Suomalaisen ruokavalintoihin vaikuttaa eniten toinen suomalainen

Suomalaisten ruokavalintoihin vaikuttaa eniten sosiaalinen paine. Kaikkiaan ruokavalintojamme ohjaavat toiset ihmiset, totutut tavat, tietoisuus, toimintaympäristö ja tarjonta. Suomalaiset tekevät ruoan ostopäätökset tällä hetkellä hinnan ja maun perusteella sekä kotona että ravintolassa. Voimakkaimmin nouseva valintakriteeri on ekologisuus, johon kuuluvat esimerkiksi lähiruoka ja luomu.

Näin linjasi kattava joukko järjestöjen, yritysten ja hallinnon vaikuttajia Raisio Oyj:n ja WWF:n kutsumina Helsingissä tiistaina 17. tammikuuta pidetyssä seminaarissa. Tilaisuudessa kartoitettiin ennakkoluulottomasti kuluttajien ekologisia ruokavalintoja helpottavia ratkaisuja eri puolilta ruokaketjua.

”Toista suomalaista tarvitaan. Ruokavalintojen ekologisuus kiinnostaa, mutta muutos ei lähde pelkästään tiedosta, tarvitaan omia kokemuksia ja innostavia esimerkkejä. Ruoka on tärkeä asia ihmisten arjessa. Hyvä osoitus on, että tämän seminaarin teemaa seurasi sosiaalisissa medioissa aktiivisesti yli 16 000 henkilöä”, summasi WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.

”Ekologisten ruokavalintojen tekemisen on oltava helppoa, sillä ihmisillä on ruokakaupassa pieni hetki aikaa per tuote. Me suomalaiset osaamme tehdä maukkaita, ekologisia ja terveellisiä ruokia ja välipaloja itsellemme ja muille. Uusimpana osoituksena on Raision Simpli Oat Shake juoman valinta BevNetin toimesta vuoden 2011 parhaaksi smoothieksi Yhdysvalloissa. Suomi tarvitsee lisää tällaisia menestystarinoita”, linjasi Raisio Oyj:n toimitusjohtaja Matti Rihko.

Tilaisuuden avannut ympäristöministeri Ville Niinistö korosti myös parhaillaan muuttumassa olevien julkisten hankintojen kriteerien merkitystä ruokaketjua muokkaavana tekijänä. Ministeri teki keskustelunavauksen siitä, pitäisikö Suomellakin olla kattava elintarvikkeiden jäljitettävyysjärjestelmä, kuten esimerkiksi Norjassa.

Kaikki tilaisuuden esitykset osoitteessa http://bit.ly/ekoarkiruokawebcast

Lisätietoja:
Raisio Oyj:n tiedustelut ohjaa eteenpäin
Heidi Hirvonen, viestintä- ja IR-päällikkö, puh. 050 567 3060

WWF:n tiedustelut ohjaa Anne Brax, viestintäjohtaja, puh. 050 367 1888