Suomalaisilta maanomistajilta hieno lahja luonnolle

Suomi saa uusia luonnonsuojelualueita. Maanomistajat perustivat Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi järjestetyssä Luontolahjani-kampanjassa luonnonsuojelualueita kaikkiaan 170 kappaletta, jotka ovat yhteensä 3 064 hehtaaria. Seuraavaksi valtio suojelee yksityisten lahjoituksia vastaavan pinta-alan.

”Luontolahjani-kampanja ylitti hienosti tavoitteensa, sillä tavoite oli suojella 1800 hehtaaria. Maanomistajien lahjoittama pinta-ala vastaa esimerkiksi Kolin kansallispuiston pinta-alaa. Tämä upea tulos on osoitus siitä, että luonto on suomalaisille tärkeä asia”, iloitsee WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.

Ympäristöministeriö kertoo, että suojelualueita perustettiin kaikkiin Suomen 18 maakuntaan. Eniten uusia suojelualueita tuli Pohjois-Karjalaan (17 kpl) ja Pohjois-Pohjanmaalle (16 kpl).

Kampanjassa suojeltiin etupäässä erilaisia metsiä ja soita sekä niiden yhdistelmiä. Lisäksi suojeltavaksi päätyi ulkosaariston luotoja, lintukosteikoksi ennallistettu entinen turvesuo ja pieni lintujärvi.

Osallistujien joukossa oli yksityishenkilöitä, yrityksiä, kuntia sekä säätiöitä ja yhdistyksiä. Lisäksi kampanjaan osallistui 40 kuntaa. Aktiivisimpia kunnat olivat Uudellamaalla ja Pirkanmaalla. Suurimmat kaupungit, Helsinki, Espoo, Tampere ja Vantaa perustivat kampanjan aikana omia suojelualueitaan.

Valtio osallistuu Luontolahjani satavuotiaalle -kampanjaan suojelemalla yksityisten lahjoituksia vastaavan pinta-alan. Valtio on tehnyt tähän mennessä tehty kampanjan mukaisia suojelupäätöksiä 665 hehtaarin edestä. Kaikki valtion kohteet julkistetaan myöhemmin keväällä.