Julkaistu

Talkoolaiset elvyttävät Linnansaaren kansallispuiston kaskikulttuuria ja niittyjä

Metsähallitus ja WWF Suomi järjestävät talkooleirin Linnansaaren kansallispuistossa Rantasalmella 13.–20.7.2008. Talkoilla hoidetaan Linnansaaren monenlaisia arvokkaita perinnebiotooppeja vanhoilla työtavoilla: niittämällä, laiduntamalla ja kaskeamalla. Työn tavoitteena on lisätä luonnon elinvoimaisuutta.

Linnansaaren torppa ympäristöineen on valtakunnallisesti arvokas perinnemaisema. Maiseman säilyttämiseksi torpan pihapiiriä hoidetaan jatkuvasti samoin menetelmin kuin vuosikymmeniä sitten. Kaskenpoltolla pyritään palauttamaan hoitamattomana ollut perinnemaisema lähelle alkuperäistä tilaa ja elvyttämään samalla jo melkein unohtunutta kaskenpolttokulttuuria. Kaskenpolton jälkeen aluetta viljellään vuoden ajan. Viljeltävinä lajeina ovat kaskiruis ja kaskinauris. Viljelyn loputtua alueita laidunnetaan ja niitetään.

Kasvukauden aikana kasveihin sitoutuneet ravinteet poistetaan laiduntamalla tai niittämällä. Niitto ja kasvimassan poiskeruu lisäävät vanhojen peltojen ja niittyjen avoimuutta ja valoisuutta sekä vähentävät maaperän ravinteisuutta. Laidunnuksen ja niiton myötä kookkaan, rehevöitymisestä hyötyneen kasvillisuuden kilpailumahdollisuudet heikkenevät ja tilalle saadaan matalakasvuista, valosta ja lämmöstä hyötyvää niittykasvilajistoa – kukkivia niittykasveja. Niittyjen kukkaloistosta voi tunnistaa mm. niittyleinikin, metsäkurjenpolven ja peurankellon. Samalla runsastuvat myös lukuisat niityillä elävät päivä- ja pikkuperhoset ym. pikkusiivekkäät.

Leiriläiset tekevät monenlaisia töitä Linnansaaressa ja lähistön muilla suojelualueilla: niittävät ja korjaavat heinän pois, raivaavat laitumien vesakkoa ja valmistelevat tekotarpeita laidunten pisteaitoihin. Lisäksi suunnitteilla on retkeilyreitin raivausta ja kuusentaimien poistamista lehtimetsistä, jotta äärimmäisen uhanalaisen valkoselkätikan kotikoivikot voitaisiin turvata.

Edellisen kerran Metsähallitus ja WWF järjestivät talkooleirin Linnansaaressa kaksi vuotta sitten. WWF etsii talkooleirille osallistujat ja hoitaa osallistujien ruokahuollon. Metsähallitus järjestää leirin työmaat ja hoitaa kuljetukset työmaille. Talkooleireille osallistuu kaikenikäisiä, 18 vuotta täyttäneitä luonnonystäviä. Monilla on kokemusta aiemmistakin leireistä. Talkootyössä tarvitaan voimaa, kestävyyttä ja maastokelpoisuutta.

WWF järjestää vuosittain useita talkooleirejä ja tänä vuonna yksi niistä järjestetään Linnansaaren kansallispuistossa. WWF:n talkooleiriperinne alkoi Linnansaaren kansallispuistossa 1977. WWF järjestää talkooleirin tänä kesänä vielä Närängänvaaralla Kuusamossa (27.7.-3.8.).

Lisätietoja:

Metsähallitus, puistomestari Pekka Innanen, puh. 0400 259 773

Uudenmaan ympäristökeskus, tarkastaja Kirsi Hellas, puh. 040 517 3434 (leirin vetäjä)