Väestönkasvu ja laittomat hakkuut vaarantavat Afrikan itärannikon uhanalaisen luonnon

Afrikan itärannikon metsistä on jäljellä enää vain 10 % alkuperäisestä, paljastaa WWF:n raportti. Raportin mukaan luonnon suurimpana uhkana voidaan pitää väestönkasvua ja laittomia hakkuita. 

Itä-Afrikan rannikolla elää tuhansia kasvi- ja eläinlajeja ja alue onkin yksi maapallon monimuotoisimmista. Viimeisen kymmenen vuoden aikana alueelta on löydetty yli 400 uutta lajia selkärangattomia, kaloja, sammakkoeläimiä, matelijoita, lintuja, nisäkkäitä ja kasveja. Esimerkiksi maailman suosituin kukkiva ruukkukasvi Saintpaulia esiintyy ainoastaan Itä-Afrikan rannikolla, ja kasvista löytyi vielä kaksi uutta lajiketta vuonna 2009. Muita viime vuosien löytöjä ovat muun muassa uusi kääpiökameleonttilaji sekä Afrikan harvinaisin apina kipunji. Uusia lajeja löydetään edelleen säännöllisesti, ja esimerkiksi Mosambikin rannikkometsien lajilöytöjä ollaan tekemässä vasta nyt maan oltua sisällissodan vuoksi vuosikymmeniä suljettuna tutkijoilta.

Itä-Afrikan rannikolla asuu tällä hetkellä yli 20 miljoonaa ihmistä. Asukkaat ovat hyvin riippuvaisia alueen metsistä saatavista luonnonvaroista, kuten puutavarasta, polttopuusta ja hiilestä. Liiallinen luonnonvarojen käyttö on kuitenkin samalla vaarassa tuhota heidän elämäntapansa perustan. Paine luonnonvarojen käyttöön myös kasvaa jatkuvasti, sillä väestömäärän ennustetaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2030 mennessä.

“Yli 90 % alueelta kerätystä puutavarasta on laittomasti hakattua. Suuri osa puusta viedään Kiinaan paljon sen todellista arvoa alhaisempaan hintaan. Väestönkasvu puolestaan lisää paikallista puutavaran, polttopuun ja maanviljelysmaan tarvetta. Tilanteesta kärsivät eniten alueella elävät köyhät yhteisöt, jotka ovat riippuvaisia näistä luonnonvaroista”, kertoo WWF:n Itä-Afrikan rannikon suojeluohjelman päällikkö Peter Scheren.

WWF Suomen Tansanian kenttähanke sijoittuu Tansanian rannikolle Itä-Usambaran vuoristometsiin, jotka ovat yksi viidestä arvokkaimmasta metsäalueesta Afrikassa. Metsät tarjoavat elannon paikallisille asukkaille, ne ovat tärkeitä makean veden lähteitä sekä lukuisten vain kyseiseltä alueelta löytyvien kotoperäisten lajien elinpaikka. WWF:n tavoitteena on alueen metsäkadon pysäyttäminen, pirstoutuneen metsäpeitteen eheyttäminen, kotoperäisen lajiston elinolosuhteiden turvaaminen ja sademetsien kestävän käytön edistäminen.

”Metsien lisääntyneeseen käyttöön voidaan vastata kehittämällä yhteisöille vaihtoehtoisia tapoja ansaita elanto. Rakennus- ja energiaratkaisuja uudistamalla säästetään metsähehtaareja ja vähennetään hiilipäästöjä ja tätä kautta ehkäistään ilmastonmuutosta”, sanoo WWF Suomen Tansaniassa työskentelevä kansainvälisen kehityksen ohjelmapäällikkö Sami Tornikoski.

WWF Suomen hanke käynnistettiin vuonna 2004. Se toteutetaan Suomen ulkoasiainministeriön tuella yhdessä paikallisväestön sekä paikallisten järjestöjen, viranomaisten ja hallinnon kanssa.

Lisätietoja: Sami Tornikoski, WWF Suomen kansainvälisen kehityksen päällikkö sami.tornikoski@wwf.fi p. 040 5334399

The Forests and Woodlands of the Coastal East Africa Region – raportti

WWF Afrikan itärannikolla