Julkaistu

Venla-norppa sai poikasen vielä vanhoilla päivillään

Yövedeltä löytyi uusi saimaannorpan pesäpaikka

Etelä-Saimaalla koettiin iloisia hetkiä saimaannorpan pesälaskennoissa: Yövedeltä löytyi saimaannorpan pesäpaikka ja kuutti ensimmäistä kertaa laskentojen 31-vuotisen historian aikana. WWF:n seuraama Venla-norppakin synnytti jälleen poikasen. Uusien norpanpoikasten selviytymisen kannalta verkkokalastuksesta pidättäytyminen on erittäin tärkeää kaikilla Saimaan vesillä.

WWF:n laskenta-alueelta Puumalan eteläpuoliselta vesialueelta löydettiin kahdeksan uutta kuuttia, mikä on erittäin hyvä tulos. Alueelta löytyi myös yksi uusi poikaspesäpaikka Ristiinan Yövedeltä. ”Tämä luo uskoa siihen, että norppa levittäytyy uusille alueille, jos ne ovat pesinnän kannalta suotuisia ”, kertoo Ismo Marttinen, joka vastaa WWF:n tekemistä pesälaskennoista. ”Yövesi on alue, jolta lisääntymistulosta on odoteltu, koska kesähavaintoja on alueelta tullut usean vuoden ajan.”

Yksi keväällä syntyneistä kuuteista on saimaannorppa Venlan poikanen. Nyt arviolta 25-vuotias Venla siirrettiin Etelä-Saimaalle vuonna 1992 Savonlinnan pohjoispuolelta Haukivedeltä, minkä jälkeen se on synnyttänyt useita poikasia. Taipalsaaren alueella elelevä Venla on alueelle jääneiden poikastensa kanssa vahvistanut alueen saimaannorppakantaa, ja on osaltaan ollut keskeisessä roolissa Etelä-Saimaan norppakannan pelastumisessa. ”Maanantaina saimme Venlasta varman havainnon, ja emo sekä kuutti voivat hyvin”, sanoo Marttinen.

Koska viime vuosina kuuttien syntyvyys on ollut alhainen, on erittäin tärkeää, että tänä vuonna syntyneet saimaannorpan poikaset selviävät hengissä. ”Saimaalla norpan kuutit elävät tällä hetkellä kriittisiä aikoja. Takana on pitkästä aikaa pesinnälle suotuisa kylmä ja luminen talvi. Nyt emot ovat vieroittaneet poikasensa, ja ne liikkuvat yhä laajemmin kalastusmatkoillaan”, kertoo WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen.

”Kalaverkot ovat kuuttien merkittävin kuolinsyy ja samalla ainoa tekijä, johon voidaan nopeasti ja tehokkaasti puuttua. Jokainen kalastaja voi omalta osaltaan huolehtia, että Saimaaseen laitetaan vain norpalle turvallisia katiskoita verkkojen sijaan”, Tolvanen jatkaa. Euroopan komissio kertoi eilen lähettävänsä Suomelle kirjallisen huomautuksen saimaannorpan suojelutoimien laiminlyönnistä juuri verkkokalastukseen liittyen.

Tänä vuonna saimaannorpan pesälaskennoissa löydettiin 54 elävää poikasta. Luku on huomattavasti parempi kuin viime vuonna, jolloin eläviä poikasia löydettiin 38. Sovittujen verkkokalastusrajoitusten ulkopuolella kuutteja syntyi tänä vuonna viisi.

Lisätietoja:
Ismo Marttinen, WWF Suomi, puh. 050 434 9591
Ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen, WWF Suomi, puh. 0400 168 939

Saimaannorppa Venlasta on saatavilla kuvia median käyttöön.
Kuvapyynnöt: tiedottaja Kaisa Räsänen, WWF Suomi, puh. 040 539 3230

Lisätietoja toimittajille:
- Saimaannorppa (Phoca hispida saimensis) on yksi maailman uhanalaisimmista hylkeistä; niitä arvioidaan olevan nykyisin noin 260.
- Saimaannorpan suojelun perustana ovat jokakeväiset pesälaskennat, joista Metsähallitus vastaa. WWF Suomi ja lukuisat vapaaehtoiset avustavat laskennoissa. Pesälaskennat toteutettiin tänä vuonna 31. kerran.
- Parikymmenkiloiset kuutit hukkuvat helposti kalaverkkoihin. Keväinen verkkokalastus vaikuttaa merkittävästi kuuttien selviytymiseen, ja kaikkiaan joka toisen saimaannorpan kuolinsyy on hukkuminen verkkoihin.
- Verkkokalastuksen rajoittamisessa on kuluneen vuoden aikana tapahtunut ripeää parannusta. Keväisen verkkokalastuskiellon (15.4.–30.6.) piirissä oleva alue on kasvanut yli 1500 neliökilometriin. Norpan lisääntymisen kannalta kaikkein keskeisimmäksi määritellyn ydinalueen sisällä on kuitenkin edelleen paljon aukkoja, jotka uhkaavat koitua kuuttien surmaksi.
- Jos ydinaluetta ei saada syksyyn mennessä sopimuksilla aukottomaksi, maa- ja metsätalousministeriö on sitoutunut kieltämään keväisen verkkokalastuksen ensi vuoden keväästä alkaen asetuksella.
- Eilen 5.5.2010 Euroopan komissio ilmoitti lähettävänsä Suomelle virallisen huomautuksen siitä, että Suomi ei ole toteuttanut riittäviä toimenpiteitä uhanalaisen saimaannorpan suojelemiseksi. Komissio katsoo, että saimaannorpan suojelemiseksi tarvitaan paremmin kohdistettuja toimenpiteitä. Lue Euroopan komission tiedote asiasta.
- Lisätietoa saimaannorpasta: www.wwf.fi/saimaannorppa