Julkaistu

Tavallisen suomalaisperheen kemikaalipitoisuudet testattu

WWF vaatii EU:lta ihmisiä ja ympäristöä suojelevaa kemikaaliasetusta

WWF:n kansainvälinen DetoX-kampanja testautti eilen ensimmäisen tavallisen suomalaisperheen – isoäidin, äidin ja tyttären – veren kemikaalipitoisuudet. Tavallisten perheiden testauksella WWF haluaa tiukentaa EU:n valmisteilla olevaa kemikaaliasetusta. Tavoitteena on myös antaa ihmisille mahdollisuus osallistua kampanjaan ihmisiä ja ympäristöä suojelevan kemikaaliasetuksen puolesta ja saada tietoa verensä kemikaalipitoisuuksista.

Ingrid Korpela verikokeessa 8.6.
2005.Kuva: WWF/Päivi Rosqvist
Huhtikuun alussa WWF alkoi etsiä vapaaehtoisia perheitä kemikaalitesteihin 12 EU-maassa. Tavoitteena on antaa esimerkkejä kolmeen eri sukupolveen kuuluvien perheenjäsenten veren kemikaalipitoisuuksista seitsemän mahdollisesti haitallisen kemikaaliryhmän osalta. Verikokeiden tulokset saadaan ja julkistetaan lokakuussa ennen EU-parlamentin kemikaaliasetusta koskevaa äänestystä.

"Tulokset oman vereni ja muiden testiin osallistuneiden ihmisten veren kemikaalipitoisuuksista antavat esimerkkejä siitä, minkälainen vaarallisten kemikaalien cocktail ihmisillä on veressään. Toivon sen tiedon kannustavan päättäjiä äänestämään tiukan kemikaaliasetuksen puolesta", sanoo helsinkiläinen Ingrid Korpela, 41 vuotta, joka osallistui testiin eilen Brysselissä. Kemikaalitestiin osallistuivat myös hänen 65-vuotias äitinsä sekä 14-vuotias tyttärensä. Myös YLE:n Pallo Hallussa -ohjelman toimittaja testautti verensä kemikaalipitoisuudet. Eilen otetuista kemikaalitesteistä saa WWF:stä valokuvia ja TV-kelpoista liikkuvaa kuvaa.

WWF:n kansainvälinen DetoX-kampanja testautti suomalaisperheen ulkomailla, koska Suomen sosiaali- ja terveysministeriö katsoi WWF:n selvityksen täyttävän lääketieteellisestä tutkimuksesta annetun lain ehdot ja vaativan näin lupakäsittelyn, ja vaativan näin lupakäsittelyn sen osalta, saako testit tehdä vai ei.

"Luokittelu siitä, mikä on lääketieteellistä tutkimusta, on harmaa alue. Suomessa asiaan otettiin tiukempi kanta kuin muissa EU-maissa, itse asiassa niin tiukka että se loukkaa kansalaisten oikeuksia saada tietoa omasta elimistöstään", sanoo WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen. "Suomen terveysviranomaiset ovat julkisesti myös paheksuneet sitä, että WWF haluaa tavallisten ihmisten verikokeilla vauhdittaa kampanjaansa. Toivomme, että jatkossa suomalaiset terveysviranomaiset kritiikin sijaan liittyvät monien eurooppalaisten kollegojensa rinnalle antamaan tukensa WWF:n kampanjalle sen puolesta, että saamme ihmisten terveyttä edistävän kemikaaliasetuksen."

"On käsittämätöntä, että päädyimme kemikaalipakolaisiksi saadaksemme tietoa siitä, miten olemme altistuneet mahdollisesti vaarallisille kemikaaleille. Minä, tyttäreni ja äitini olemme mukana tässä täysin vapaaehtoisesti. Minä haluan tietää vereni kemikaalipitoisuuksista ja haluan osallistua kampanjaan paremman maailman puolesta julkistamalla sen tiedon. Haluan myös tällä teolla ohjata 14-vuotiasta tytärtäni ajattelemaan ja toimimaan itse aina silloin, kun se on mahdollista", Ingrid Korpela sanoi tänään tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

WWF korostaa, että nykyinen kemikaalien käyttöä koskeva lainsäädäntö ei suojaa ihmisiä ja luontoa kemikaalien haitoilta. Ihmisten on mahdoton välttyä kemikaalialtistumiselta, mistä syystä kemikaalien riskit on arvioitava ennen niiden käyttöönottoa. Nykyisin eniten tuotetuista kemikaaleista vain 14 prosentista on kuitenkin riittävästi tietoa turvallisuusarviointien tekoa varten. Ihmisten elimistöstä yleisesti löytyviä kemikaaleja on myös yhdistetty terveyshaittoihin, esimerkiksi syöpiin, lisääntymisongelmiin ja synnynnäisiin vikoihin.

EU:n valmisteilla olevan REACH-kemikaaliasetuksen tavoitteena on tunnistaa ja vaiheittain eliminoida vaarallisimmat kemikaalit markkinoilta. WWF käy kemikaalikampanjaansa, jotta asetukseen ei kemikaaliteollisuuden painostuksesta tulee liikaa porsaanreikiä, jotka vesittävät asetuksen tavoitteen.

Lisätietoja:

WWF Suomi, suojelujohtaja Jari Luukkonen, puh. 040 585 0020, viestintäpäällikkö Päivi Rosqvist, puh. 0400 425 666; WWF DetoX-kampanja, kampanjapäällikkö Karl Wagner, +43 66 4412 9369

Valokuva- ja TV-nauhatilaukset:

WWF Suomi, viestintäpäällikkö Päivi Rosqvist, puh. 0400 425 666