Suomalaisyritykset valitsevat entistä useammin vastuullista palmuöljyä

Suomalaiset elintarvikealan yritykset ovat lisänneet vastuullisuuttaan elintarvikkeiden raaka-aineena käytetyn palmuöljyn suhteen. Tämä käy ilmi WWF:n tänään julkaisemasta palmuöljypisteytyksestä. Kansainvälisestä pisteytyksestä selviää, että kaikki myös vuoden 2009 pisteytyksessä mukana olleet suomalaisyritykset ovat parantaneet vastuullisuuttaan.

WWF:n palmuöljypisteytyksessä pisteytetään yrityksiä niiden palmuöljyn hankintaketjun vastuullisuuden mukaan. Suomalaisyrityksiä pisteytyksessä oli mukana kahdeksan: Fazer, Kesko, Lännen Tehtaat, Raisio, S-ryhmä, Tradeka, Vaasan ja Valio. Näistä puolet eli S-ryhmä, Kesko, Raisio ja Fazer ylittivät pistesaldollaan eurooppalaisen keskiarvon.

”On hienoa nähdä että suomalaisyritykset ovat heränneet ottamaan sademetsien suojelun vakavasti. Seuraavaksi tulisi keskittyä vastuullisen palmuöljyn osuuden kasvattamiseen ja tuoteketjujen jäljitettävyyden parantamiseen”, sanoo ohjelmavastaava Sampsa Kiianmaa WWF Suomesta.

Suomalaisyrityksistä parhaiten pisteytyksessä pärjäsi Fazer, joka sai yhdeksästä enimmäispisteestä kahdeksan. Raisio taas on kehittänyt palmuöljyhankintansa vastuullisuutta eniten verrattuna vuoden 2009 pisteytykseen.

”Fazer on aina rakentanut toimintansa kestävälle pohjalle. Vuonna 2009 teimme päätöksen siirtyä ainoastaan RSPO-sertifioidun palmuöljyn käyttöön vuoteen 2012 mennessä. Nyt tästä tavoitteesta on toteutunut jo kaksi kolmasosaa ja ensi vuonna pääsemme täyteen sataan prosenttiin”, kertoo Fazerin yritysvastuupäällikkö Anne-Maria Flanagan.

Kyselyyn vastanneista suomalaisyrityksistä heikoiten pärjäsivät Vaasan ja Valio. Tradeka ja Lännen Tehtaat eivät vastanneet kyselyyn lainkaan. WWF toivoo, että yritykset kiinnittävät viimeistään nyt huomiota siihen, minkälaisia ympäristövaikutuksia heidän käyttämällään palmuöljyllä on. Vastuulliseen palmuöljyhankintaan siirtyminen on mahdollista kaikille yrityksille riippumatta käytetyn palmuöljyn määrästä. Heikosti pärjänneiden yritysten tuleekin nyt kuroa kilpailijoidensa etumatka umpeen.

Vastuullisuuden lisääntyminen näkyy myös kansainvälisesti

Vastuullisesta palmuöljytuotannosta kertovan RSPO-sertifioidun palmuöljyn käyttö on lisääntynyt myös kansainvälisillä markkinoilla. Pisteytettyjen yritysten joukossa on suomalaisille tuttuja yrityksiä, kuten Findus, Ikea, Nestle, Unilever ja Pauligin Santa Maria, jotka pärjäsivät pisteytyksessä hyvin. Kaikista 132 pisteytetystä eurooppalaisesta, australialaisesta ja japanilaisesta yrityksestä 87 on sitoutunut siirtymään vain RSPO-sertifioidun palmuöljyn käyttöön viimeistään vuonna 2015.

Palmuöljyn vastuullinen tuotanto ja hankinta ovat muuttumassa maailmalla vähitellen valtavirran käytännöksi. Tämä on kannustava uutinen Borneon sademetsien kannalta, jossa palmuöljyviljelmien leviäminen on nopeinta.

Vastuu mitätöntä liian monella yrityksellä

Yritysten joukkoon mahtuu myös paljon niitä, jotka eivät ole kokeneet palmuöljyn vastuullisuutta tärkeäksi. Kaikista pisteytetyistä yrityksistä yli 40 prosenttia pärjäsi pisteytyksessä huonosti keräten vain alle kolme pistettä. Koko sektori kaipaa lisää läpinäkyvyyttä, sillä sen puute on merkittävä este vastuulliseen tuotantoon siirtymiselle.

Vastuullisen palmuöljyn tuotanto on kasvanut merkittävästi vuodesta 2009, jolloin WWF julkaisi ensimmäisen palmuöljypisteytyksensä. Tällä hetkellä noin kymmenen prosenttia kaikesta tuotetusta palmuöljystä on RSPO-sertifioitua ja vastuullista palmuöljyä on runsaasti saatavilla.

Suomalaisyritysten saamat pisteet:

Fazer (8/9), S-ryhmä (7/9), Raisio (5.5/9), Kesko (4.5/9), Valio (2.5/9), Vaasan (2/9), Lännen Tehtaat (0/9), Tradeka (0/9)

Katso kansainvälisen pisteytyksen kaikki tulokset täältä

Mitä yritys voi tehdä vastuullisuuden lisäämiseksi?

1. Liittyä RSPO:n jäseneksi

2. Sitoutua käyttämään 100 prosenttisesti RSPO-sertifioitua palmuöljyä vuoteen 2015 mennessä

3. Lisätä palmuöljyn hankintaketjun läpinäkyvyyttä ja jäljitettävyyttä

4. Aloittaa sertifioidun palmuöljyn käyttö välittömästi

5. Vähittäiskaupan osalta vastuullisuutta tulee edellyttää koko valikoimalta, ei pelkästään omilta merkeiltä

Mitä kuluttaja voi tehdä?

1. Suosi vastuullisen palmuöljyn käyttöön sitoutuneita yrityksiä

2. Suosi RSPO-sertifikaatilla merkittyjä tuotteita

3. Kysy kauppiaalta tuotteiden sisältämän palmuöljyn/kasviöljyn vastuullisuudesta

4. Kysy tuotteen valmistajalta tuotteen palmuöljyn/kasviöljyn vastuullisuudesta

Lisätietoja pisteytyksestä:

Ohjelmavastaava Sampsa Kiianmaa, WWF Suomi, puh. 050 542 7017

Villi Planeetta-blogi: WWF selvitti onko kauppasi orankiystävällinen