© Benjamin Pöntinen / WWF
Julkaistu

Upeita liitoja, poikasten temmellystä ja ruoanhankintaretkiä – WWF:n liito-oravakamera toi mystisen otuksen luonnon ystävien nähtäville

Suomalaisten suosioon nousseen Norppaliven innoittamana WWF käynnisti keväällä 2018 Luontoliven kahden uuden lajin voimin. Toinen näistä lajeista oli Suomen metsien mystinen asukki liito-orava.

Liito-oravan pesäpönttöä kuvaava livekamera käynnistettiin ensimmäisen kerran kevättalvisessa metsäympäristössä huhtikuun puolessa välissä. Yöaktiivinen liitelijä tekikin yllättävän debyyttinsä kameran kuvassa heti ensimmäisenä päivänä ja vieläpä päiväsaikaan.

”Liito-orava on harvoin nähty laji, joka on kärsinyt suuresti metsien käsittelystä. Halusimme tehdä sitä tutummaksi jokaiselle suomalaiselle ja innostaa ihmisiä osallistumaan sen suojeluun”, WWF Suomen viestinnän asiantuntija Joonas Fritze kuvailee liito-oravan valintaa Luontoliven lajiksi.

Pesäkoloa asuttanut liito-orava piipahti lajikäyttäytymiselle ominaisesti ruoanhankintaretkillään hämärän laskeuduttua ja hieman ennen auringonnousua. Lisäksi tarkkaavaiset katsojat pääsivät ihailemaan useita näyttäviä liitoja.

Jonkin ajan kuluttua koloa asuttanutta liito-oravaa ei kuitenkaan enää kameran kuvissa näkynyt. Liito-oravakameran kanssa asiantuntemuksellaan auttanut luontokuvaaja Benjam Pöntinen arvioi, että asukki oli hylännyt pesäkolon ja etsinyt uuden asuinpaikan. Näiden tietojen valossa Luontoliven kamera vaihdettiin kuvaamaan pönttöä, jota asutti varmuudella liito-orava.

Kesäkuussa Luontoliven seuraajat pääsivät todistamaan todella herttaista näkyä, kun pöntössä syntyneet liito-oravan poikaset tutustuivat maailmaan pesänsä ulkopuolella puun rungolla kiipeillen. Ihmettelyn tiimellyksessä sattui ja tapahtui. Poikaset esimerkiksi putoilivat puun rungolta maahan ja emokin joutui pitämään pariin otteeseen tiukkaa kurinpalautusta jälkikasvulleen.

Kesäkuun lopulla poikasia ja emoa ei enää kameran kuvissa näkynyt ja Pöntinen arvioi niiden siirtyneen eteenpäin. Liito-oravakamera suljettiin 26. kesäkuuta, mutta käynnistynee jälleen ensi keväänä uudestaan.

”Liito-oravien elämää seurannut livelähetys keräsi yli 600 000 katselukertaa, mikä on todella suuri määrä. Henkilökohtaisesti pidin poikasten seikkailujen seuraamista tuotantokauden kohokohtana, mutta muitakin huippuhetkiä riitti. Uskon ja toivon ihmisten innostuneen, oppineen ja viihtyneen liito-oravien parissa – ainakin itse tein niin”, Fritze kuvailee.

WWF:n Luontolive jatkuu tällä hetkellä metsäpeurakameran, merellisen saariston äänimaisemaa välittävän Ääniliven ja 2. heinäkuuta käynnistyvän sääksikameran voimin. Kameroiden teknisestä toteutuksesta vastaavat Live Eye, Pukki Visuals ja Frantic.