Julkaistu

Saariston ”tappajatolpat” surmaavat merikotkia sähköiskuin

WWF:n merikotkatyöryhmä on huolestunut lisääntyvistä merikotkien kuolemista, joiden syynä on sähköisku. Merikotkat laskeutuvat sähköpylväisiin ja kuolevat välittömästi sähköiskuun. Merikotkatyöryhmä vetosi tänään Energiateollisuus ry:hyn, jotta vesialueiden tuntumassa voitaisiin parantaa voimalinjojen ja sähkötolppien lintuturvallisuutta. Samalla estettäisiin myös merikotkien aiheuttamat sähkökatkot, joita on tapahtunut esimerkiksi Ahvenanmaalla. Suomen merikotkan suojelutyön asiantuntijat kokoontuvat parhaillaan WWF:n järjestämään seminaariin Turun Kakskerrassa keskustelemaan useista merikotkien suojeluun liittyvistä kysymyksistä.

Sähköpylväät ja muuntajat houkuttelevat etenkin päiväpetolintuja ja isompia pöllöjä, jotka niille laskeutuessaan aiheuttavat lyhytsulun ja yleensä kuolevat välittömästi. Sähköyhtiöille tämä tulee kalliiksi. ”Esimerkiksi kaikki Kökarin asukkaat saavat sekunnilleen tietää, milloin merikotka on taas laskeutunut ongelmatolpan päälle, kun sähköt katkeavat jossain Kökarin, Sottungan tai Föglön saarilla”, WWF:n merikotkatyöryhmän puheenjohtaja Torsten Stjernberg kertoo.

”Tappajatolpat” voidaan kesyttää asentamalla sähköpylvään vaakasuoran vakiopalkin yläpuolelle kyllästetystä puusta tehty yläpalkki. Kun suuret petolinnut, kuten merikotka ja huuhkaja, käyttävät istuinpuunaan tätä poikkiortta, ne eivät joudu siipineen kosketuksiin johtojen kanssa. Poikkiorret ovat merikotkille turvallisia tähystyspaikkoja. Linnut välttyvät sähköiskuilta ja saariston asukkaat kiusallisilta sähkökatkoilta. ”Toivomme, että Energiateollisuus ry lähtee vahvasti mukaan komean merikotkan suojelutyöhön ja innostaa jäseniään asentamaan sähköpylväisiin yläpalkkeja”, Torsten Stjernberg sanoo.

Yläpalkeista on hyviä kokemuksia Ahvenanmaalta. Vuonna 2004 Ålands elandelslag, löydettyään suojaamattoman ”tappajatolpan” alta kuolleita lintuja, asensi pylvääseen ylimääräisen puisen yläpalkin. WWF:n merikotkatyöryhmän kirjelmä yhtiölle viime joulukuussa johti siihen, että kesällä 2006 yhtiö asensi jokaiseen kriittiseen sähköpylvääseen, joita oli yhteensä 48, uuden puisen yläpalkin 36–40 cm alkuperäisen yläpuolelle. Ruotsissa sähköyhtiöt ovat hankkineet myös muovisia suojuksia ja huppuja isolaattorien päälle sekä sähkötolppiin että muuntajiin estämään petolintujen ja pöllöjen kuolemisen sähköiskuun.

Tyypillinen ”tappajatolppa” on yleensä ensimmäinen, rannassa sijaitseva pylväs, johon merikaapelin johdot nousevat, jatkuen sieltä ilmajohtona seuraaviin pylväisiin, kunnes taas on merikaapelin paikka. Vaarallisimmat paikat ovat ne, joissa sähkölinjat ylittävät salmia saaristossa. Näissä paikoissa olevat tavallista korkeammat pylväät ovat houkuttelevia tähystyspaikkoja merikotkille. Useimmat suurten siipien hipaisut johtimiin tapahtuvat silloin kun kotka laskeutuu tällaiselle pylväälle tai levittää siipensä sieltä lähtiessään.Vuosina 1994–2001 Rengastustoimiston tietojen mukaan löydettiin 57 kuollutta, Suomessa rengastettua merikotkaa. Enemmistölle (63 %) löydetyistä merikotkista kuolinsyy jäi epäselväksi, mutta niistä, joista se oli ilmoitettu, 11 % oli kuollut sähköiskuun ja 16 % törmännyt ilmajohtoon. Kautta aikojen löydetyistä 214 kuolleesta merikotkasta 22 % on kuollut laskeuduttuaan sähkötolppaan tai kosketettuaan sähkölankoja. Sähköiskuun kuoleminen on yleinen kuolinsyy myös huuhkajille: 3042 kuolleena löydetystä huuhkajasta 23 % oli kuollut sähköiskuun tai törmännyt lankoihin.

WWF:n merikotkatyöryhmä on muutenkin huolestunut merikotkan nykyisestä suojelun tasosta. Monet merikotkan pesäalueet ovat vailla suojelua, huolimatta yhteisistä ponnisteluista ympäristöviranomaisten kanssa. Syynä on osittain varojen puute. Merikotka on osoittautunut sopeutuvaksi linnuksi, mutta se on samalla hyvin arka häiriöille pesinnän alkuvaiheessa helmi–toukokuussa. Sopeutumista osoittavat myös viimeaikaiset tiedot siitä, että merikotkat ovat siirtyneet käyttämään ravinnokseen meren saaristoissa nopeasti lisääntyneitä merimetsoja ja harmaahylkeiden kuutteja. Suomen merikotkakanta on kasvanut tasaisesti 1990-luvun alusta alkaen, kun kanta alkoi toipua ympäristömyrkkyjen vaikutuksesta. Etenkin DDT:n pitoisuudet ovat vähitellen laskeneet alle merikotkalle kriittisen rajan 1970-luvulla voimaanastuneen käyttökiellon ansiosta Itämeren valtioissa. WWF:n suorittaman menestyksellisen merikotkien talviruokinnan ansiosta merikotka säilyi yli pahimman ajan. Kanta on kasvanut neljästäkymmenestä parista 300 pesivään pariin niiden yli 30 vuoden aikana, jolloin se on ollut WWF:n erityisen huolenpidon kohteena, ja samalla kanta on levinnyt yhä laajemmalle.

Suomessa merikotkien suojelutyötä koordinoi WWF:n yhteydessä toimiva merikotkatyöryhmä. Se aloitti toimintansa WWF Suomen ensimmäisenä projektina vuonna 1973. Työssä on edelleen aktiivisesti mukana ryhmän perustajajäseniä.

Lisätietoja:
Jouko Högmander, WWF:n merikotkatyöryhmän jäsen, gsm 0400 826440;
Ismo Nuuja, WWF:n merikotkatyöryhmän sihteeri, gsm 0400 876469;
Torsten Stjernberg, WWF:n merikotkatyöryhmän puheenjohtaja, puh. (09) 1914 4266