Veikkaa ja voita: Milloin ensimmäinen sääksenpoikanen kuoriutuu?

WWF:n Luontolivessä seurattavien sääksien pesässä on kolme munaa, ja poikasia odotellaan kuoriutuvaksi kesäkuun alussa. Voit osallistua kilpailuun arvaamalla ensimmäisen poikasen kuoriutumisajankohdan.

WWF:n Luontoliven sääksikamerassa on seurattu pesänrakennusta, parittelua, munintaa ja haudontaa huhtikuusta alkaen. Sääksinaaras muni kolme munaa: ensimmäisen 24.4., toisen 27.4. ja kolmannen vappuaattona 30.4.

Sääksillä ensimmäinen muna kuoriutuu keskimäärin 37 vuorokauden kuluttua haudonnan alkamisesta. Seuraavat munat kuoriutuvat 0–3 vuorokauden välein. Nyt voit hyödyntää tätä tietoa ja osallistua kilpailuun:

Veikkaa, koska ensimmäinen poikanen kuoriutuu!

Naaras hautoo, koiras saalistaa

WWF:n Luontolivessä seurattiin toukokuun alkupäivinä lumisateessa värjöttelevää sääksiemoa. Kylmästä voi olla haittaa pesinnälle, sillä munat eivät saa kylmettyä. Siksi emot eivät haudonnan aikana poistu pitkäksi ajaksi pesältä, varsinkaan kylmällä tai öisin. Naaras kantaa päävastuun hautomisesta, mutta koiraskin osallistuu haudontaan ruoanhakumatkojen välissä. Koiras tuo naaraalle pesään kahdesta kolmeen kalaa vuorokaudessa.

Useimmiten kaikki poikaset kuoriutuvat. Sääksen poikasilla on kuoriutuessaan lyhyt ja tiheä untuvapeite, joka vaihtuu tummemmaksi untuvapuvuksi noin puolentoista viikon iässä.

Katso sääksiä suorassa lähetyksessä osoitteessa luontolive.wwf.fi/kalasaaski/ tai lataa ilmainen #Luontolive-sovellus.

Tekstissä on käytetty lähteenä teosta Pertti Saurola – Juhani Koivu (1987): Sääksi. Kanta-Hämeen lintumiehet ry, Forssa.