Julkaistu

PEFC-sertifiointijärjestelmä ei ole uskottava

Yli kaksikymmentä eurooppalaista kansalaisjärjestöä vaatii kannanotossaan tiettyjä minimivaatimuksia yhteiseurooppalaiselle metsäsertifiointijärjestelmälle PEFC:lle (Pan European Forest Certification).

Järjestöjen päävaatimukset ovat seuraavat:

1. PEFC:n on selkeästi osoitettava, että se johtaa merkitykselliseen metsänhoidon parantamiseen Euroopassa. Nyt olemassa olevat standardit vaihtelevat huomattavasti, ja niiden kriteereissä ja indikaattoreissa on monin osin vakavia puutteita.

2. PEFC:n on perustuttava Rion ympäristökokouksessa sovittuihin asioihin. Sen pitää noudattaa paikallisvaikuttamisohjelma Agenda 21:n periaatteita, ja eri intressitahojen on voitava osallistua sen valmisteluun. Nyt PEFC heijastaa yksityismetsänomistajien järjestöjen ja niiden kanssa yhteistyössä toimivan teollisuuden taloudellisia intressejä. Nämä tahot ovat määräävässä asemassa alueellisessa, kansallisessa ja eurooppalaisessa PEFC-työssä.

3. PEFC ei takaa kansainvälisestä yhteensopivuutta, sillä se ei ota huomioon metsäongelmia Euroopan ulkopuolella. Rion kokouksessa tunnustettiin, että metsät ovat yhteisiä koko maailmalle, ja metsäongelmien hoitaminen on koko kansainvälisen yhteistön asia. PEFC ei tue tätä näkemystä.

"Suomessa sertifiointijärjestelmän kehittämiseen on panostettu paljon viime vuosina, ja olisi sääli, jos Suomen metsämaine kärsii Euroopan laajuisen PEFC-järjestelmän heikkouksista. Toivon, että kehitystyötä jatketaan edelleen niin, että Suomen sertifioinnille saataisiin paitsi PEFC:n myös FSC:n hyväksyntä. Tuolloin Suomen sertifiointijärjestelmän uskottavuus olisi nykyistä turvallisemmalla pohjalla", sanoo metsäpäällikkö Anju Asunta WWF:stä.

Euroopan PEFC-neuvosto on parhaillaan tekemässä julkista arviointia Suomen, Ruotsin ja Norjan sertifiointijärjestelmistä niiden hyväksymiseksi PEFC-järjestelmiksi. PEFC vaatii julkista kuulemista, joka pitää sisällään kaikkien intressiryhmien näkemysten huomioon ottamisen, ennen kuin kansallinen sertifiointijärjestelmä hyväksytään.

Ympäristöjärjestöjen yllä mainittujen vaatimusten lista on yhteinen yritys pyrkiä vaikuttamaan PEFC-järjestelmään. PEFC:n on nyt osoitettava, että se noudattaa omia sääntöjään ja sisällyttää sertifiointijärjestelmäänsä eri intressiryhmien näkemykset. Jos PEFC ottaa yllä mainitut vaatimukset huomioon, se osoittaa myös välittävänsä metsähoidon ympäristönsuojelusta ja sitoutuvansa nykyisten metsänhoitotapojen kehittämiseen koko Euroopassa.

WWF korostaa, että tällä hetkellä ainoastaan globaalisti toimivan FSC:n (Forest Stewardship Council) hyväksymät sertifiointijärjestelmät täyttävät kansainvälisesti uskottavan hyvän metsänhoidon takaavan metsäsertifioinnin tunnusmerkit.

Lisätietoja:

WWF, metsäpäällikkö Anju Asunta, (09) 7740 1042, GSM 040 570 5719, anju.asunta@wwf.fi