© Global Warming Images / WWF
Julkaistu

Vuosi 2017 oli jälleen yksi historian lämpimimmistä

Viime vuosi oli mittaushistorian kolmen lämpimimmän vuoden joukossa. Merkittävää on, että vuosi 2017 oli kuumin vuosi, johon ilmastoa lämmittävä El Niño -ilmiö ei vaikuttanut.

Maailman valtiot ovat sitoutuneet Pariisin ilmastosopimuksessa pitämään maapallon lämpötilan nousun 1,5–2 asteessa. Tuoreimmat mittaustulokset kertovat, että hätyyttelemme näitä rajoja pian.

”Vuosi 2017 ei ollut pelkästään yksi lämpimimmistä, mutta myös yksi kalleimmista. Kansainväliset jälleenvakuuttajat kykenivät juuri ja juuri kattamaan luonnonkatastrofien aiheuttamat kustannukset tekemättä tappiota. Mitä jos tulevaisuudessa vakuutukset eivät enää täysin kata kohtaamiamme ilmastonmuutoksen pahentamia onnettomuuksia?”, kysyy WWF:n ilmastoasiantuntija Kaarina Kolle.

 Global Warming Images / WWF

Ilmastokriisi on totta!

On aika muuttaa suunta yhdessä.

Auta Ilmasto-kummina

Vuoden 2017 syyskuu oli yksistään ennätyksellinen, sillä silloin koettiin sään ääri-ilmiöitä enemmän kuin koskaan aiemmin, ja myös Eurooppa sai niistä osansa. Esimerkiksi Irlantia koetteli kovin myrsky viiteenkymmeneen vuoteen.

Kollen mukaan ratkaisut ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ovat teknisesti mahdollisia, mutta niiden toimeenpanossa ollaan jarruteltu liian pitkään.

”Energiajärjestelmän uusiminen on ilmastonmuutoksen torjunnan kulmakivi, etenkin lämpösektorilla. Siksi tarvitsemme rakennusten energiatehokkuutta, polttoon perustumatonta uusiutuvaa energiaa ja kysyntäjoustoratkaisuja. Mutta myös energiaintensiivisen teollisuuden päästöt pitää saada kovempaan laskuun ja hiilinieluja on lisättävä”, Kolle listaa.

Lisätietoja:
ilmastoasiantuntija Kaarina Kolle, p. 050 591 3072, kaarina.kolle@wwf.fi

Yhdysvaltojen ilmailu- ja avaruushallinto (NASA) ja Yhdysvaltojen sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio (NOAA) kertoivat keskiviikkona 18.1.2018, että vuosi 2017 oli mittaushistorian kolmen lämpimimmän vuoden joukossa.