Valot sammuvat tänään ympäri Suomea WWF:n Earth Hourissa

Suomessa valot sammuvat kymmenistä tunnetuista maamerkeistä tänään lauantaina 30.3. kello 20.30. Maailman suurin ilmastotapahtuma, WWF:n Earth Hour näkyy suurkaupungeissa ympäri maailman. Miljoonat ihmiset näyttävät huolensa ilmastonmuutoksesta.

Maailman suurin ilmastotapahtuma, WWF:n Earth Hour sammuttaa tänään lauantaina valot lukuisista kansainvälisesti tunnetuista maamerkeistä, kuten Sydneyn oopperatalosta, Burj Khalifa -tornista Dubaissa, Punaiselta torilta Moskovassa ja Ateenan Akropoliilta. Myös Eiffel-torni Pariisissa, Big Ben ja London Eye -maailmapyörä Lontoossa ja Empire State Building Yhdysvalloissa sammuttavat valojaan. Valojen sammuttamisella maamerkit näyttävät symbolisen eleen ilmaston puolesta.

Suomessa valot sammuvat muun muassa Helsingissä päärautatieaseman kivimiesten lyhdyistä, Yleisradion linkkitornista, keskustakirjasto Oodista ja Tuomiokirkosta, Lahdessa hyppyrimäestä, Turussa Aurajoen rannalta sekä Tampereella Särkänniemestä ja Näsinneulasta. Lisäksi mukana on kymmeniä erilaisia ilmastotempauksia. Luvassa on esimerkiksi tulishow-näytöksiä Espoossa ja Tampereella, julistenäyttely Lahdessa, kasvisnyyttärit Salossa, ilmastokonsertteja Hämeenlinnassa ja Lohjalla sekä Earth Hour -luontoretkiä Hollolassa ja Kuusamossa. Suomessa on myös yksi maailman pohjoisimmista Earth Hour -tapahtumista, kun valot sammuvat Utsjoen kirkosta.

Myös Napapiirillä Joulupukin Kammarin tontut osallistuvat Earth Houriin. Tontut kertovat, että luonto ja sen suojelu ovat aina olleet Joulupukille ja tontuille sydämen asioita. Joulupukkikin nauttii iltateensä Earth Hourin aikaan kynttilänvalossa. Hänen hartain toiveensa on, että lapset ja nuoret voisivat nauttia luonnosta tulevaisuudessakin.

Huoli ilmastonmuutoksesta ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymisestä yhdistää Earth Hourin ajaksi miljoonat ihmiset ympäri maailmaa. Valojen sammuttamisella ihmiset välittävät viestin maailmalle, että ilmastonmuutoksen torjumisella on kiire. Esimerkiksi maaliskuussa julkaistun Ilmastobarometrin mukaan 41 prosenttia suomalaisista on jo muuttanut elintapojaan ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

“Ihmiset ovat jo ottaneet vastuuta ja ilmaisseet huolensa ilmastonkriisistä. Päättäjien on nyt kannettava sama vastuu ilmastonmuutoksen torjumisesta ja luonnon monimuotoisuuden suojelemisesta”, sanoo WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder.

Suomessa Earth Hour kannustaa ilmastoystävällisiin ruokavalintoihin joka päivä. WWF julkaisi Earth Hourin alla uuden ruokasuosituksen, joka perustuu arvostetun tiedejulkaisun Eat-Lancetin planetaariseen ruokavalioon. Ilmastoystävällisessä ruokavaliossa syödään pääosin kasviksia ja kotimaista, kestävästi pyydettyä kalaa. Monet koulut, ravintolat ja muut toimijat innostavatkin Earth Hourissa suomalaisia nauttimaan ilmastoystävällistä ruokaa tunnelmallisesti kynttilänvalossa.

“Ilmaston lämpenemisen hillitseminen 1,5 asteeseen vaatii myös muutoksia suomalaisten lautasilla. Earth Hour auttaa tekemään ilmastoystävällisistä ruokavalinnoista helppoa, herkullista ja hauskaa. Ilmastoystävällinen ruoka ei ole luopumista asioista vaan keino nykyistä terveellisempään ja kestävämpään elämään”, sanoo WWF:n johtava ruoka-asiantuntija Annukka Valkeapää.

Katso paikkakuntasi Earth Hour -tapahtumat

Lisätiedot
Liisa Rohweder, pääsihteeri, p. 040 840 7461, liisa.rohweder@wwf.fi
Minttu-Maaria Partanen, viestinnän asiantuntija, p. 050 349 6371, minttu-maaria.partanen@wwf.fi

Earth Hour lyhyesti

  • WWF:n Earth Hour sai alkunsa Australian Sydneyssä vuonna 2007, jolloin siihen osallistui yli kaksi miljoonaa ihmistä. Vuonna 2008 tapahtuma laajeni maailmanlaajuiseksi.
  • Vuonna 2018 mukana oli yhteensä ennätykselliset 188 maata ja maantieteellistä aluetta sekä miljoonia yksityishenkilöitä, yhteisöjä ja yrityksiä.
  • Suomessa Earth Hour järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009. Vuonna 2018 noin 1,5 miljoonaa suomalaista osallistui Earth Houriin (Kantar TNS).
  • Tapahtuman aikana näytetään valomerkki ilmaston puolesta sammuttamalla turhat valot. Viime vuonna valot sammuivat maailmanlaajuisesti lähes 18 000 tunnetusta maamerkistä. WWF:n Earth Hour ei ole sähkön- eikä energiansäästötempaus, vaan tapahtuman tarkoitus on innostaa ihmisiä ilmastoystävälliseen elämään ja viestiä päättäjille, että ilmastonmuutos edellyttää ripeitä toimia.
  • WWF:n Earth Houria vietetään tänä vuonna lauantaina 30.3.2019 kello 20.30–21.30.