Pelastajat

Aikaa ei ole hukattavaksi, jos esimerkiksi Itämerellä sattuu öljyonnettomuus. Uhka on todellinen. Silloin paikalle hälytetään WWF:n vapaaehtoiset öljyntorjuntajoukot. WWF:n vapaaehtoiset öljyntorjujat harjoittelivat öljyyntyneiden lintujen etsintää ja pelastamista Helsingin edustalla olevassa Vallisaaressa ja Korkeasaaren eläintarhassa syyskuussa.

”Kolme harmaasorsaa ja kolme telkkää, kaikki runsaan öljyn peitossa. Otettu kiinni Vallisaaressa. odotettu saapuminen hoitolaan noin tunnin päästä.”

Tämä voisi olla todellinen viesti öljyyntyneiden eläinten hoidon johtokeskukseen, jos esimerkiksi Helsingin rannoille ajelehtisi mustankelmeä, luonnolle vaarallinen öljylautta.

Öljy on esimerkiksi vesilinnuille hyvin haitallista. Öljy tuhoaa linnun höyhenpeitteen vedenpitävyyden. Tämä johtaa linnun kylmettymiseen. Tällaisia tilanteita varten ovat olemassa WWF:n vapaaehtoiset öljyntorjuntajoukot, joihin kuuluu jo yli 8 000 vapaaehtoista. Heistä 17 oli harjoittelemassa öljyyntyneiden lintujen etsintää ja hoitoa suuressa yhteisharjoituksessa Helsingin edustalla 13. syyskuuta.

WWF:n vapaaehtoiset öljyntorjuntajoukot harjoittelivat lintujen pelastamista 13.9.2016 Vallisaaressa ja Korkeasaaressa.

 

Mukana harjoituksessa WWF:n lisäksi olivat Korkeasaaren eläintarha, Suomen ympäristökeskus, Metsähallitus ja Helsingin kaupungin pelastuslaitos.

WWF:n vapaaehtoiset öljyntorjuntajoukot harjoittelivat lintujen pelastamista 13.9.2016 Vallisaaressa ja Korkeasaaressa.

 

Vapaaehtoiset jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen suuntasi kohti Vallisaarta etsimään mahdollisesti öljyyntyneitä lintuja. Toinen jäi Korkeasaareen rakentamaan kevyttä lintujenhoitoyksikköä ja valmistelemaan villieläinsairaalan tiloja, jotta öljyyntyneitä lintuja voitaisiin ottaa vastaan.

WWF:n vapaaehtoiset öljyntorjuntajoukot harjoittelivat lintujen pelastamista 13.9.2016 Vallisaaressa ja Korkeasaaressa.

 

Lintujen etsintä maastosta on haastavaa ja aikaa vievää. Öljyyntyneet linnut saattavat hakeutua piiloon esimerkiksi kivenkoloihin. Tästä vapaaehtoiset saivat hyvää oppia Vallisaaren lohkareisilla rannoilla. Isot ja liukkaat kivet vaativat kulkijalta voimaa ja tasapainoa. Varusteina vapaaehtoisilla ovat kertakäyttöinen haalari, hanskat, suojalasit, saappaat ja mahdollisesti hengityssuojain.

WWF:n vapaaehtoiset öljyntorjuntajoukot harjoittelivat lintujen pelastamista 13.9.2016 Vallisaaressa ja Korkeasaaressa.

 

Lintuja on lähestyttävä niin, etteivät ne pelästy ja ahdistu tilanteesta entisestään. Vapaaehtoisten pitää tietää, miten lintuja käsitellään. WWF järjestää öljyyntyneiden eläinten hoitoon opettavia kursseja, öljyntorjunnan peruskursseja ja myös ryhmänjohtajakursseja.

WWF:n vapaaehtoiset öljyntorjuntajoukot harjoittelivat lintujen pelastamista 13.9.2016 Vallisaaressa ja Korkeasaaressa.

 

Kun lintu on saatu kiinni, sen tila tarkastetaan. Jos lintu todetaan elinkelpoiseksi, sen tiedot kirjataan ylös ja se asetellaan varovasti ilmarei’illä ja imeytysliinalla valmisteltuun pahvilaatikkoon odottamaan kuljetusta kohti hoitoa. Harjoituksessa käytettiin tekolintuja.

WWF:n vapaaehtoiset öljyntorjuntajoukot harjoittelivat lintujen pelastamista 13.9.2016 Vallisaaressa ja Korkeasaaressa.

 

Korkeasaaressa vapaaehtoiset opettelivat lintujen nesteytystä ja pesua eläinlääkäreiden ja WWF:n asiantuntijan johdolla. He rakensivat lintujen lepokarsinoita ja niiden verkkopohjia Helsingin pelastuslaitoksen ohjeistuksessa.

WWF:n vapaaehtoiset öljyntorjuntajoukot harjoittelivat lintujen pelastamista 13.9.2016 Vallisaaressa ja Korkeasaaressa.

 

Kun lintu saapuu hoitoon, ensimmäisenä selvitetään sen hoidontarve. Jos linnun vammat eivät ole liian vakavat, lintu nesteytetään ja se laitetaan lepäämään muutamaksi päiväksi ennen pesua. Pesu tehdään noin 40-asteisessa tiskiainevedessä. Hoitoketjun viimeisessä vaiheessa linnun ennen kuin se vapautetaan luontoon.

WWF:n vapaaehtoiset öljyntorjuntajoukot harjoittelivat lintujen pelastamista 13.9.2016 Vallisaaressa ja Korkeasaaressa.

 

Korkeasaaren harjoituksessa opetuskäytössä olleet linnut olivat kuolleita. Linnut olivat Korkeasaaren villieläinsairaalaan tuotuja yksilöitä, jotka oli jouduttu lopettamaan niiden aiemmin saamien vakavien vammojen takia.

WWF:n vapaaehtoiset öljyntorjuntajoukot harjoittelivat lintujen pelastamista 13.9.2016 Vallisaaressa ja Korkeasaaressa.

 

Yksi harjoitukseen osallistuneista vapaaehtoisista oli jo vuonna 2012 WWF:n öljyntorjuntajoukkoihin ilmoittautunut Marja Hedman.

”Tämä on todella merkittävää ja siksi olen mukana. Tässä konkretisoituu se, miten herkkä Itämeri on. Me vapaaehtoiset viemme osaltamme eteenpäin viestiä siitä, miten tärkeää ympäristöstä on pitää huolta.”

WWF:n vapaaehtoiset öljyntorjuntajoukot harjoittelivat lintujen pelastamista 13.9.2016 Vallisaaressa ja Korkeasaaressa.

 

Öljyyntyneiden lintujen etsintä- ja pelastusharjoitus oli osa Suomen ympäristökeskuksen ja muiden öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntaviranomaisten Helsingin edustalla 12.-15.9.2016 järjestämää vuoden suurinta kansallista öljyntorjuntaharjoitusta.

Haluatko mukaan toimintaan? Lisää tietoa WWF:n vapaaehtoisista öljyntorjuntajoukoista löydät WWF:n sivuilta tästä.