© Päivi Seppänen / WWF
Julkaistu

Vapaaehtoiset öljyntorjuntajoukot 10 vuotta

WWF Suomi on kouluttanut jo kymmenen vuoden ajan suomalaisia vapaaehtoisiksi öljyntorjujiksi. Kun WWF:n öljyntorjuntajoukot perustettiin keväällä 2003, ne olivat ainoat laatuaan koko maailmassa. Nyt joukkoihin kuuluu yli 6500 henkilöä, jotka ovat valmiina auttamaan viranomaisia, jos pahin tapahtuu.

”Öljyonnettomuuden riski Itämerellä kasvaa koko ajan, ja WWF haluaa toimia, kun onnettomuus tapahtuu. Haluamme antaa myös ihmisille mahdollisuuden tehdä jotain, mistä on todella apua”, kertoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.

WWF:n öljyntorjuntajoukkoihin kuuluvat vapaaehtoiset ovat valmiina auttamaan viranomaisia öljyvahingon jälkeisessä rantojen puhdistuksessa ja öljyyntyneiden eläinten hoidossa. Jos vakava onnettomuus tapahtuu, WWF saa avunpyynnön viranomaisilta ja hälyttää joukot työhön tekstiviesteillä. Tähän mennessä öljyntorjuntajoukot ovat joutuneet tositoimiin vain muutaman kerran pienten öljyonnettomuuksien yhteydessä.

Tällä hetkellä öljyntorjuntajoukkoihin kuuluu yli 6500 henkilöä. Heistä noin 1500 on käynyt WWF:n koulutuksen, joita järjestetään 5–10 joka vuosi. Joukoissa on mukana erilaisia ihmisiä eri puolilta maata, mutta enemmistönä ovat naiset sekä pääkaupunkiseudulla ja etelärannikolla asuvat.

24-vuotias Lotta Nisula liittyi joukkoihin tänä vuonna ja on ehtinyt osallistua jo kolmeen koulutukseen.

”On hienoa olla mukana öljyntorjuntajoukoissa, sillä joukot tarjoavat mahdollisuuden tehdä jotakin konkreettista öljyonnettomuuden sattuessa. Lisäksi koulutuksissa tapaa samanhenkisiä ihmisiä, joita yhdistävät reipas asenne ja kiinnostus luontoa kohtaan”, Nisula kertoo.

Öljyonnettomuuden torjuntavastuu Suomessa jakautuu monelle organisaatiolle: Suomen ympäristökeskus vastaa öljyntorjunnasta avomerellä ja alueelliset pelastuslaitokset rannikoilla ja sisämaassa. WWF:n öljyntorjuntajoukot toimivat näiden viranomaisten alaisuudessa.

”Näemme öljyntorjuntajoukot erittäin positiivisena ja hyvänä toimintana sekä pelastuslaitoksen että yhteiskunnan kannalta. Vakavissa onnettomuuksissa vapaaehtoisten merkitys on aina suuri, koska kaikkea työtä ei voida hoitaa viranomaistoiminnalla”, sanoo pelastusjohtaja Olavi Liljemark Itä-Uudenmaan pelastuslaitokselta.

”Emme kymmenen vuotta sitten arvanneet, että öljyntorjuntajoukot keräisivät näin paljon vapaaehtoisia. Vaikka joukko on jo suuri, lisää vapaaehtoisia kuitenkin tarvitaan, ja vakavan onnettomuuden sattuessa jokainen käsipari on tärkeä. Öljyntorjuntaoperaatio voi kestää useita kuukausia, ja yksi vapaaehtoinen voi tehdä raskasta torjuntatyötä vain muutaman päivän kerrallaan”, muistuttaa Liisa Rohweder.

Kun WWF Suomi perusti vapaaehtoiset öljyntorjuntajoukot, ne olivat ainoat laatuaan koko maailmassa. Malli on sittemmin innostanut perustamaan vastaavat joukot Norjaan, Viroon ja Venäjälle.

WWF:n öljyntorjuntajoukkoihin voi liittyä vapaaehtoiseksi kuka tahansa 18–69-vuotias terve henkilö WWF:n verkkosivuilla

Pyöreitä vuosia juhlitaan Tavastialla

Vapaaehtoisten öljyntorjuntajoukkojen 10-vuotista taivalta juhlistetaan tänä iltana Tavastia-klubilla järjestettävässä WWF:n Itämeri-konsertissa. Konsertissa esiintyvät muun muassa Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani, Hanna Pakarinen, Teleks ja Vuokko Hovatta. Tavastian ovet avautuvat kello 19, ja artistit nousevat lavalle kello 21 alkaen.

Liput: ennakkoon 15 euroa Tiketin myyntipisteistä ja verkkokaupasta, ovelta 18 euroa.

Lisätietoja:

Meriasiantuntija Vanessa Ryan, WWF Suomi, 040 763 0000

Pääsihteeri Liisa Rohweder, WWF Suomi, 040 840 7461 (tavoitettavissa 14.5. klo 12–15)

Vapaaehtoisten öljyntorjuntajoukkojen jäsen Lotta Nisula, 050 542 0786

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt Itämeri-konserttiin liittyen:

Tiedottaja Katja Nuorvala, WWF Suomi, 040 592 6532