Poimintahakkuut pehmentävät rajaa avohakkuiden ja suojelualueiden välillä
WWF Suomi on ilahtunut, että metsien hakkuutapoja halutaan monipuolistaa monimuotoisuus-, maisema- ja monikäyttöarvojen turvaamiseksi. Pehmeämpiin hakkuutapoihin on tilaus, sillä metsänomistajien tavoitteet ovat muuttuneet moniarvoisempaan suuntaan.
Käytännössä lähes kaikkia talousmetsiämme on käsitelty kasvatus- tai uudistushakkuin tasaikäisinä metsikköinä. Jatkuvaa puustopeitettä säilyttäviä poimintahakkuita on toteutettu maassamme äärimmäisen vähän, vaikka metsälain 6§ on jo vuodesta 1997 lähtien sallinut erirakenteisen metsän kasvatuksen.
Metsänomistajat, joiden tavoitteena on ollut vaalia metsissä olevia monimuotoisuuden, maiseman tai monikäytön erityisarvoja, ovat usein joutuneet uudistamaan metsiä “kovakouraisemmilla” tavoilla eli avohakkuin tai siemen- tai suojuspuuhakkuin.
Nyt maa- ja metsätalousministeriö yhdessä metsätalouden kehittämiskeskus Tapion ja WWF Suomen kanssa alkaa aktiivisesti tiedottaa tästä vaihtoehdosta metsänomistajille. Hanke on osa Etelä-Suomen METSO-metsiensuojeluohjelmaa.
“Monet metsänomistajat vierastavat avohakkuita, mutta muuta ei juurikaan ole aiemmin ollut tarjolla – mutta nyt on!” iloitsee Harri Karjalainen WWF Suomesta Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion, maa- ja metsätalousministeriön ja WWF:n mediaretkellä erikoishakkuukohteelle. “Jos metsänomistajat laajemmin siirtyisivät pienimuotoisiin hakkuisiin, Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden turvaamiseen avautuisi lupaavia näkymiä. Näin loivenisi ekologinen ero, joka vallitsee nykyisten talousmetsien ja metsiensuojelualueiden välillä”, sanoo Karjalainen.
Pehmeämmillä hakkuutavoilla olisi jalansijaa myös virkistys- ja ulkoilumetsissä. Metsien virkistyskäyttäjät arvostavat eniten vanhoja suuripuustoisia metsiä, ja heikoimpina virkistysympäristöinä pidetään hakkuualueita ja tiheitä nuoria metsän kehitysvaiheita. Esimerkiksi Etelä-Suomessa kestää noin 40-50 vuotta, Pohjois-Suomessa vieläkin pitempään, ennen kuin ulkoilumetsä toipuu avohakkuun jälkeen jälleen arvostetuksi virkistysympäristöksi.
Ylä-Lapissa porotalouden ja metsätalouden yhteensovittamisessa tärkeä osa ratkaisua voisi olla entistä pehmeämmät hakkuut metsälain 6§ soveltaen. Metsiä kasvatettaisiin jatkuvasti puustopeitteisenä hyvin varovaisin poimintahakkuin, jolloin metsässä säilyisi jäkälän ja lupon kasvun kannalta tärkeä latvuspeittävyys. Samalla arvokasta puustoa saataisiin mm. sahateollisuuden tarpeisiin. Myös matkailulle elintärkeä eheä metsämaisema ja luontoarvot turvattaisiin nykyistä paremmin.
Metsälain 6§:n hakkuissa on kaksi päälinjaa: jatkuvan metsäpeitteen ylläpitämiseksi puustoa kehitetään erirakenteiseksi yksittäisiä puita tai puuryhmiä poistamalla ja kasvattamalla; toisaalta metsässä voidaan tehdä tavanomaista voimakkaampia hakkuita, esimerkiksi uudistaa metsä ennenaikaisesti tai toteuttamalla voimakkaita harvennuksia.
Pienimuotoisemmat hakkuut vaativat enemmän ammattitaitoa, suunnitelmallisuutta ja viitseliäisyyttä kuin avohakkuun tekeminen. Koneellinen korjuu pienipiirteisestikin on mahdollista, joskin tietyissä tapauksissa metsurityö on paras ratkaisu.
Lisätietoja:
Harri Karjalainen, metsäpäällikkö, WWF Suomi, 040 563 7179