Nothamnin suojelualueella kunnostetaan hakamaita ja niittyjä

WWF:n talkooleiriläiset hoitavat valtakunnallisesti arvokasta perinnemaisemaa Nothamnin suojelualueella 14.7. – 21.7. Läntisen Uudenmaan saaristossa Raaseporin edustalla sijaitsevalla alueella raivataan puustoa ja pensaikkoa niityiltä ja hakamailta. Näin estetään perinnemaiseman kasvaminen umpeen.

”Talkoolaiset kunnostavat luontokohteita muun muassa metsäisellä Bylandetin saarella, jota on laidunnettu jo vuosisatojen ajan. Saarella on Uudenmaan arvokkaimpia hakamaita, metsälaitumia ja niittyjä”, Metsähallituksen tarkastaja Esko Tainio sanoo.

Talkooleiriläiset kaatavat hoitokohteista puita ja raivaavat pensaikkoa. Hoitotoimet lisäävät hakamaiden ja niittyjen valoisuutta, estävät perinneympäristöjä kasvamasta umpeen ja parantavat edellytyksiä laiduntamiseen. Tavoitteena on kohentaa perinneympäristöjen lajiston elinolosuhteita ja kasvattaa elinympäristöjen pinta-alaa.

”Nothamnin kasvilajisto on valtakunnallisesti arvokas. Alueella on esimerkiksi uhanalaisen lännenhanhikin elinvoimaisin populaatio Suomessa. Nothamn on merkittävä alue myös saaristolinnuille”, Tainio toteaa.

Nothamnin alueella on kymmenkunta isompaa metsäistä saarta, parikymmentä pienempää saarta ja noin 130 pientä kallioista saarta ja luotoa. Ulkosaaristovyöhykkeessä sijaitsevan alueen kasvillisuus on melko luonnontilaista lukuun ottamatta perinneympäristöinä hoidettuja Bylandetia ja Furuskäriä.

Perinneympäristöjä on hoidettu Bylandetilla lukuisilla talkooleireillä aina 1990-luvulta lähtien. Nothamnin hoitokohteet on hyväksytty EU:n Luonnonhoito LIFE –hankkeeseen.

Nothamnin leiri on osa WWF Suomen ja Suomen Kulttuurirahaston yhteistyöprojektia, joka mahdollistaa uhanalaisten perinneympäristöjen tehokkaamman hoidon talkooleireillä. Hankkeessa yhdistyvät luonnonsuojelu, kulttuurityö ja vanha suomalainen talkoohenki. Leirillä työskentelee yhteensä viisitoista vapaaehtoista luonnonsuojelijaa.

Yhteistyön avulla WWF:n leirien määrä on kasvanut kymmeneen leiriin kesässä, ja kolmivuotisen hankkeen aikana järjestetään lähes 30 talkooleiriä ympäri Suomea. WWF on järjestänyt leirejä vuodesta 1977, ja joka kesä yli 150 vapaaehtoista tekee talkooleireillä konkreettista luonnonsuojelutyötä eri puolilla Suomea.

Lisätietoja leiristä:

Kirsi Hellas, Uudenmaan ELY-keskus, 0500 139 370

Esko Tainio, Metsähallitus, 040 538 1637

WWF:n Hikeä, hyötyliikuntaa ja hyvää mieltä -talkooleiriopas


Julkaistu 19.7.2012