Tiikereiden määrä kasvussa Nepalissa

Tiikereiden määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 2009 WWF Suomen hankealueella Etelä-Nepalin kansallispuistossa. Tiikerikannan kasvu käy ilmi WWF:n, Nepalin valtion ja National Trust for Nature Conservation -organisaation toteuttamasta tutkimuksesta. Vuoden alussa toteutetun kolme kuukautta kestäneen kameraseurannan perusteella kansallispuistossa arvioidaan tällä hetkellä elävän 37 tiikeriyksilöä. Vuonna 2009 tiikereitä havaittiin alueella ainoastaan 18 yksilöä. 

Nepal on asettanut tavoitteekseen kaksinkertaistaa tiikereiden määrän maassa vuoteen 2022 mennessä. Maan tavoitteet ovat osa kansainvälistä TX2-aloitetta, jossa maailman tiikerien määrä pyritään tuplaamaan seuraavan kymmenen vuoden aikana. Maailmassa arvioidaan tällä hetkellä elävän vapaana vain noin 3200 tiikeriä, kun sata vuotta sitten tiikereitä eli eri puolilla Aasiaa vielä noin satatuhatta yksilöä.

”Bardian kansallispuiston tiikerilaskennan tulokset osoittavat, että maailman tiikereiden määrän kaksinkertaistaminen on mahdollista, jos eri tahot, mukaan lukien paikalliset yhteisöt, puistonvartijat sekä viranomaiset, työskentelevät ahkerasti tiikereiden suojelun edistämiseksi ja salametsästyksen kitkemiseksi. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää myös tukea korkean tason poliittisilta päätöksentekijöiltä”, toteaa WWF Suomen kansainvälisen kehityksen ohjelmapäällikkö Sami Tornikoski.

Suojelu ei saa pysähtyä valtioiden rajalle

Seuranta osoitti tiikereiden käyttävän valtioiden rajat ylittäviä suojelualueita yhdistäviä metsäkäytäviä kulkureittinään Nepalin ja Intian kansallispuistojen välillä. Urostiikerin reviiri voi olla jopa sata neliökilometriä, minkä vuoksi niiden on elintärkeää saada liikkua vapaasti eri maiden suojelualueiden välillä.

”On erittäin ilahduttavaa huomata tiikereiden käyttävän suojelualueita yhdistäviä metsäkäytäviä. Tämä on jälleen osoitus siitä, että tiikereiden pelastaminen vaatii valtioiden rajat ylittävää yhteistyötä. Havainto auttaa myös suunnittelemaan eri valtioiden rajat ylittäviä suojelualueita entistä paremmin”, Tornikoski sanoo.

Salametsästys kuriin sekä vapaaehtoisuudella että kovemmilla rangaistuksilla

WWF Suomi työskentelee salametsästyksen kitkemiseksi Nepalissa tukemalla paikallisten kyläläisten perustamien salametsästyksen vastaisten partioiden toimintaa, edistämällä ympäristökasvatusta ja kouluttamalla paikallisia ihmisten ja eläinten välisten konfliktien ehkäisemiseen. Lisäksi paikallisille annetaan mahdollisuus ilmiantaa salametsästäjiä nimettömänä. Vuonna 2011 Bardian kansallispuiston läheisyydessä asuvat kyläläiset luovuttivat vapaaehtoisesti 135 asetta kansallispuiston viranomaisille. Tämä oli iso askel salametsästyksen vastaisessa työssä.

Tiikereiden ja Nepalin muiden uhanalaisten lajien suojelua on parannettu myös tehostamalla kansallispuistojen vartiointia. Lisäksi puistohenkilökunnan määrää on nostettu, ja heille on tarjottu entistä parempaa koulutusta salametsästyksen havaitsemiseksi. Nepalissa on tehostettu salametsästysrikoksista tuomittujen rangaistusten toimeenpanoa, mikä antaa varoittavan esimerkin muille salametsästystoiminnassa mukana oleville. Vuonna 2011 Nepalissa pidätettiin yli 300 salametsästäjää ja eläinten osien laittomaan kauppaan sekaantunutta henkilöä.

Suomen ulkoasiainministeriö rahoittaa WWF Suomen kenttähankkeita Nepalissa.

Lisätietoja:

Kansainvälisen kehityksen ohjelmapäällikkö, Sami Tornikoski, WWF Suomi, 040 533 4399

Julkaistu 20.8.2012