Riittämätön suojelu hävitti jaavansarvikuonon Vietnamista

Jaavansarvikuono, joka on yksi maailman uhanalaisimmista nisäkäslajeista, on hävinnyt kokonaan Vietnamista. Syynä lajin häviämiseen on Vietnamin riittämättömät toimet salametsästyksen, villieläinten laittoman kaupan ja elinympäristöjen häviämisen ehkäisemiseksi, kertoo WWF:n tuore raportti. Tragedia on surullinen esimerkki tällä hetkellä käynnissä olevasta sukupuuttoaallosta. Erittäin uhanalaisia jaavansarvikuonoja elää enää alle viisikymmentä yksilöä pienessä indonesialaisessa kansallispuistossa.

WWF ja kansainvälinen sarvikuonojärjestö IRF vahvistavat tiedon jaavansarvikuonon (Rhinoceros sondaicus annamiticus) häviämisestä Vietnamissa. 22 ulostenäytteen geneettinen analyysi on osoittanut, että ne kaikki kuuluivat yhdelle sarvikuonolle, joka kuoli huhtikuussa 2010 pian tutkimuksen päätyttyä. WWF:n juuri julkaisema raportti osoittaa myös, että sarvikuonon kuolinsyy on todennäköisesti ollut salametsästys, sillä eläin löytyi luoti jalassaan ja sen sarvi oli irrotettu.

”On surullista, että laajoista suojelutoimenpiteistä huolimatta tätä ainutlaatuista eläintä ei onnistuttu pelastamaan”, toteaa WWF Vietnamin maajohtaja Tran Thi Minh Hien. ”Vietnam on menettänyt osan luonnonperintöään”.

1990-luvun puolivälistä lähtien useat järjestöt ovat yrittäneet suojellaCat Thienin kansallispuiston jaavansarvikuonoja. Puiston tehoton vartiointi on johtanut kuitenkin sarvikuonon häviämiseen. Tämä on Vietnamissa yleinen ongelma, joka uhkaa myös monien muiden lajien eloonjäämistä.

Salametsästyksen vuoksi monista lajeista on tullut vähälukuisia ja eristyneitä. Tiikeri, aasiannorsu ja kotoperäiset lajit kuten saola eli Vu Quangin antilooppi, tonkininnenäapina ja siaminkrokotiili ovat kaikki vaarassa kadotaVietnamista.

Elinympäristöjen tuhoutuminen oli yksi niistä tekijöistä, jotka sinetöivät jaavansarvikuonon kohtalon. Vietnamin suojelualueet tarvitsevat enemmän puistonvartijoita ja puistojen hallinto parempaa koulutusta ja valvontaa. Myös infrastruktuurin leviäminen suojelualueiden sisällä ja niiden läheisyydessä lisää paineita jo ennestään haavoittuville lajeille.

Jaavansarvikuono on nyt rajoittunut yhteen alle viidenkymmenen yksilön kantaan, joka elää pienessä indonesialaisessa kansallispuistossa. Laji on äärimmäisen uhanalainen ja sarvikuonon sarvien kysyntä aasialaisen perinteisen lääketieteen tarpeisiin kasvaa koko ajan. Jaavansarvikuonon suojelu ja lajin levittäytymisen edistäminen onkin äärimmäisen tärkeää, jottei sama, mikä tapahtui Vietnamissa, toistuisi myös Indonesiassa.

WWF Indonesia suojelee jaavansarvikuonoja muun muassa tukemalla salametsästyksen, laittoman kaivostoiminnan sekä niiden elinalueiden tuhoamisen vastaista työtä. Jaavansarvikuonot ovat myös haavoittuvia, koska niiden elintila on tällä hetkellä hyvin rajoittunut. WWF pyrkiikin perustamaan niille toisen, suojelualueen ulkopuolella sijaitsevan elinalueen.

Lisätietoja: Nguyen Phuong Ngan WWF-Vietnam p. +84 437193049/ ext. 124 s-posti: ngan.nguyenphuong@wwfgreatermekong.org

Extinction of the Javan Rhinoceros (Rhinoceros sondaicus) from Vietnam – raportti

Jaavansarvikuonon häviäminen Vietnamista – video

Lisätietoa sarvikuonoista