Nyt jännitetään Pullervon paluuta – WWF:n Norppalive on auki

Saimaannorppia voi taas seurata suorassa lähetyksessä, kun WWF avasi tänään Norppaliven. Kolmena viime keväänä Norppaliveä ja julkkisnorppa Pullervon köllöttelyä on katsottu yli kuusi miljoonaa kertaa. Norppien lisäksi WWF:n suorissa lähetyksissä voi seurata sääksien, metsäpeurojen ja suurpetojen elämää ja kuunnella lintujen laulua.

Norpat nousevat rantakiville vaihtamaan karvansa nyt, kun jäät ovat lähteneet Saimaalta. Norppaliven kamera on asennettu samaan paikkaan kuin aiempina vuosina.

”Aivan kameran lähettyvillä on havaittu jo useita yksilöitä, joten Norppaliven neljäs tuotantokausi käynnistyy jännittävissä tunnelmissa”, WWF:n viestinnän asiantuntija Joonas Fritze sanoo.

Saimaannorpat ovat paikkauskollisia, joten suomalaisten suursuosikiksi nousseen Pullervon voi odottaa näyttäytyvän kameran edessä tänäkin keväänä.

”Erittäin uhanalaisten saimaannorppien liikkeitä ei voi kuitenkaan ennustaa. Luonto on Norppaliven tuottaja, emmekä voi taata tai vaatia, että Pullervo tai sen lajitoverit ilmestyvät kameran eteen heti”, Fritze sanoo.

WWF toteuttaa Norppaliven yhdessä luontokuvaaja Juha Taskisen, Itä-Suomen yliopiston norppatutkijoiden, BCasterin, Live Eyen, Pukki Visualsin ja Franticin kanssa. Lisäksi WWF kiittää Metsähallituksen luontopalveluita ja Etelä-Savon ELY-keskusta yhteistyöstä.

Norppalive on osa WWF:n laajempaa livekamerasivustoa

WWF aloitti viime vuonna Norppaliven suursuosion innoittamana myös muita livelähetyksiä luonnosta. WWF:n Luontolive -sivuilla voi seurata nyt paitsi saimaannorppia myös sääksiä, suurpetoja ja metsäpeuroja. Lisäksi osoitteessa luontolive.wwf.fi voi kuunnella luonnon ääniä suorassa lähetyksessä. Tänä keväänä hitiksi nousi kyykamera, jota katsottiin yli 500 000 kertaa.

”Kaikkien Luontoliven eri kamera- ja äänihankkeiden tavoitteena on levittää tietoa harvinaisista tai uhattuina olevista eläinlajeista ja innostaa ihmisiä osallistumaan luonnon suojeluun”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen sanoo.

Norppalive ja muut livelähetykset ovat seurattavissa osoitteessa http://luontolive.wwf.fi/