Sadastuhannes koululainen osallistui tänään WWF:n oppitunnille

Riina, Joonas, Niklas, Moona… joku heistä on sadastuhannes WWF:n koulukiertueen oppitunneille osallistuneista oppilaista. WWF Suomen koulukiertueet alkoivat vuonna 2009 sademetsiä käsitelleellä kiertueella. Tänään, kuusi vuotta myöhemmin, Puotilan ala-asteen koulussa pidettiin koulukiertueiden 3996. oppitunti.

Keskeinen osa WWF:n ympäristökasvatustyötä ovat WWF-lähettiläiden tekemät kouluvierailut. Kiertuetoiminnan tavoitteena on tukea koulujen ympäristökasvatusta tarjoamalla laadukkaita, luotettavaa tietoa sisältäviä ja pedagogisesti mietittyjä toiminnallisia oppimistuokioita. Koulukiertueen teema ja kohderyhmä vaihtuvat lukuvuosittain ja vierailut ovat kouluille maksuttomia.

”WWF:n koulukiertue aloitettiin, koska meille tuli niin paljon pyyntöjä tuntien pitämiseen, emmekä enää ehtineet pitää niitä WWF:n ympäristökasvattajien voimin”, sanoo WWF:n ympäristökasvattaja Hanna Seimola. Heti ensimmäisellä sademetsäaiheisella kiertueella pidettiin 546 oppituntia ja tavoitettiin 12500 oppilasta. ”Olimme silloin ihan äimänä, että saavutimme niin valtavan monta oppilasta”, Seimola muistelee.

WWF-lähettiläät vierailevat lukuvuoden 2015–2016 aikana kouluissa ”Riittääkö virtaa?” -kiertueella ja kohderyhmänä ovat 5.-9.-luokkalaiset. Kiertue tuo esille energiantuotannon ja -kulutuksen ympäristövaikutuksia ja kannustaa oppilaita toimimaan arjessa energiaa säästäen.

”Opin tunnilla, että telkkarin voi sammuttaa kokonaan ja niin säästyy energiaa. Ajattelin brassailla faijalle näillä mitä nyt tiedän”, kommentoi 12-vuotias Joonas, Puotilan ala-asteen oppilas.

Kiertueilla on vuosien saatossa pyritty tuomaan ympäristöteemoja lähelle oppilasta kertomalla, mitä hän voi itse tehdä asioiden ratkaisemiseksi.

Koulukiertueen vaikuttavuutta mitataan palautekyselyllä, joka pidetään oppitunnin jälkeen. Syksyllä 2015 Riittääkö virtaa -kiertueen palautekyselyyn vastasi 412 oppilasta, ja heistä 93 prosenttia kertoi oppineensa uutta oppitunnin aikana. 79 prosenttia kertoi muuttavansa energiakulutukseensa liittyviä tapojaan.

Ensi syksystä otetaan käyttöön uusi valtakunnallinen opetussuunnitelma, jonka myötä kestävään elämäntapaan kasvattaminen tulee entistä vahvemmin koulun tehtäväksi. ”WWF-lähettiläiden vierailut tuovat ympäristöopetukseen uutta näkökulmaa, toimintaa ja vaihtelua”, Seimola kommentoi.

Koulukiertueella pyritään tavoittamaan oppilaita kattavasti ympäri Suomen: tällä kiertueellakin oppitunteja on tarjottu noin 30 paikkakunnalla Rovaniemelle asti. Koulukiertuetoiminnan tavoitteena on lisäksi tarjota kiinnostuneille nuorille mahdollisuus toimia lähettiläänä ja olla näin mukana edistämässä WWF:n tekemää työtä. Useat lähettiläistä ovat opiskelijoita, jotka saavat lähettiläänä erinomaista työkokemusta ja kontakteja työelämään.

”Työllistyin Ressun peruskouluun tuntiopettajaksi lukuvuodeksi jo opiskellessani, koska kävin pitämässä siellä WWF-oppitunnin. Tämän sijaisuuden jälkeen minulla onkin töitä riittänyt”, iloitsee entinen WWF-lähettiläs Minna Halonen, joka työskentelee nyt biologian ja maantiedon opettajana Tiistilän koulussa Espoossa.

Koulukiertueen teemoina ovat olleet myös ilmastonmuutos ja Earth Hour (2010–2011), vesijalanjälki (2011–2012), Suomen luonnon uhanalaiset lajit(2012–2013) ja vastuullinen ruoka (2013–2015). WWF:n koulukiertuetoimintaa on tukenut ulkoministeriö vuodesta 2009 lähtien.

Lisätietoja:
Ympäristökasvattaja Essi Aarnio-Linnavuori, WWF Suomi, 050 511 4397, essi.aarnio-linnanvuori@wwf.fi

Huom. Juhlan kunniaksi poikkeuksellisesti mukana oppitunnilla oli myös panda.