tai työpaikkaporukoilta, toivotaan etukäteisilmoittautumista WWF:lle. Järjestäjät antavat siivoajille liivit, hanskat ja jätesäkit, ja siivoamisen jälkeen on tarjolla pientä syötävää. Oma muki kannattaa ottaa mukaan kertakäyttöastioiden välttämiseksi. Lisätietoja WWF:stä, puh. (09) 7740 1040 ja www.wwf.fi.

Lisätietoja: WWF, viestintäpäällikkö Päivi Rosqvist,
0400 425 666

Helsingin Clean Up: perjantai 26.5. klo 12-16: Herttoniemi, Kaivopuisto, Pikku-Huopalahti, Lauttasaari, Kallahti.

Sunnuntai 28.5. klo 12-16: Hietaniemen ranta (HUOM. ei Herttoniemi, kuten Helsingin Sanomissa lauantaina 6.5. oli)

Kemin Clean Up: 10.6., tarkemmat tiedot myöhemmin.