Venäjä aikoo ensi viikolla puuttua meriturvallisuutta ja mertensuojelua edistäviin säädöksiin, varoittaa WWF

Venäjä sekä sitä tukevat Liberia ja Panama haluavat ensi viikolla kokoontuvassa Kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n kokouksessa pysäyttää käsittelyssä olevat PSSA-hakemukset, joiden joukossa on mm. Itämerta koskeva hakemus. WWF varoittaa, että läpimennessään Venäjän esitys heikentäisi meriturvallisuutta ja vaarantaisi luontoarvoiltaan tärkeitä merialueita.

Venäjän, Liberian ja Panaman esitys liittyy maiden ehdotukseen muuttaa sääntöjä, joilla merialueille voidaan myöntää erityisen herkän merialueen asema eli PSSA-asema. WWF:n mielestä esitys osoittaa piittaamattomuutta erityisesti Venäjän osalta, sillä öljyntuotantoaan lisäävän maan olisi päinvastoin tuettava kaikkia toimia, jotka parantavat öljyonnettomuuksien ehkäisyä.

WWF ja Itämeren rantavaltiot ovat jo vuosia pyrkineet saamaan Venäjän mukaan Itämeren PSSA-hakemukseen, mutta tuloksetta. Venäjä näyttääkin asettavan öljyintressit merten suojelun edelle, WWF huomauttaa.

Maailmassa on tällä hetkellä kuusi PSSA-aluetta, mm. Australian Iso Valliriutta, ja seitsemäs, läntisen Euroopan PSSA-alue sai viime kesänä Prestige-onnettomuuden seurauksena IMO:n periaatteellisen hyväksynnän. Itämeren PSSA-asema täydentäisi sitä merkittävästi, sillä yhä useamman öljykuljetuksen reitti kulkee Suomenlahden perukoilta Atlantin itäosia pitkin.

PSSA-asema on merkittävä askel Itämeren öljyonnettomuuksien ehkäisyssä myös siksi, että PSSA-asemaan voi myöhemmin eri anomuksesta liittää muita meriturvallisuutta parantavia toimia kuten pakollisen luotsin tai saattohinaajan käytön vaikeasti navigoitavilla alueilla.

”Itämeren herkimmille ja vaikeimmin navigoitaville alueille on saatava tällaisia sitovia määräyksiä, etenkin kun Venäjä jatkaa öljytuotantonsa dramaattista kasvua. Muuten Itämeren öljykatastrofi koputtaa oven takana”, sanoo Suomen WWF:n meriasiantuntija Anita Mäkinen, joka osallistuu IMO:n kokoukseen WWF:n delegaatiossa.

Myös Galápagoksesta ja Kanarian saarista on jätetty PSSA-hakemus, jotka niin ikään vaarantuvat, jos Venäjän esitys hyväksytään. WWF on kampanjoinut kuukauden ajan Venäjän esitystä vastaan ja Itämeren PSSA-aseman puolesta sekä vedonnut virallisesti mm. USA:n ja Venäjän hallituksiin.

”Meriliikenteellä on merkitystä Itämeren alueen kehittymiselle, mutta kansainvälisen yhteisön on taattava ympäristönsuojelun ja meriliikenteen kestävä rinnakkaiselo. Ihmiset eivät anna anteeksi uutta Prestigeä”, Mäkinen sanoo.

PSSA-säädöksiä ja Itämeren PSSA-asemaa käsitellään IMO:n meriympäristön suojelukomitean 51. kokouksessa 29.3.-2.4. Lontoossa.

Lisätietoja:

Suomen WWF, meriasiantuntija Anita Mäkinen, 040 527 1425 (myös ensi viikolla IMO:n kokouksen aikana), viestintäpäällikkö Päivi Rosqvist, 0400 425 666. Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@wwf.fi