Julkaistu

Suomalaisasiantuntijat Galápagoksella - päiväkirjamerkintöjä Internetissä

Suomen WWF lähetti 24.1. Galápagokselle kaksi asiantuntijaansa, Ecuadorin hankekoordinaattori, biologi Kenneth Kumeniuksen ja WWF:n meriasiantuntija, biologi Anita Mäkisen. Heidän matkansa tarkoituksena on kartoittaa tuhojen laajuus, selvittää avustusmahdollisuuksia ja kerätä tietoa öljytuhojen vaikutuksista ainutlaatuisella saarialueella. Näin saadaan myös arvokasta tietoa mahdollisiin katastrofeihin varautumista varten. Tavoitteena on vaikuttaa öljykuljetusten aiheuttamien riskien pienentämiseksi Galápagoksella ja muilla merialueilla, kuten Itämerellä.

Kumenius ja Mäkinen lähettävät Galápagokselta päiväkirjamerkintöjään säännöllisin väliajoin. 

Otteita päiväkirjasta 28.1.2001:

“Ecuadorin radio oli kuuluttanut, nimeltä mainiten, meidän saapuvan pelastamaan Galápagoksen saarien eläimistöä öljytuholta.”

”Tilannekatsauksen antoi meille Michael Bliemsrieder, kansallispuiston juoksevien asioiden koordinaattori. Michael totesi että tilanne oli kuin maanjäristyksien yhteydessä: he olivat kokeneet monta pikkujäristystä, mutta ’pääjäristystä’ vasta odoteltiin. Öljy saattaa iskeä milloin vain Floreanan ja Isabellan rantaan.”

Säiliöalus Jessica ajoi karille Ecuadoriin kuuluvien Galápagossaarten edustalla tammikuun puolivälissä. Öljyvuoto aluksesta oli vakava isku ainutlaatuiselle ekosysteemille, joka on luontoarvoiltaan maailman rikkaimpia. Toipuminen voi kestää vuosikymmeniä.

WWF kerää lahjoituksia Galápagoksen luonnon auttamiseksi. Katastrofikeräykseen voi osallistua maksamalla haluamansa summan tilille Merita 157230-11189, Leonia 800017-284004, OKO 5780007-130581, Aktia 405511-210669, Ålandsbanken 660100-1152370, viitteeksi ”Galapagos”.

Ecuadoriin kuuluvilla Galápagossaarilla elää 5000 lajia, joista noin 40 % esiintyy vain siellä. Onnettomuudella on laajat ja pitkäkestoiset vaikutukset. Pohjaan vajoava öljy tuhoaa levästöä ja uhkaa ravintoketjussa edetessään merileguaaneja, sinijalkasuulia, naamiosuulia ja lokkeja siinä missä haita ja hummereitakin. Alue on yksi WWF:n Global 200 -alueista – maailman rikkaimmista luontoalueista. WWF on tukenut Galápagoksen kansallispuiston ja Charles Darwinin säätiön tutkimusaseman toimintaa jo neljän vuosikymmenen ajan.

Lisätietoja:

WWF / suojelujohtaja Jari Luukkonen, puh. (09) 7740 1045 tai 040 585 0020, sähköposti jari.luukkonen@wwf.fi
WWF / tiedottaja Tuuli Äikäs, puh. (09) 7740 1051 tai 040 592 6532, sähköposti tuuli.aikas@wwf.fi
WWF / tiedottaja Laura Saarilahti, puh. puh. (09) 7740 1074 tai 040 556 9860, laura.saarilahti@wwf.fi