© Petteri Hautamaa / WWF
Julkaistu

Vesiensuojelulainsäädäntöä uhkaa heikennys – ympäristöjärjestöt kannustavat kansalaisia vetoamaan vesien suojelun puolesta

Jopa sata ympäristönsuojelujärjestöä avaa tänään yhteisen kampanjan, joka nostaa esiin EU:n vesiensuojelulainsäädännön merkityksen eurooppalaisten vesien suojelulle. Kampanjan tavoitteena on saada kansalaiset ympäri Eurooppaa osallistumaan EU-komission kansalaiskuulemiseen, jotta eurooppalaisia vesiä suojelevaa vesilainsäädäntöä ei heikennettäisi.

#ProtectWater-kampanjan avauksessa leikitellään ajatuksella, mitä tapahtuu oluelle, jos sen pääraaka-aineen eli puhtaan veden saatavuus ja laatu heikkenevät Euroopassa. Onko tulevaisuuden olut pahanmakuista kuravettä, vai napostellaanko ohrapirtelöt vastaisuudessa kuivina suoraan kulhosta?

Leikkimielisen kampanja-avauksen taustalla on todellinen huoli. Vesien hyvän ekologisen tilan palauttamista ja suojelua turvaavan vesipuitedirektiivin toimivuutta tarkastellaan parhaillaan EU:ssa, ja järjestöt pelkäävät, että direktiiviä heikennetään. Järjestöjen mielestä vesipuitedirektiivi on erittäin tärkeä oikeudellinen väline, jonka avulla makeita vesiä ja niiden lajistoa voidaan suojella. Direktiivi on toteutuessaan toiminut hyvin.

”EU-maat sitoutuivat jo 18 vuotta sitten vesipuitedirektiivillä saattamaan kaikki vesistönsä hyvään ekologiseen tilaan vuoteen 2015 mennessä. Tällä hetkellä takaraja on vuodessa 2027, mutta on käynyt ilmi, että useat jäsenvaltiot, myös Suomi, haluaisivat keskustella takarajan siirtämisen tarpeellisuudesta ja muustakin lainsäädännön heikentämisestä”, sanoo WWF Suomen ohjelmapäällikkö Sampsa Vilhunen.


”Tämä on huolestuttava tieto tilanteessa, jossa enemmistö Euroopan kartoitetuista pintavesistä on edelleen huonossa kunnossa ja makean veden ekosysteemit ovat maapallomme uhatuimpia”, Vilhunen jatkaa.

Kaikki mukaan

Järjestöjen yhteisen kampanjan tarkoitus on saada EU-kansalaiset puolustamaan direktiiviä kansalaiskuulemisessa, joka on avoinna maaliskuun 4. päivään 2019 saakka. Kansalaiskuulemisella on erittäin tärkeä rooli, sillä se vaikuttaa suoraan EU-komission arviointiin direktiivistä.

Osallistumisen helpottamiseksi järjestöt ovat esitäyttäneet komissiolle lähetettävän vastauslomakkeen kansalaisten puolesta siten, että vesipuitedirektiivi säilyisi nykyisellään.

”Pyydämme kaikkia tuomaan äänensä kuuluviin kampanjassamme. Me kaikki tarvitsemme puhdasta vettä, ja ilman vesipuitedirektiiviä tilanne vaikuttaa uhkaavalta. Toimi nyt ja puolusta EU:n vesilakia kanssamme!”, kannustaa suojelujohtaja Andreas Baumüller WWF:n Euroopan-toimistosta.

#ProtectWater-kampanjaa vetää Living Rivers Europe -yhteenliittymä, johon kuuluvat ympäristöjärjestö WWF, Euroopan ympäristötoimisto, Euroopan vapaa-ajankalastajaliitto, European Rivers Network ja Wetlands International. Suomesta mukana ovat WWF Suomi, BirdLife Suomi, Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö sekä Suomen Luonnonsuojeluliitto. Kampanjan sanomaa tukevat myös useat eurooppalaiset panimot, jotka vetoavat yhteisessä kannanotossaan vesipuitedirektiivin säilyttämiseksi nykyisellään.

WWF:n suomenkielinen kampanjasivu ja esitäytetty kansalaiskuulemisen lomake löytyy osoitteesta wwf.fi/vesivetoomus. Myös BirdLifella on oma kampanjasivunsa. Kampanjan pääsivu on osoitteessa www.livingrivers.eu.

Lisätiedot

Ohjelmapäällikkö Sampsa Vilhunen, WWF Suomi, 040 550 3854, sampsa.vilhunen@wwf.fi (kampanja yleisesti)

Oikeudellinen neuvonantaja Raija-Leena Ojanen, 050 599 0232, raija-leena.ojanen@wwf.fi (oikeudelliset asiat)

Toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa, 040 547 6175, aki.arkiomaa@birdlife.fi

Linkkejä

Esimerkkejä direktiivin hyvästä toteutuksesta:Bringing life back to Europe’s waters: The EU water law in action, 2018

Euroopan vesien tila -raportti: European waters: Assessment of status and pressures 2018, EEA, 2018

Living Planet Report, WWF, 2016